Archive for Lapsille

Lasten oma hevostila – Villa Artussa

Villa Arttu on muuttunut lasten omaksi hevostilaksi. Tikkumäen talli -näyttelyssä lapset voivat tutustua ja osallistua keppihevosten tallielämään. Näyttely perustuu kirjailija Reetta Niemelän ja kuvittaja Salla Savolaisen kirjaan Tikkumäen talli, ja se on Villa Artussa 12.10.2014 asti. Kävijät voivat ratsastaa keppihevosilla ja kokeilla oikeita hevosvarusteita sekä esterataa.

Tikkumäen talli -näyttelyä.Viime sunnuntaina käynyt testiryhmä sai nauttia oman hevostilan hoidosta, huovutettujen perunoiden kärräämisestä, kipeiden keppihevosten sitomisesta, esteradasta ja tietoluukuista omassa yksinäisyydessään. Näin hauska ja ylellinen lasten taide-elämys-puuhakokemus kannattaa käydä katsastamassa. Auki ma-su 12-16 aina 12.10.2014 asti, ellei sivuilla toisin ilmoiteta.

Tietoa Villa Artun ajankohtaisista näyttelyistä http://artcentre.fi/villaartunnayttelyt, sijaintitiedot täältä: http://artcentre.fi/sijainti

Lisäys: eräällä uudella vierailulla, jolloin ei ollut muita lapsia paikalla, kaksi innokasta näyttelyn ystävää löysi esteratamateriaalille myös muita sovelluksia: syntyi uima-allas huovasta tehdyille perunoille (joita näyttelyssä saa kuljetella kottikärryillä) sekä makkaranuotio. Koetimme palauttaa palaset paikoilleen näiden kokeilujen jälkeen ja kiitämme monimuotoisiin tulkintoihin taipuvaa näyttelyä.

nuotio uima-allas

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Ääniä lapsuudesta

Parnasson numerossa 3/2013 Katri Kivilaakso kirjoittaa ”Ihmisen äänestä – Suomalaisen kirjallisuuden seuran äänitevarastosta, jossa voi kuunnella kirjailijahaastatteluja. Kivilaakson mielestä kannattaa kuunnella nauhoituksia, vaikka haastattelut olisi litteroitukin – haastateltujen kirjailijoiden äänestä kuulee ironian, huumorin, mielipahan ja haikeuden sävyjä. Ja haastattelijankin persoona ja sen vaikutus on selvempi, kun voi seurata ääniä ja keskustelun rytmiä.

Olen ajatellut samaa, kun olen kuunnellut Hyvinkää-Seuran ja Hyvinkään kaupunginmuseon vanhoja haastattelunauhoja. Ilman muuta on hyvä, että nauhoja on purettu myös paperille, mutta on ihan oma kokemuksensa kuunnella vuosikymmenten takaisia haastatteluja. Välillä haastattelija ja haastateltava ovat molemmat paikallishistorian ystäviä ja kaveruksia, jotka hetkittäin melkein äityvät riitelemään yksityiskohdista, välillä taas naureskelevat yhteisille muistoille tai häipyvät kaivelemaan kirjahyllystä Hyvinkään historiasta kertovia teoksia.

Muistellaan surkeissa homeisissa röttelöissä asuneita vanhuksia, kummastellaan oman perheen palvelustytön päätymistä punakaartiin.  Mieleen palautellaan, miten perheenisä koetti viinaryypyn voimin saada varakkaammilta kyläläisiltä takaajia talonrakennuslainalleen – paremmin kuitenkin onnisti, kun lainaa tarvitseva kääntyi Kytäjän kartanon avokätisen omistajan, Hjalmar Linderin puoleen. Välillä hämärtyy mielikuva siitä, kumpi ääni on haastattelijan, kumpi haastateltavan. Taustalta kuuluu välillä liikenteen ääniä, kellon lyöntejä tai terävä kutsu: ”Syömään nyt sieltä!”

Haastattelunauhoja kuunnellessani olen miettinyt myös sitä, että Hyvinkään historiasta monet tärkeiksi koetut tarinat, kokemukset ja muistot liittyvät nimenomaan muistelijoiden lapsuuteen. Helene Schjerfbeckiä muistelevat ne, jotka lapsina elivät heidän naapurissaan. Hyvinkää-Seuran haastattelunauhoissa vanhenevat miehet muistelevat, miten jännittävää oli pikkupoikana kuunnella metsästystorven soittoa, miten pojat kauppasivat sodan aiana viinaa tai tupakkaa saksalaisille (ja tyhjensivät sammuneiden taskuja) tai miten pihapiirissä taivasteltiin paikallista pankkineidin murhaa. Elokuvateatteri Arenan vaiheita muistellessaan paikkakuntalaiset palaavat usein nimenomaan lapsuuden varhaisiin elokuvakokemuksiin.

