Archive for Hyvinkää kirjallisuudessa

Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset

Kohta on julkkarien aika, joten tässä sanon vielä sanasen kirjasta, joka kohta pääsee kaikkien käsiin. Työ on vienyt kaikkiaan nelisen vuotta, josta kolme vuotta on ollut täysipäiväistä omistautumista Hyvinkäälle. Lukemattomat hyvinkääläiset ovat tarinoillaan ja avullaan auttaneet kirjan synnyssä, ja vilpittömästi kiitän heitä kaikesta avusta; nekin tiedot, jotka eivät ole päässeet kirjaan, on arkistoitu ja ne ovat auttaneet kokonaistulkinnan tekemisessä. Kaupunginmuseo ja taidemuseo, kaupunginarkisto, viestintä ja tekninen osasto ovat olleet hyvin avuliaita monessa kohtaa.

Miksi nimi Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset? Hyvinkäällä on vuosisatainen historiansa, mutta 1860-luvulla syntyi aseman seutu, joka kasvoi vähitellen teollisuustaajamaksi. Se sijaitsi maakuntien rajalla, kaukana kirkonkylistä ja lainvalvojista. Varhaisina aikoina 1800-luvulla seudulla olikin välillä villin lännen tunnelmaa. Paikallisten oli itse raivattava tilaa kulttuurille ja liikkeenharjoittamiselle.

Hyvinkään seudun rakensivat paikalliset työläiset, säätyläiset ja liikkeenharjoittajat, joiden aloitteellisuudella raivattiin tietä kouluille, raittiustalolle, urheilulle ja kansalaisyhteiskunnalle. Rosoiset hyvinkääläiset eivät olleet vain hyviä tai pahoja, vaan hyvin inhimillisiä toimijoita, joiden arkinen aherrus rakensi nykyisen Hyvinkään. Tästä kirjan nimi hyvät, pahat ja hyvinkääläiset.

Hyvinkään seudun uusin historia on modernin urbaanin Suomen kasvutarina. Hyvinkää on ollut teollistumisen ja kansalaisyhteiskunnan nousussa Suomen kuva. Sotienjälkeisellä jälleenrakentamiskaudella se nousi tärkeäksi teollisuuspaikkakunnaksi. 1960-luvulla se oli modernia rakentamista ja hyvinvointia tavoittelevan kaupungin perikuva. Myös 1990-luvun yhteiskunnallinen muutos on näkynyt Hyvinkäällä, jossa kaupunkimaisema yhdistyy vehreyteen ja luonnonläheisyyteen.

Pian kirja on saatavilla Hyvinkään museoista, kirjakaupoista kautta maan, samoin kuin verkkokaupoista ja Siltalan kustantamosta (kiitos myös Siltalan väen asiantuntevasta työstä!). Kiitos hyvinkääläiset, ja onnea uudelle sadalle vuodelle!

 

Kommentointi poissa käytöstä

Pohjoinen naapuri

Aamupostissa 20.8.2017 riihimäkeläiset onnittelevat Hyvinkäätä sen 100-vuotisesta taipaleesta. ”Oli kuin suurkaupungissa olisi käynyt”, muistelee lapsuuden Hyvinkään-matkoja Janne Katajala, mutta muistaa muistuttaa että Hyvinkäällä on erittäin hieno naapurikaupunki. ”Lapset haluaa Willaan shoppaa / Täällä Matkakeskus floppaa”, riimittelevät Katja Lappi ja Niina Lahtinen. (Itse muistan nuoruudesta käynnit Suomalaisessa Kirjakaupassa ja teatterissa Riihimäellä.)

Näiden kahden ”taskukokoisen eli kompaktin ja toimivan” (Katja Lappi, Aapo 20.8.2017) kaupungin naapuritaival alkoi varsinaisesti rautatien rakentamisesta ja asemanseudun synnystä sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä. Mutta pitkään Riihimäellä näytti olevan etulyöntiasema. Pietarin ja pääradan risteyksessä Riihimäki oli aikoinaan 1. luokan asema, Hyvinkää 2. luokan.

