Hyvinkäänvuori, Hopeavuori

Hyvinkäällä, tarkkaan ottaen Kytäjän ja Hyvinkään rajalla, nousee ”Hopeavuori”, joka jo 1700-luvun kartoissa mainitaan ”vanhana hopeakaivoksena”. Tarkkaan ottaen ei ole juuri tietoa siitä, mitä (jos mitään) malmia Hyvinkäältä on kaivettu, mutta 1500-1600 -luvuilla paikka näyttää olleen aikansa Talvivaara, johon on kohdistettu valtavasti odotuksia.

Jo 1550-luvulla Kustaa Vaasa kirjoitti kirjeissään malmisuonesta, jota varten Hyvinkäänvuorelle oli lähetettävä malmitutkijoita (silloin ei siis vielä puhuttu hopeasta) ja ”vuorirenkejä”. Vuonna 1557 vuorella vieraili Turun linnan lasimestari Nils Mattsson (Niilo Matinpoika), joka kaiketi ammattinsa puolesta tiesi yhtä ja toista kivistä ja mineraaleista. Seuraavina vuosina Hyvinkäänvuorella mainitaan muutamia vuorirenkejä töissä. Vahingossakaan ei kuitenkaan kerrota, mitä malmisuonesta löytyi. Sen sijaan kerrotaan, mitä ruoka-aineita vuorella työskenteleville toimitettiin.  Kovin kummoisia ei liene löytynyt, koska työt loppuivat parin vuoden päästä.

1610-luvulla alkoi uusi tohina, kun Kustaa II Adolf vieraili Hyvinkäämnvuorella useaan otteeseen. Vuonna 1614 Johan Esbjörninpoika Lakeija antoi kuitin, jossa todettiin, että Hyvinkäänkylässä oli käynyt sekä kuningas että ”saksalainen ruhtinas”. Kuitti keskittyi taas Hyvinkäänkylässä nautittuihin oluihin, ruokiin ja poltettuihin kynttilöihin, mutta Hyvinkäänvuorelle pantiin pian pystyyn uusi kaivoshanke, johon viitattiin suurisuuntaisesti ”Hyvinkään ruukkina”. Töissä oli kerrallaan noin viisi ihmistä. (Hyvinkään kaupunginmuseo on juhlavuoden kunniaksi teettänyt Johanin puumerkistä hopeisen korun – lieneekö kaivostyö koskaan tuottanut samaa määrää hopeaa?)

 

20170616_173325.jpg

Hyvinkäänvuoren hanketta käsittelevä kuitti on innostanut Hyvinkään kaupunginmuseon toteuttamaan hauskan koru- ja muovitaskuhankkeen: tuotetta voi ostaa museon myymälästä aukioloaikoina (ma-pe 12-15). Museosta ks. http://www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo/

Toiminta jatkui ilmeisesti erityisesti Johan Lakeijan johdolla, mutta edelleenkin  lähteet kertovat enemmän ruokavaroista ja rahoituksesta kuin malmeista. Hiukan näyttää siltä että kaivoshanketta vei eteenpäin ns. uponneiden kustannusten harha, eli kun oli tarpeeksi paljon investoitu ei haluttu jättää kesken, vaikka tulokset näyttivät laihoilta. 1620-luvun lopulla hanke lopulta hiipui ja kymmenien metrien syvyiset kaivoskuilut täyttyivät vedellä.

Tämänkään vertaa en olisi saanut selville ilman nykyisten ja aiempien kollegojen apua. Kollegani Mirkka Lappalainen on tutkinut vuorityötä ja jalometalli-innostusta yleisesti ja sen mukana myös Hyvinkään ”ruukin” vaiheita, ja hän esitelmöi aiheesta elokuussa Hyvinkään kaupunginkirjastossa.