Varsinkin Kustaa Hautalan kirjoittamassa Hyvinkään seudun historiassa (1951) on käytetty lähteinäkin paljon paikallisten haastatteluja, ja yksi jos toinenkin entisajan ”merkkihenkilö” on kuvattu nimenomaan sellaisina kuin he ovat oman aikansa lapsille näyttäytyneet. Lapsuuden muistot korostuvat varmasti siksi, että muistitetoa on usein kerätty, jotta saataisiin talteen varhaisinta mahdollista suullista tietoa Hyvinkään seudun elämästä. Tällöin on käännytty ikääntyneiden muistelijoiden puoleen, ja nämä ovat tähynneet omiin varhaisimpiin muistoihinsa, lapsuuteensa. Nostalgia ja lapsen silmin nähty ympäristö luovat muisteluihin omaa tarunomaisuuttaan. Kaikki muistot eivät ehkä ole tasan tarkkoja kuvauksia menneestä Hyvinkäästä, mutta kertovat ainakin siitä, millaiset kokemukset ovat jääneet eliniäksi hyvinkääläisten mieliin.

Kommentointi poissa käytöstä

Luomuruokaa ja vihreää kosmetiikkaa

”Hyvinge har blivit en affärsort centrum bara butiker” – ”Hyvinkää on muuttunut kauppapaikaksi, keskusta on pelkkiä kauppoja”, kirjoitti Helene Schjerfbeck 1920-luvun puolivälissä.  Ontuva, vähävarainen taiteilija olisi varmaan kuitenkin arvostanut keskustakauppoja tai vaikka Willaa, jos vaihtoehtona olisi ollut moottoritien varteen siirretty supermarketti.

Ekojäärän sulkeutuminen harmitti (ja harmittaa koko ajan yhä enemmän, kun nestesaippuan täyttöpullot ja isot Sysmän mysli -sammiot alkavat paistaa tyhjyyttään; kävin vielä pitkästä aikaa Helsingin Ruohonjuuressa, jonka muhkea tarjonta teki kateelliseksi). Mutta sentään jotain aukeaakin: Paikallinen Vihreä kosmetiikka eli nyttemmin FLOW kosmetiikka on avannut oman liikkeen Willan kauppakeskuksessa (alhaalla CityMarketin tasolla, Hämeenkadun puoleisella laidalla). En ollut itse tästä selvilläkään, mutta ulkopaikkakuntalainen kaveri oli ihastunut sampoopaloihin (kätevää & säästää pakkausmateriaaleissa) ja halusi tehdä liikkeeseen toivioretken.

Flow-kosmetiikan liike Willan alakerrassa

Willan liikkeistä löytyy myös jonkin verran reiluja tai luomuja lastenvaatteita. Ipanallesta lähti mukaan myös puinen vene, joka porskuttaa vedessä ilmapalloefektin voimin.

Paatti raksuttaa Montulla eli Uikulla eli Kaupunkisillan uima-altaalla.

Luomua ja reilua voi myös löytää jonkin  verran Punnitse ja säästä -kaupasta toiselta puolen Hämeenkatua. Myös isot marketit ovat petranneet luomun ja reilun tarjontaa, mutta välillä ei oikein jaksaisi raahautua loputtomia käytäviä pitkin yksittäisten tuotteiden perässä, eikä niistä saakaan esimerkiksi em. nestesaippuaa täyttöpulloihin. Knehtilän tilalla on  lähimaastossa myynnissä luomutuotteita ja ekologisia tuotteita (postitsekin voi tilata): autottomalle läheisempi vaihtoehto on torstai-iltainen luomutori samaisen Punnitse ja säästä -liikkeen edustalta.

Puolentoista euron kimppu torstaiselta luomutorilta.

Luomutorinäkymä, tietysti kannattaa tsekata myös varsinainen tori Jussintorin ja Sampo-talon välissä.