Riihimäen etuna oli, että se sijaitsi kokonaan Hausjärven pitäjän rajojen sisäpuolella, ja minkä vuoksi asutuskeskusta oli helpompi kehittää, Hyvinkää taas sijaitsi hallinnollisen hankalasti puoliksi Nurmijärvellä, puoliksi Hausjärvellä (vähän kuin Littoisten teollisuusalue aikoinaan Kaarinan ja Liedon rajalla). Siksi Riihimäki saattoi hakea taajaväkisen yhdyskunnan asemaa, eli se pysyi Hausjärven osana vuoteen 1922, mutta sai itsehallinnon talous-, järjestyksenpito- ja kaavoitusasioissa.

1900-luvun alussa Riihimäen aseman seutu oli Hyvinkäätä kehittyneempi veturitalleineen, virkamiehineen, lukuisine liikkeenharjoittajineen, Paloheimon teollisuuslaitoksineen (1908), lukioineen (1911) kaikkineen. Hyvinkäälle saatiin yhteiskoulu vasta vuonna 1918 ja yliopistoon johtava lukio saatiin vasta toisen maailmansodan alla. On kuvaavaa, että Hyvinkään apteekkitoiminta alkoi Riihimäen apteekkarin perustamasta sivuliikkeestä, ja että seudun ensimmäinen oma sanomalehti oli nimeltään Riihimäen Sanomat, minkä lisäksi Uusimaa-lehti uutisoi Hyvinkään kuulumisia.

Hyvinkään itsenäistyttyä tilanne alkoi kuitenkin muuttua, ja vuonna 1928 nimimerkki – i -, luultavasti kunnanjohtaja Rieti Itkonen, intoili nyt jo vauhtiin päässeessä Hyvinkään Sanomissa paikkakunnan edistysaskeleita:

Hyvää eteenpäin menoa osoittaa moni muukin seikka. Vuosikymmen sitten olimme vielä siinä asemassa, että esim. rauta- ja konekauppamme hoidettiin Riihimäellä s. o. kävimme sieltä ostamassa, joka jokaiselle ”nurkkapatrioottiselle” hyvinkääläiselle oli sangen suuri nöyryytys. Nyt se ikävyys on poissa.
Hyvinkäällä saa nyt kaikkea mitä ihminen arkisissa toimissaan ja oloissaan tarvitsee. Ja riittääpä täältä vielä vieraillekin seuduille. Laaja maaseutu on saanut tuotteilleen kauppalastamme oivan markkinapaikan.

Ajoittaisesta nokittelusta huolimatta Riihimäki ja Hyvinkää ovat kuitenkin kasvaneet rinta rinnan, vaikka niiden sijainti ”jälekkäin” herätti huomiota Emil Lassisen  jo vuonna 1894 (”Matti Mattiniemi”, Uusi Suometar 5.4.1894, koko juttu linkin takana): ”Minä olen tuumaillut asiaa usein ja tullut siihen päätökseen, että Hyvinkää on paikallaan, mutta se on tuo Riihimäki, joka epäjärjestyksen vaikuttaa.” Epäjärjestystä tai ei, kyllä yksi 100- ja toinen 95-vuotias kaupunki nyt vierekkäin mahtuvat. Ja Riihimäen kulttuuritoiminnan virkeyden kyllä huomaa, jos lukee vaikka Riihimäen X-kulttuurilehteä. Niin ne nuoremmat!

Tässä vielä sana Matti Mattiniemeltä, kiitos jutun löytymisestä kirjastonhoitaja Tuula Rämölle:

14939106

Kommentointi poissa käytöstä

Koirien Hyvinkää

Kaikki tarinat eivät pääse mukaan kirjaan. Jossain vaiheessa luonnostelin Hyvinkään seudun historiaan pientä tietolaatikkoa otsikolla ”Koirien Hyvinkää”. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta suosiota, alettiinpa vastapainoksi tivata ”Kissojen Hyvinkäätä” ja muidenkin eläinten oikeuksia. Tasapuolisuuden nimissä ja tyylin yhtenäistämiseksi  jätin sen pois itse teoksesta, mutta julkaistakoon nyt tässä blogilastuna kuitenkin.

Jo 1800-luvun lopulla muuan matkailija oli todennut, että Hyvinkää oli varsinainen koirien paikkakunta: nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä tuntui tulevan vastaan joka kulman takaa.