Aiemmista (ja siis jo ammoin edesmenneistä) kollegoista taas täytyy erikseen kiittäen mainita Greta Hausenin Nylands ortnamn (SLS, 1920-1924) joka on  ihan huippu historiantutkijalle, joka haluaa etsiä tiettyyn paikkaan liittyviä tietoja voudintileistä. Esimerkiksi Hyvingeberg-Hyvinkäänvuori -nimipoimintojen viitteet auttoivat löytämään voudintileistä 1550-luvun vuorityön ensi vaiheet Hyvinkäällä – ilman Hausenin pohjatyötä olisi mennyt hakuammunnaksi. Sain juuri hiljan tietää, että teos on luvassa digitoituna versiona syksymmällä. (SLS:n sivuilla on jo Hausenin Ahvenanmaan nimistötutkimus digitoituna, http://www.sls.fi/sv/utgivning/alands-ortnamn. Lisätietoa SLS:n muista digitoinneista tässä bloggauksessa: https://anulah.wordpress.com/2017/06/27/keskiajan-ja-1500-luvun-tutkimuksia-slsn-julkaisusarjoissa/)

 

Hattulan_voutikunnan_tilikirja_48

Nils Mattsson, Turun linnan lasimestari kävi Hyvinkäänvuorella vuonna 1557 malmisuonta katsomassa, ja tämän voudintilitiedon KA 3826 f. 46v. (aukeaman vasen ylälaita) löysin Greta Hausenin Nylands ortnamn, 1920-1924, s. 502 nimipoimintojen ansiosta.

Kommentointi poissa käytöstä

Koirien Hyvinkää

Kaikki tarinat eivät pääse mukaan kirjaan. Jossain vaiheessa luonnostelin Hyvinkään seudun historiaan pientä tietolaatikkoa otsikolla ”Koirien Hyvinkää”. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta suosiota, alettiinpa vastapainoksi tivata ”Kissojen Hyvinkäätä” ja muidenkin eläinten oikeuksia. Tasapuolisuuden nimissä ja tyylin yhtenäistämiseksi  jätin sen pois itse teoksesta, mutta julkaistakoon nyt tässä blogilastuna kuitenkin.

Jo 1800-luvun lopulla muuan matkailija oli todennut, että Hyvinkää oli varsinainen koirien paikkakunta: nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä tuntui tulevan vastaan joka kulman takaa.

Mihin vain Hyvinkäällä meni, näkyi aina joku mallikappale koiransukua. Jaa, Hyvinkää on todellinen koirien turvapaikka. Tänä vuonna oli tällä pienellä paikkakunnalla ei enempää eikä vähempää kuin 21 kappaletta koiria, ja kun paikkakunnan kauppias antoi passittaa kaksi iäkästä elukkaa tästä maailmasta pois, muutti samana päivänä eräs matkustaja sinne mukanaan kaksi uutta mallikappaletta; niin oli lukumäärä jälleen 21. Ja kuinka ystävällisiä olivatkaan nämä kauniit eläimet, ihmisen uskolliset seuralaiset! Ei haukuskelua eikä nalkutusta, vain hännänhuiskutusta ja iloista hyppelyä osoituksena koirien kiitollisuudesta hellijöitään kohtaan. Nämä miellyttävät olot muistuttavat paljon elämää Itävallan ja Baijerin pikku kaupungeissa. Myöskin niissä istuvat posti-, lennätin- ja rautatievirkamiehet pieni ystävällinen prisse jalkojen juuressa. Kun seuraavalla kerralla sattuu Turussa raivopaniikki, neuvomme jokaista nelijalkaiseen ystäväänsä kiintynyttä helläsydämistä ihmistä lähettämään koiransa Hyvinkäälle täyshoitoon, kauas kuonokopista ja taulutusnuorista. (Helsingfors Dagblad no. 238, 3.9.1877, suom. Kustaa Hautala, Hyvinkään seudun historia 1951, s. 72. Linkki alkuperäiseen lehtijuttuun: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/362654/articles/2192610)

Muutamat varhaisimmat itsenäisen Hyvinkään hankkeet ja varojenhankinta liittyivät koiraveron käyttöönottoon, sillä koiraverolla kuten myös torimaksuilla koetettiin edes pieniä tulopuroja saada yhdyskunnan kassaan, ennen kuin kunnallisverotus ja talous saatiin kunnolla rullaamaan. Koiraveroasioita alettiinkin heti järjestää kunnallisen elämän alkaessa vuonna 1917, kuten kaupunginarkistossa säilytettävät pöytäkirjat osoittavat.