Kommentointi poissa käytöstä

Ratapihalla Hyvinkään…

Mikä vahinko, että Hyvinkää-Karkkila -välin kapearaiteinen rautatie (1911-1967) purettiin aikoinaan. Vanha ratapenkka on enää paikoin erotettavissa esimerkiksi Hyvinkään ja Kytäjän maastoissa, ja Kytäjän asema (kuva löytyy esimerkiksi täältä) on nykyään laitettu uuteen uskoon, joskin asemarakennuksen piirteitä on vähän häivytetty. Olisi hienoa, jos Suomen rautatiemuseon yhteydessä olisi toimiva museorautatiereitti, sen sijaan että vanha veturi nyt huristelee Jokioisten suunnalla. (Hyvä sentään että jossain huristelee.)

Sinänsä museossa on nykyiselläänkin kaikkea katsottavaa. Jo esikouluajoilta  muistuvat mieleen tumma pajahuone ja keisarilliset (tsaarilliset) vaunut, ja kokoelmat ovat kasvaneet vuosien myötä. Vaikka rautatiemuseo on ehkä parhaiten edukseen erityisinä tapahtumapäivinä tai kesäaikaan, se sopii hyvin myös välipäivien visiitin kohteeksi (joskin kannattaa varautua veturitallien viileyteen). Kolmannen luokan puupenkkejä katsellessa voi eläytyä entisaikojen työmatkalaisten puutuneisiin tuntoihin, presidentin matkavaunun kohdalla taas mietityttää, miten mukavasti se mahtoi kuljettaa Kekkosta Irkutskin-reissulla.

Veturien ja junavaunujen lisäksi näyttely tuo esiin myös rautateiden hyväksi työskennelleiden työt – toki konduktöörien ja muiden junassa liikkuneen henkilöstön, mutta myös radanrakentajien ja muiden junaliikenteen hyväksi työtä tehneiden merkityksen. Näyttelystä voi myös löytää kiintoisia tai kummeksuttavia yksityiskohtia (mikä Suomen kaupunki oli tsaarin aikaan Nikolainkaupunki, jonka kyltti piharakennuksessa on näytillä?).

Lapsista ja esteettömyydestä sen verran, että päänäyttelyssä liikkuminen käy rattaiden kanssa kohtalaisesti ja joidenkin junavaunujenkin rinnalle päästään liuskoja pitkin, muissa rakennuksissa sisäänpääsy vaatii vähän taiteilua (luiskat eivät käyne ainakaan omatoimiseen pyörätuolikäyttöön). Ratatontun tarinoiden etsiskely innosti varttuneempaa lapsivierasta, nuoremmille riittivät kävelyharjoitukset vaunujen vierellä sekä liikkumattomien junavaunujen ja rata-auton ihmettely (puhumattakaan oman kotiaseman pienoismallista).

Suomen rautatiemuseo, http://www.rautatie.org/web/fi/visitor.asp, auki myös talviaikaan. Museon verkkonäyttelyissä voi vierailla virtuaalisesti. Blogilastun otsikko viittaa Juice Leskisen kappaleeseen ”Ryvettynyt kyyhkynen”, jossa vietetään tihkusateista yötä Hyvinkään ratapihalla (loppusoinnut ”ryvinkään”, ”syvinkään”, ”menestyvinkään”).

Kommentointi poissa käytöstä

Kaupunkisillan maauimala

Hieno on tuo virallinen nimi Montulle / Uikulle (vanhalle palokunnan vedenottopaikalle eli hiekkapohjaiselle maauimalalle), mutta onhan vuonna 1934 rakennettu Kaupunkisillan maauimala todella laitettu komeaan kuntoon pari vuotta takaperin.

On pukukopit ja vessat ja kaikki – ainoa mikä uupuu on jonkinlainen lasten mukaan kertyvien hiekkojen poisviruttamiseen sopiva suihku, joka voisi olla vaikka ulkoilmassa (kuten esimerkiksi Sveitsin maauimalassa on).

Vesialtaan lisäksi on hietikkoa, beach volley -paikka, kioski josta saa jäätelöä, kahvia ja muuta pientä, ja rinnettä ylös nouseva löytää myös Gympark-telineet, jotka ovat sopivan kestäviä, kevyitä ja monipuolisia.

Uimalan tuntumassa on myös matonpesupaikka ja monenlaisia leikkipuistovimpaimia. Ehkä paikka ei ole urheilu-uimarille otollinen, mutta sopii kyllä kaupunkipäivän kesäiseen viettoon. Muuan Vantaalta vieraaksi tullut tuttava (4v.) tiedusteli Montulla vietetyn iltapäivän päätteeksi, eikö hän voisi juhlia synttäreitään siellä.

Wikipedia-artikkeli maauimalasta on sitä mieltä, että käyttö on hiipunut, mutta melkoisen vilkasta on meno ollut kesän 2011 kuumina päivinä – ei silti liian ruuhkaista.