Mihin vain Hyvinkäällä meni, näkyi aina joku mallikappale koiransukua. Jaa, Hyvinkää on todellinen koirien turvapaikka. Tänä vuonna oli tällä pienellä paikkakunnalla ei enempää eikä vähempää kuin 21 kappaletta koiria, ja kun paikkakunnan kauppias antoi passittaa kaksi iäkästä elukkaa tästä maailmasta pois, muutti samana päivänä eräs matkustaja sinne mukanaan kaksi uutta mallikappaletta; niin oli lukumäärä jälleen 21. Ja kuinka ystävällisiä olivatkaan nämä kauniit eläimet, ihmisen uskolliset seuralaiset! Ei haukuskelua eikä nalkutusta, vain hännänhuiskutusta ja iloista hyppelyä osoituksena koirien kiitollisuudesta hellijöitään kohtaan. Nämä miellyttävät olot muistuttavat paljon elämää Itävallan ja Baijerin pikku kaupungeissa. Myöskin niissä istuvat posti-, lennätin- ja rautatievirkamiehet pieni ystävällinen prisse jalkojen juuressa. Kun seuraavalla kerralla sattuu Turussa raivopaniikki, neuvomme jokaista nelijalkaiseen ystäväänsä kiintynyttä helläsydämistä ihmistä lähettämään koiransa Hyvinkäälle täyshoitoon, kauas kuonokopista ja taulutusnuorista. (Helsingfors Dagblad no. 238, 3.9.1877, suom. Kustaa Hautala, Hyvinkään seudun historia 1951, s. 72. Linkki alkuperäiseen lehtijuttuun: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/362654/articles/2192610)

Muutamat varhaisimmat itsenäisen Hyvinkään hankkeet ja varojenhankinta liittyivät koiraveron käyttöönottoon, sillä koiraverolla kuten myös torimaksuilla koetettiin edes pieniä tulopuroja saada yhdyskunnan kassaan, ennen kuin kunnallisverotus ja talous saatiin kunnolla rullaamaan. Koiraveroasioita alettiinkin heti järjestää kunnallisen elämän alkaessa vuonna 1917, kuten kaupunginarkistossa säilytettävät pöytäkirjat osoittavat.

Muisteluissa eräisiin paikallisiin henkilöihin liitettiin nimenomaan muistoja ja havaintoja heidän koiristaan. Kirjailija Elina Vaaran mukana kulkenut Maikki-koira jäi ihmisten mielikuviin runoilijan seuralaisena ja lohduttajana, kun Vaaraa kohtasi suuri suru, oman pojan kuolema. Jaana Karjalainen kuvasi Elina Vaaran elämäkerrassa, miten kirjailija ja kirjastonjohtaja istuivat Valion baarissa tuntikausia ja Maikki istui oman juoma-astiansa ääressä. On myös helppo kuvitella, että Elina Vaaran runossa Radanvarren fuuga oli juuri Maikki-koira esikuvana ”pienelle, iloiselle koiralle”.

Koirien omistajat tietävät, että usein nekin, jotka eivät tunne ulkoiluttajaa, muistavat kuitenkin koiran. Veteraanikansanedustaja Tuulikki Hämäläinen muisteli itse haastattelussaan, miten hänen koirastaan käytiin keskustelua äidin ja toisen kaupunkilaisen kesken. Hämäläiselle tapaus oli myös esimerkki siitä, miten tytär on äidilleen aina tytär, vaikka tämä sattuisi samalla olemaan myös maan ensimmäinen ja ainoa naispuolinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja:

Joskus, kun äiti ulkoilutti minun koiraani Hyvinkään keskustassa – hän oli jo eläkkeellä silloin – ja kun koira oli mennyt tervehtimään jotakin ohi kulkevaa miestä, niin se mies oli sanonut, että ai, hänhän taitaa tunteakin tuon koiran – äitini ei tuntenut tätä miestä – että eikös se ole sen kaupungin johtavan koira. Ei, ei, sanoi äiti, tämä on Tuulikki Hämäläisen koira, ja se on ihan kiltti. (Tuulikki Hämäläinen 22.1.2004 ja 27.1.2004, Veteraanikansanedustajien muistitetohaastattelu, Eduskunnan kirjaston muistitetoarkisto.)