Muisteluissa eräisiin paikallisiin henkilöihin liitettiin nimenomaan muistoja ja havaintoja heidän koiristaan. Kirjailija Elina Vaaran mukana kulkenut Maikki-koira jäi ihmisten mielikuviin runoilijan seuralaisena ja lohduttajana, kun Vaaraa kohtasi suuri suru, oman pojan kuolema. Jaana Karjalainen kuvasi Elina Vaaran elämäkerrassa, miten kirjailija ja kirjastonjohtaja istuivat Valion baarissa tuntikausia ja Maikki istui oman juoma-astiansa ääressä. On myös helppo kuvitella, että Elina Vaaran runossa Radanvarren fuuga oli juuri Maikki-koira esikuvana ”pienelle, iloiselle koiralle”.

Koirien omistajat tietävät, että usein nekin, jotka eivät tunne ulkoiluttajaa, muistavat kuitenkin koiran. Veteraanikansanedustaja Tuulikki Hämäläinen muisteli itse haastattelussaan, miten hänen koirastaan käytiin keskustelua äidin ja toisen kaupunkilaisen kesken. Hämäläiselle tapaus oli myös esimerkki siitä, miten tytär on äidilleen aina tytär, vaikka tämä sattuisi samalla olemaan myös maan ensimmäinen ja ainoa naispuolinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja:

Joskus, kun äiti ulkoilutti minun koiraani Hyvinkään keskustassa – hän oli jo eläkkeellä silloin – ja kun koira oli mennyt tervehtimään jotakin ohi kulkevaa miestä, niin se mies oli sanonut, että ai, hänhän taitaa tunteakin tuon koiran – äitini ei tuntenut tätä miestä – että eikös se ole sen kaupungin johtavan koira. Ei, ei, sanoi äiti, tämä on Tuulikki Hämäläisen koira, ja se on ihan kiltti. (Tuulikki Hämäläinen 22.1.2004 ja 27.1.2004, Veteraanikansanedustajien muistitetohaastattelu, Eduskunnan kirjaston muistitetoarkisto.)

Kommentointi poissa käytöstä

Aseman koulu, itsenäisen Hyvinkään syntysija

Hyvinkään asemalta voi katsoa radan yli Aseman koululle, jolla on ollut tärkeä rooli Hyvinkään historiassa. Aseman puukoulu rakennettiin 1910-luvulla kasvavan kulmakunnan tarpeisiin, mutta koulutoiminta oli alkanut jo vuonna 1894.

Hyvinkään seudun varhaisin kyläyhteisö – Ylikylän ja Alikylän muodostama Hyvinkäänkylä – sijaitsi lähellä Vantaanjokea. Kun rautatieliikenne vuonna 1862 alkoi, syntyi aseman seudulle ensin pieni mutta vilkastuva yhdyskunta. 1890-luvulla aseman seudulle nousi myös teollisuutta, Sanatorio eli parantola aloitti toimintansa, ja yhdyskunta kasvoi vanhoja kyläkeskuksia suuremmaksi. Myös koululaisia oli yhä enemmän, ja Hyvinkäänkylän koulu oli heille liian pieni ja liian kaukana. Aseman koulu aloitti radan varressa ensin vanhassa puurakennuksessa, kunnes nykyinen puukoulu tarjosi lisätiloja.