Kommentointi poissa käytöstä

Lystileikkejä ja vanhoja pitsejä Sepänmäellä

Sepän soitto on kansanmusiikkitapahtuma, jota on järjestetty Mäntsälässä 1970-luvulta lähtien. Vuoden 2011 ohjelmaan kuuluivat muun muassa Lystileikit: sunnuntaina 12.6. Sepänmäen käsityöläismuseolle oli kokoontunut nuoria kansanmusiikin soittajia ja tanssijoita.

Lystileikit Sepänmäellä 2011

Samalla kävijät saattoivat tutustua Sepänmäen käsityöläismuseon taloihin. Allekirjoittanut muistaa käyneensä museossa ahkerasti nuorempana, jolloin kyseinen museo edusti todelliseksi tullutta Koiramäen taloa; nyttemmin oli tosin komea vanhanaikainen kuorma-auto hävinnyt verstaasta, mutta kaikenlaista muuta ihmeteltävää löytyi.

Räätälin talossa ollut vanhanaikainen puhelinkeskus näytti entistäkin vaikuttavammalta, kun viime näkemisen jälkeen lankapuhelimet olivat ylimalkaan melkein jääneet historiaan. Alla kuvattu kierrätyshylly taas sopisi nykyajankin design-tuotteeksi:

Lankarullahylly

Lankarullahylly Sepänmäen museossa

Käsityöläisnäytöksenä vierailijat saattoivat seurata pitsinnypläystä – Mäntsälän puvussahan on hyvin komea nyplätty päähine. Aloittelijalle voisi löytyä virikettä tämäntapaisesta hiukan simppelimmästä nyplättävästä:

Pitsinnypläystä Sepänmäellä 2011

Nypläysesittely oli mökissä, jonka seinät oli vuorattu sanomalehdillä. Yhdessä niistä oli muistaakseni 1905 vuoden paikkeilta oleva uutinen, jossa raportoitiin ”oudosta valoilmiöstä”, – kuulosti aikoinaan sitä lukiessani ufo-havainnolta; nyt ei ollut valitettavasti tilaisuutta ryhtyä ko. tekstiä etsiskelemään.

Sepän soitto järjestetään Mäntsälässä jälleen ensi vuonna. Sepänmäen käsityöläismuseo on kesällä 2011 auki 15.6. – 7.8. ke-su klo 11:00-17:00.

Kommentointi poissa käytöstä

Tunteiden kirjoa Postimuseossa

Tällä kertaa askelet suuntasivat Helsingin rautatieaseman vieressä sijaitsevaan Postimuseoon, missä on esillä lapsille ja perheille suunnattu Jaamme tunteen -näyttely 20.1.–3.4.2011. Näyttelyssä kuljetaan katua, jonka varrella on eri tunteiden talot Tuittu Ärjysestä (jonka liedellä porisee kiukkukeittoa) Ilona Riemuseen (jonka talossa on synttärijuhlat).

Talojen seinillä on lasten piirroksia, joissa kuvataan usein perhe- ja kaveripiirin riitoja tai hauskanpitoa – tosin yksi kuva on aika hämmentävä, siinä kuvassa on liekehtiviä ihmishahmoja, ja kuvatekstin mukaan kyseessä on ”surullinen tapaus: kaverit palavat” (???!!!)

Postimuseon yleisnäyttelyssä nuorison katseen vangitsivat eri vuosisatojen postinkantaja-asuihin puetut, suurelta ruudulta näkyvät hahmot, jotka viittoivat astumaan näyttelyyn. Myös käänneltävät kenttäpostikortit viihdyttivät. Eri vuosikymmenten postimerkkejä on myös aina kiintoisa katsella.

Varttuneempi vierailija huvittui postikorttimonologista, jossa Ritva Valkama koetti valikoida sopivaa postikorttia lähetettäväksi, mutta päätyi torjumaan useimmat teemat sopimattomina. Kukapa tietää, vaikka tietty kukka-asetelma viestittäisikin  vastaanottajalle: ”Senkin sika, revi rahasi ja syötä sorsille.”

Näyttelytiedot http://www.posti.fi/postimuseo/nayttelyt/teemanayttelyt/2011/jaammetunteen.html. Tarinoita-perusnäyttelyyn joka torstaina kello 17 postifröökynän yleisöopastus. Ilmainen sisäänpääsy 1.4. Vaunujen ja rattaiden kanssa voi hyvin liikkua museossa, kunhan pääsee postitalon ovista sisään.

Kommentointi poissa käytöstä