Kommentointi poissa käytöstä

Vuoden 1900 Hyvinkää tieteiskirjallisuudessa

Yö oli valoisa kuin päivä. Näimme kaukaa [junareitin varrella] Hiitis-nimisen suuren meijerin, Haga-nimisen varustellun linnan, suuren Ryttylän kanteletehtaan ja ihastuttavalla paikalla sijaitsevan Erkylän kartanon, jonka omistaja on kuulemma hiljattain omalla kustannuksellaan perustanut maatalousakatemian. Hyvinkään kauppalassa, joka näinä päivinä kuuluu saaneen kaupunkioikeudet, pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi, missä ajassa ehdin luoda silmäyksen sikäläiseen hiekkakivitehtaaseen, ja lähempänä Helsinkiä ohitimme suuren kanuunavalimon. (suom. AL)

Topelius kirjoitti jo vuonna 1860 tieteistarinan Simeon Levis resa till Finland, jossa kuviteltiin tulevaisuuden Suomen vuonna 1900 nauttimaa vaurautta ja itsenäistä kukoistusta ulkomaalaisen Simeon Levin silmin. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Topeliukselle monilta matkoilta tuttu Hyvinkään seutu, jonne hän visioi kaupunkioikeudet ja teollisuutta.

Tarina kuvastelee myös Topeliuksen rautateihin kohdistamia toiveita, sillä hän luotti muutenkin niiden vilkastuttavan talouselämää. Hän olikin yleisesti ottaen oikeassa, vaikka muutos vei hiukan kuviteltua kauemmin ja vaikka paikkakunnan myöhempi kiviteollisuus ei juuri hiekkakiveä käyttänyt. Erkylän kartanon omistaja oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Eskon koulun, joka oli varhainen kansakoulukokeilu ennen varsinaisen kansakoulun syntyä, joten lienee tuntunut luonnolliselta, että pian vuorossa olisi korkeampikin opinahjo. Sen sijaan saatiin Hyvinkäälle aikanaan pienviljelysneuvojaopisto.

Topeliuksen kootut os. http://www.topelius.fi

Artikkeli Topeliuksesta ja tulevaisuudenvisioista http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

Ruotsink. teksti: Natten var ljus som en dag. Vi sågo på afstånd ett stort mejeri vid namn Hiitis, ett befästadt slott vid namn Haga, en stor kantelefabrik vid namn Ryttilä och ett hvitt slott med förtjusande läge vid namn Erkylä, hvars ägare lärer nyligen på egen bekostnad inrättat en landtbruksakademi. Vid köpingen Hyvinge, som dessa dagar lärer fått stadsprivilegier, rastades 10 minuter, under hvilken tid jag hann kasta en blick på den der belägna sandstensfabriken, och närmare Helsingfors passerades ett stort kanongjuteri.

Kommentointi poissa käytöstä

Elää historiaa

Olen nyt puolisentoista vuotta tutkinut Hyvinkään seudun historiaa työkseni. Vajaan kahden vuoden päästä valmis käsikirjoitus jätetään kaupungille, ja kirjan pitäisi ilmestymän 100-vuotisjuhlapäiväksi vuonna 2017.

On jotain erityistä siinä, että voin tutkia ja kirjoittaa paikasta, jossa asun. Vanhat rakennukset, katulinjat ja entisajan asukkaat alkavat elää mielessä, kun liikun kaupungilla tai haja-asutusalueilla. On vanhoja tanssipaikkoja, entisiä malmioita, koskipaikkoja. Monista rakennuksista ja paikoista on enää vähän näkyviä jälkiä. Isotkin rakennukset, puutarhapalstat ja aukeat voivat hävitä. Mutta yllättävän sitkeästi tietyt tielinjat noudattavat kauan sitten poljettujen kärry- tai patikkapolkujen reittejä.