Oppilaita Aseman koulun pihalla vuonna 1915. Kuva Aulis Saviahon kokoelmista, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Oppilaita Aseman koulun pihalla vuonna 1915. Kuva Aulis Saviahon kokoelmista, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Kulmakunnalla ei ollut kovin monia julkisia rakennuksia, joissa olisi voitu järjestää juhlia ja yleisiä tilaisuuksia. Rautatieasema oli käynyt liian pieneksi tähän tarkoitukseen, eikä syksyllä 1896 valmistunut rukoushuonekaan sopinut minkä tahansa toiminnan paikaksi. Siksi Aseman koulu ja sen pihapiiri olivat tärkeitä paikkoja tapahtumille. Kesäkuussa 1899 Hyvinkäällä järjestettiin suurtapahtuma, Uudenmaan edistysseurojen ensimmäiset laulu- ja soittojuhlat. Puuhamiehenä toimi kirjailija Vihtori Peltonen, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Johannes Linnankoski. Juhlapuhujana kuultiin Nestori Setälää. Juhlat järjestettiin Aseman tuolloisella koulurakennuksella ja sen viereisellä kentällä, jossa oli myös pyöräkatos tuon yleistyvän kulkuneuvon käyttäjille.

Hyvinkään kunnallisen historian kannalta merkittävää on tietenkin, että itsenäinen kunnallinen elämä alkoi Hyvinkään Aseman koululla 30.7.1917 eli lähes sata vuotta sitten. Sitä ennen Hyvinkään seutu kuului puoliksi Nurmijärveen ja puoliksi Hausjärveen. Kirkonkylät eivät olleet kovin kiinnostuneita kehittämään teollisuusyhdyskuntaa, joten hyvinkääläiset halusivat itsenäistyä omaksi kunnakseen. Jo syksyllä 1913 Aseman koululla oli järjestetty aiheeseen liittyvä kansalaiskokous, mutta asiassa oli monta hallinnollista mutkaa. Kun Hyvinkään seurakunta kesäkuussa 1917 aloitti toimintansa, muodostui seurakunnan alueesta samalla automaattisesti oma kuntansa. 30.7.1917 Hyvinkäällä pidetty kokous päätti yksimielisesti, että kunnalliselämä olisi aloitettava välittömästi ja varsinainen kunnan toiminta vuoden 1918 alusta.

Hyvinkään Aseman kivikoulun vihkiäisjuhlat, 1955. Kuvaaja Niilo Ristamo. Aulis Saviahon kokoelmat, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Hyvinkään Aseman kivikoulun vihkiäisjuhlat, 1955. Kuvaaja Niilo Ristamo. Aulis Saviahon kokoelmat, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Sotien jälkeen puukoulun viereen kohosi kivikoulu, jonka vihkiäisiä vietettiin vuonna 1955. Koulun ulko-ovien kädensijat koristeltiin vuonna hyväksytyllä Hyvinkään kauppalan vaakunalla. Puukoulu ja kivikoulu ovat vuosikymmenien saatossa palvelleet monenlaisissa tehtävissä koulutyön lisäksi. Kivikoulun yhteyteen valmistui hammashoitolayksikkö, ja juhlasaleissa ovat vierailleet monenlaiset puhujat ja esiintyjät. Puurakennuksessa on vuodesta 2011 toiminut englanninkielisiä luokkia (The English Classes of Hyvinkää).

Samppa Mustosen hienoja kuvia Aseman koulusta: http://www.hyvinkaakuvat.com/paikkasivut/asemankoulu.htm

Kommentointi poissa käytöstä

Olkaamme sittenkin pohjois-uusmaalaisia?

Vuonna 2015 selviteltiin keskiuusmaalaisten paikallisuuden kokemuksia, ja Hyvinkääkin oli selvityksessä mukana. Samaan aikaan oli meneillään myös kuntaliitosselvitys samaisten kuntien kesken, ja kotiseutukokemusten kautta haettiin myös tietoa paikkakuntien identiteetistä. Kotiseutukokemuksissa välittyi vaikutelma, että monissa muissa seudun kunnissa korostui kyläidentiteetti, mutta Hyvinkää erottui joukosta kaupunkimaisempana.

Tässä voi nähdä pitkän aikavälin historiallista taustaa. Eteläisemmän Keski-Uusimaan alueet ovat olleet vauraampaa, vakiintunutta maanviljelysseutua, Hyvinkään seutu oli hämäläisten eteläistä eräaluetta ja myöhemmin melko harvaan asuttua, pienten kylien seutua, joka ennen vuotta 1862 sijaitsi esimerkiksi teollisuuden kannalta hankalien etäisyyksien päässä.

Rautatien rakentaminen tarjosi uusia mahdollisuuksia teollisuudelle, ja aseman seudun yhdyskunta kasvoi sen voimin, itsenäistyi vuonna 1917, ja sitä luonnehdittiin vuonna 1952 ”Uudenmaan toiseksi kaupungiksi”, koska silloinen Hyvinkään kauppala oli kasvanut nopeammin kuin muut vastaavat kunnat. Hyvinkään seudun kehitys ja hallinnollinen vakiintuminen ajoittui siis aivan toisin kuin vaikkapa Nurmijärvellä tai Tuusulassa, ja se erottui Helsingistä pohjoiseen siirryttäessä teollisuusyhdyskuntana.

Keski-Uusimaa esiintyy välillä myös Hyvinkään yhteydessä, ja erilaiset organisaatiot kuten pelastustoimi kuuluvat Keski-Uudenmaan kuntien kanssa samoihin yksiköihin. Toisaalta esimerkiksi paikallislehti ja kauppakamari yhdistävät Hyvinkäätä Hämeen puolelle, Riihimäkeen. Kuntaliitossuunnitelmiakin on tehty sekä Hämeen että Uudenmaan suuntaan, ja identiteettiä haetaan pikemminkin suhteessa Riihimäkeen kuin muihin naapurikuntiin.

Hyvinkää siis sijaitsee raja-alueella, eikä tämä piirre ole ihan uusi. Kun myöhäiskeskiajalla käytiin rajaa Hämeen ja Helsingin pitäjän välillä (nimenomaan näitä nimityksiä käyttäen), Hämeen eteläraja kulki Hyvinkään eteläpuolta. Kun Nurmijärvi vähitellen vakiintui omaksi seurakunnakseen ja pitäjäkseen, Hyvinkäänkylä siirtyi sen mukana osaksi Uuttamaata; Ridasjärvi sen sijaan jäi vielä osaksi Hausjärveä ja Hämettä.

Kuten sanottu, 1900-luvun alussa Hyvinkään aseman seutu oli kehittynyt omaksi teollistuneeksi yhdyskunnakseen, joka kaipasi itsenäisyyttä perinteisistä, maatalousvaltaisista ja etäisiksi koetuista kirkonkylistä. Kun Hyvinkää vuonna 1917 itsenäistyi omaksi seurakunnakseen ja kunnakseen, Ridasjärven seutukin siirtyi osaksi Hyvinkään kuntaa ja Uuttamaata. 400 vuoden aikana Hämeen raja oli siis siirtynyt Hyvinkään seudun eteläpuolelta sen pohjoispuolelle.

Summa summarum: Hyvinkään seutu on historiallisesti Uudenmaan / Helsingin ja Hämeen välisellä vyöhykkeellä, ja se on saanut ominaispiirteensä eri ajankohtana kuin eteläiset naapurit. Kun Paikallistu! -näyttelyn alkuseminaarin puheenvuoroissa kyseltiin keskiuusmaalaisen identiteetin piirteitä, en voinut olla hyvinkääläisenä ajattelematta, että kyllä tässä lähtökohtaisesti ollaan pohjois-uusmaalaisia, kaiken edelläkuvatun paikallishistorian voimalla.

Toki paikallisuuden rajat myös muuttuvat,  ja keskustelussa pohdittiin muun muassa uusien ostoskeskusten ja niiden vaikutusalueen merkitystä alueellisen suunnan luojina. Helsingin (merkityksessä Helsinki, Vantaa ja Espoo, pääkaupunkiseutu) laajeneminen pohjoiseen päin nähtiin uhkana, jota vastaan laajempi pohjoinen kunta voisi ottaa vankemman roolin. Joka tapauksessa: mikä tahansa laajempi identiteetti- tai kuntaliitoshanke toimisi sitä paremmin, mitä paremmin paikallinen perintö otettaisiin huomioon.