Välillä tuntuu siltä, että voin melkein kuulla vuoden 1918 taistelun äänet, kun saksalaiset lähestyivät punaisten asemia Palopuron ja Hyvinkäänkylän suunnilta. Muistitiedosta selviää, että joukkojen lähestyessä eivät opettajat liiemmin hötkyilleet. Koulupäivän piti kestää lauantaina kello kahteen, mutta kun alkoi kuulua laukausten ääniä, opettaja päätteli että paras lopettaa kello 12 maissa. Seuraavana maanantaina lapset, oltuaan piilossa Usmin tai Ridasjärven maisemissa vanhempien kanssa, jo palailivat koululle. Välitunnilla keskusteluissa juteltiin siitä, kuka oli kuollut tai vangittuna ja missä olisi hautajaisia. Ruoka oli tiukassa – muisteluiden mukaan lapset heräsivät jo pikkutunneilla jonottamaan leipää tai maitoa, jota joskus tuntien jonottamisen jälkeen sai – usein ei.

On myös paljon rauhallisempia maisemia, joita voi aavistella nykykaupungin läpi kulkiessaan. Jussintorin ja nykyisen torin paikkeilla oli valtionrautateiden puutarha, josta vielä muistona seisoo omenapuurivistö. Pääkatujen varsille voi kuvitella Mika Waltarin koulupoikana näkemät työläisjonot, jotka vaelsivat tehtaaseen töihin – ennen kaikkea villatehtaalle. Ja vaikka osa entisajan ihmisistä on voinut olla aikanaan sietämättömiä, riidanhaluisia, jahkailevia tai muuten vaan patalaiskoja, päällimmäisenä tunteena heitä ajatellessani mieleeni kuitenkin nousee ihailu.

Niin monia elämiä ja kertomuksia on ehditty nähdä näilläkin seuduilla, sille on vaikea tehdä oikeutta muutaman sadan sivun mittaisessa kirjassa. Keräämäni kuvat ja tiedot tulevat kuitenkin museon käyttöön ja hyödyttävät muitakin hankkeita, ja twitterissä ja facebook-sivuilla julkaisen myös mahdollisuuksien mukaan erilaisia havaintoja paikkakunnan historiasta.

Kommentointi poissa käytöstä

”Savikukkoja” ja krapuja – VR tiedottaa

Kävin viime viikolla Suomen Rautatiemuseossa tutustumassa sen arkistoon ja kirjastoon. Lukemiini aineistoihin kuului muun muassa asemien esittelyjä, joita vuosien 1904 – 1963 välillä julkaistiin VR:n työpaikaikoista kiinnostuneille. Esittelyt auttoivat hakijaa hahmottamaan, millaisia hyviä ja huonoja puolia kuhunkin asemapaikkaan liittyi.

Esittelyissä otetaan huomioon niin koulujen ja lääkärin tai kätilön läheisyys kuin ruoanhankintamahdollisuudet – esimerkiksi kalastus- ja viljelymahdollisuudet. Monilla pienillä paikkakunnilla ruokatarvikkeet todettiin kalliiksi tai tarjonta heikoksi, ja sekä siksi että muutenkin aikakauden tapaan oli tärkeää tietää, millä tavoin rautatieläinen perheineen voisi saada ruokaa pöytään. Niinpä esimerkiksi Jokelasta kerrottiin vuonna 1904 näin:

Wantaan joki, jossa on Nuckars’in koski, juoksee 4 klm asemalta, vaan muita vesistöjä, paitsi eräs aseman läheisyydessä oleva pieni puronen, jossa on kosolta krapuja, ei täällä ole. Aseman lähiseuduilla liikennöi monta maakauppiasta; vaan ruokatavarat ostetaan kumminkin edullisimmin Helsingistä ja osaksi myös Hyvinkäältä. Paikkakunnan asujaimiston luku nousee 800 henkeen, suurimmaksi osaksi n. k. ”savikukkoja” (tiilitehtaan väkeä).

Hyvinkäästä ensimmäinen, vuonna 1904 julkaistu esittely kuuluu näin:

Hyvinkää, II:n luokan asema Helsingin-Hämeenlinnan rataosalla Nurmijärven pitäjän Hyvinkään kylässä, sijaitsee kauniin puiston ympäröimänä metsäisessä seudussa. Asemalta erkanee Hankoniemen haararata. Asemata käyttävät Nurmijärven ja osittain Lopen ja Hausjärven pitäjät. Aseman läheisyydessä on kehruu- ja verkatehdas.
Asemapäällikön asuntona on erityisessä rakennuksessa 4 huonetta, keittiö ja eteinen. Tulot ovat: II:n luokan palkka, I:si luokan postista 600 mk ja 600 mk apulaisen palkkaamiseksi. Aseman henkilökuntaan kuuluu 1 ensimäinen ja 1 toinen kirjuri, 1 piletinmyyjä, 6 asemamiestä ja 8 vaihdemiestä. Asemalla on hyvä ravintola ja rautateiden puutarhurikoulu. Läheisyydessä sijaitsee apteekki ja keuhkotautisten parantola, jossa myös asuu lääkäri; aivan aseman vastapäätä on matkailijahotelli.