——————————

Karvanopat ja kaukametsä -tutkimukseen perustuva Paikallistu! -näyttely Hyvinkään kaupunginmuseolla joulukuussa 2015. (ks. hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo) Näyttelyssä kotiseutukokemuksia esitellään suuren pelilaudan avulla, ja pelireittiä tarkastellessa konkretisoituu hyvin myös se, miksi Järvenpää ja Kerava ovat hyvin läheisessä yhteistyössä; maantieteellinen läheisyys on omaa luokkaansa verrattuna vaikkapa Hyvinkääseen tai Mäntsälään.

Lisätietoja myös mm. Nyman, Harri & Rissanen, Outi. Juuret ja juurettomuus Keski-Uudellamaalla. Paikallisuuden ja paikallisidentiteettien nykydokumentointihanke Karvanopat ja Kaukametsä. Tutkimusraportti 9.2.2015

Kommentointi poissa käytöstä

Hopeavuoren arvoitus

Katrin päivän luento – Hopeavuoren arvoitus
keskiviikkona 25.11.2015 Yleisöluento, vapaa pääsy

Kytäjän ja Hyvinkäänkylän rajalla sijaitsevasta Hopeavuoresta kerrotaan monenlaisia tarinoita. Sitä alettiin louhia jo 1500-luvulla, ja 1600-luvun alussa Kustaa II Adolf havitteli sieltä jalometallia valtakuntansa vaurastuttamiseksi. Mutta mitä Hopeavuoresta ja kaivostoiminnasta todella tiedetään?

Hyvinkään seudun historiaa kirjoittava dosentti Anu Lahtinen kertoo Hopeavuoren historiasta, säilyneistä lähteistä ja myöhemmistä tarunomaisista kertomuksista. Luennon järjestää Hyvinkään kaupunginmuseo.

Hyvinkään kaupungintalon aula, klo 14–15
Hyvinkään kaupungintalo, Kankurinkatu 4–6, Hyvinkää

Kommentointi poissa käytöstä

Vuoden 1900 Hyvinkää tieteiskirjallisuudessa

Yö oli valoisa kuin päivä. Näimme kaukaa [junareitin varrella] Hiitis-nimisen suuren meijerin, Haga-nimisen varustellun linnan, suuren Ryttylän kanteletehtaan ja ihastuttavalla paikalla sijaitsevan Erkylän kartanon, jonka omistaja on kuulemma hiljattain omalla kustannuksellaan perustanut maatalousakatemian. Hyvinkään kauppalassa, joka näinä päivinä kuuluu saaneen kaupunkioikeudet, pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi, missä ajassa ehdin luoda silmäyksen sikäläiseen hiekkakivitehtaaseen, ja lähempänä Helsinkiä ohitimme suuren kanuunavalimon. (suom. AL)

Topelius kirjoitti jo vuonna 1860 tieteistarinan Simeon Levis resa till Finland, jossa kuviteltiin tulevaisuuden Suomen vuonna 1900 nauttimaa vaurautta ja itsenäistä kukoistusta ulkomaalaisen Simeon Levin silmin. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Topeliukselle monilta matkoilta tuttu Hyvinkään seutu, jonne hän visioi kaupunkioikeudet ja teollisuutta.

Tarina kuvastelee myös Topeliuksen rautateihin kohdistamia toiveita, sillä hän luotti muutenkin niiden vilkastuttavan talouselämää. Hän olikin yleisesti ottaen oikeassa, vaikka muutos vei hiukan kuviteltua kauemmin ja vaikka paikkakunnan myöhempi kiviteollisuus ei juuri hiekkakiveä käyttänyt. Erkylän kartanon omistaja oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Eskon koulun, joka oli varhainen kansakoulukokeilu ennen varsinaisen kansakoulun syntyä, joten lienee tuntunut luonnolliselta, että pian vuorossa olisi korkeampikin opinahjo. Sen sijaan saatiin Hyvinkäälle aikanaan pienviljelysneuvojaopisto.