Vuonna 1904, ennen Hyvinkään irtautumista Nurmijärvestä, myös Rajamäen asema laskettiin Hyvinkäänkylään kuuluvaksi. Sitä esitellessä mainittiin asianmukaisesti paikallisen teollisuuden vaikutus liikenteeseen.

Rajamäki, IV:n luokan asema Hangon-Hyvinkään rataosalla, sijaitsee Nurmijärven pitäjän Hyvinkään kylässä, mäkien ja peltojen ympäröimänä. Asemata käyttää ainoastaan Nurmijärven pitäjä. Aseman lähellä sijaitsee Hyvinkään tehdas-osakeyhtiön suuret tehtaat, joissa valmistetaan pirttua, hiivaa, eetteriä, etikkaa ja ryyniä. Asemapäällikön asuntona on erityisessä rakennuksessa 5 huonetta, eteinen ja keittiö. Tulot ovat: tavallinen IV:n luokan palkka. I:si luokan posti löytyy asemalla. Aseman henkilökuntaan kuuluu 1 asemapäällikkö, 1 telegrafisti ja 1 varatelegrafisti, 1 asemamies ja 2 vaihdemiestä.

Asemapaikkojen esittelyistä julkaistiin kaikkiaan neljä teosta (1904, 193, 1947 ja 1963). Kuvauksista näkyy hyvin, miten aika ja paikkakunnat muuttuivat: alkuvaiheessa vain harva asemapaikka saattoi kehua koulupaikoilla tai lääkäreillä, mutta sotien jälkeen sähkövalo, keskikoulu, lääkäri ja apteekki alkoivat olla kaikkien ulottuvilla. ”Mukavuuksia” eli kaiketi vesijohtoja ja kylpyhuone/wc-mukavuuksia alettiin mainostaa tai niiden puutetta pahoitella sodanjälkeisissä julkaisuissa.

Pienemmistä lähiseudun paikoista Noppo esiteltiin vain vuoden 1947 julkaisussa:

Noppo, Rajamäen aseman alainen lv, kuuluu Hyvinkään mlk:aan, sijaiten harvaan asutussa seudussa. Hoitajana 1 vakinainen asemamies. Ei yövuoroja. V.R:n asuntoa ei ole. Sähkövalo. Kansakouluun matkaa 5 km, lähimpään oppikouluun 10 km ja lähimpään kauppaan 200 m. Kirkko, apteekki ja lääkäri lähinnä Rajamäellä ja Hyvinkäällä. Tiilitehdas on paikkakunnalla, minkä lähetysten lisäksi lähetetään liikennepaikalta pääasiassa maitoa ja erilaista kappaletavaraa. Läht. ja saapuvia rk kumpiakin n. 60-70 ja myytyjä matkalippuja n. 300 kpl keskim. kuukaudessa. Junia 4 henkilö- ja samanverran tav.junia vuorokaudessa. Postia ei ole hoidettavana. Vesistöjä ei ole lähistöllä ja metsästysmahdollisuudetkin ovat heikot. Urheiluseura ja työväenyhdistys toimivat paikkakunnalla. Veroäyri 8 mk.

Kirjallisuutta:

Järnvägsmatrikel. Korta beskrifningar öfver järnvägstationerna – Rautatiematrikkeli. Lyhykäisiä selityksiä rautatienasemista Suomessa. Viborg: Östra Finlands tryckeri 1904.

Rautatiehakemisto. Liitteenä ohjeet viran- ja toimenhakijoille. Toim. V. O. Väätänen ja L. J. Myllärinen. Sisämaan kirjapaino oy, Pieksämäki 1947

Kommentointi poissa käytöstä

Muistoja Villatehtaan syntyajoilta

Luin tänään Ossian Donnerin omaelämäkertaa Min tid (1949), jossa hän kertoo muun muassa Hyvinkään villatehtaan varhaisvaiheista. Donner kertoo, että häntä jäi kouluaikana vaivaamaan J. L. Runebergin säe ”On maamme köyhä, siksi jää” (Vårt land är fattig, skall så bli), ja että hän halusi jollakin tavoin torjua Runebergin ajatuksen köyhyyden väistämättömyydestä. Ossian Donner aloitti yritysten ja erehdysten kautta Hyvinkäällä 1892 (HisKi:n http://hiski.genealogia.fi/ mukaan hän muutti paikkakunnalle vaimoineen vuonna 1893). Ymmärrettyään lopulta, millainen teollisuustoiminta oli kannattavaa, hän alkoi koota varoja suuren kutomon perustamiseksi. Ossian Donner palaa muisteluissaan nykyisen Hyvinkään keskustan alueelle ja muistelee näkymää ja tuntojaan hetkeä ennen kuin rakennustyöt aloitettiin:

“Saatuani osakepääoman kokoon oli seuraava hankkeeni ostaa Ahdenkallion mailta seitsemän hehtaarin kokoinen alue … missä tehdas nykyäänkin (1949) on. Valitsemani paikka oli kangasmetsää jolla kasvoi nuoria mäntyjä, ja vettä löytyi kaikkialta kun vain kaivoi tarpeeksi syvälle …

Muistan, miten minä, ennen ensimmäistä lapiollista, seisoin hetken yksin kangasmetsässä mäntyjen keskellä ja yritin tähystää tulevaisuuteen. Miltä tämä paikka näyttäisi tulevaisuudessa, monta, monta vuotta myöhemmin? Halusin rakentaa jotain paljon suurempaa kuin mitä maassa oli tähän asti ollut, alalla jonka olin valinnut … Unelmani tuona päivänä … oli, että mahdollisesti kerran – jos menestykseni olisi paras mahdollinen – saisin nähdä tuhannen työntekijän tehtaan … ” (Ossian Donner, Min tid 1949, s. 41-42, suom. AL).

Unelmat olivat kuitenkin vaatimattomampia kuin tulevat saavutukset, sillä ennen toista maailmansotaa Ossian Donnerin perustamassa Hyvinkään-tehtaassa työskenteli jo 1700-1800 työntekijää. Nykyään tehtaan tiloissa toimivat muun muassa kaupungintalo ja kaupunginmuseo.

Sama muistelu hiukan laajempana, alkuperäiskielellä:

Min första åtgärd sedan jag fått aktiekapitalet fulltecknat var att av Ahdenkallio egendom inköpa ett sju hektar stort område, ungefär dubbelt så långt avlägset från Hyvinge järnvägsstation som den plats där den ursprungliga fabriken var belägen. Den nya platsen är densamma på vilken fabriken fortfarande står. Platsen jag utvalt bestod av en sandmo bevuxen med unga tallar, men vatten påträffades överallt på området blott man grävde djupt nog för att komma i nivå med den vattendränkta torvmosse, som låg omedelbart söder om det nya fabriksområdet.

Jag erinrar mig huru jag, förran det första spadtaget togs, stod en stund ensam på sandmon bland tallarna och försökte blicka in i framtiden. Huru skulle det se ut här på denna plats i en framtid, många, många år framåt i tiden? Jag ville bygga upp någonting långt större än landet dittills ägt inom den industri jag valt, men befolkningssiffran och dess konsumtionsförmåga, för att icke tala om inhemsk och utländsk konkurrens, satte naturligtvis en gräns för möjligheterna. Skola missräkningar och svårigheter hämma tillväxten? Eller skall jag hava framgång. Min dröm den dagen i skogen på sandmon om framtiden och dess möjligheter resulterade i att jag föreställde mig, att jag möjligen en gång – om jag hade största tänkbara (41) framgång – kunde få se där en klädesfabrik sysselsättande 1.000 arbetare. Det var jämt hundra gånger mera än jag hade då jag stod där och drömde. Men att nå detta mål var det nödvändigt att gå förbi alla andra, att tillverka varor goda nog att tränga konkurrenterna åt sidan, med andra ord att framställa varor bättre än alla andras. Jag beslöt att detta skulle bliva mitt mål.

Kommentointi poissa käytöstä