Topeliuksen kootut os. http://www.topelius.fi

Artikkeli Topeliuksesta ja tulevaisuudenvisioista http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

Ruotsink. teksti: Natten var ljus som en dag. Vi sågo på afstånd ett stort mejeri vid namn Hiitis, ett befästadt slott vid namn Haga, en stor kantelefabrik vid namn Ryttilä och ett hvitt slott med förtjusande läge vid namn Erkylä, hvars ägare lärer nyligen på egen bekostnad inrättat en landtbruksakademi. Vid köpingen Hyvinge, som dessa dagar lärer fått stadsprivilegier, rastades 10 minuter, under hvilken tid jag hann kasta en blick på den der belägna sandstensfabriken, och närmare Helsingfors passerades ett stort kanongjuteri.

Kommentointi poissa käytöstä

Kirjasto, siellä aina ystävä

”Jipii, mennään kirjastoon! Siellä on seinät täynnä kirjoja ja voi leikkiä!” iloitsi eilen eräs parivuotias, jolle ei ole kukaan paljastanut, että joidenkin mielestä kirjasto on pölyinen ja tylsä paikka. Lapselle kirjasto on lähinnä Walk of Fame, jonka kuvakirja- ja leikkinurkkauksessa tapaa kaikki suuret tähdet kuten Maisa-hiiren, Lauri kilpa-auton, Myyrän ja Ti-Ti-Nallen.

Kun itse olen 40 vuotta käyttänyt samaa kaupunginkirjastoa, jotkut kirjakappaleet ovat käyneet melkein henkilökohtaisiksi tutuiksi. Tiede- ja tietokirjallisuus vanhenee hitaasti, joten samaista kotikirjaston kappaletta ehtii käyttää moneen kertaan. Tällä viikolla hain taas vaihteeksi käsiini lukioaikana lukemiani Erich Frommin kirjoja sekä Armas Salosen käännöksen Hammurabin laeista.

Samalla piti oikein erikseen ihailla sitä, miten julkinen kirjastolaitos on tehnyt mahdolliseksi monenlaisen tutkielma- ja tutkimustyön yliopistokaupungin ulkopuolella. 1990-luvun alussa Helsingin yliopiston kirjasto osoittautui vielä liian vaikeaksi palaksi lukiolaiselle (varastohakujärjestelmä ja tieteellinen luokittelu lannistivat toiveikkaan mutta ujon kävijän) joten lukiotutkielmat Mesopotamian laeista, saamelaisalueista ja lintukotolaisista syntyivät pääosin Hyvinkään kaupunginkirjaston kirjavalikoiman tuella.

Ja kirjavalikoimaa riitti. Oli Suomalaisten muinaisuskoa ja oli Hammurabin lakeja ja muita Armas Salosen iki-ihania teoksia. Osa käytetyistä teoksista, kuten Hammurabin lait, on nyttemmin päätynyt varastoon, mutta vielä niitä löytyy. Hyvinkään seudun historian kirjoittamiseen kirjasto tietysti tarjoaa vielä erityisen hyvät aineistot kotiseutukokoelmasta  historiateoksiin, joita eilettäin myös kannoin kirjaston tiskille uusintaa varten kohtuullisen määrän. (Uusiahan voi 5 kertaa, mutta kun tulee se kuudeskin…)

Kirjastossa on aina ystäviä niin kolmivuotiaille, myöhäisteineille kuin keski-ikäisillekin. Se on yksiselitteisesti yksi maailman parhaimmista paikoista, ja kun se on oma tuttu kirjasto kaikkine muistoineen ja tuttuine nurkkineen, sitä ei korvaa mikään.

Kommentointi poissa käytöstä