Archive for Hyvinkää kirjallisuudessa

Kreivitär ja Kirjavantolpan kuoppamökit

Blogiteksti on julkaistu aiemmin 19.9.2017 Kulkuriteatterin blogissa, osana Punainen rubiini -näytelmän uutisointia. Lisätietoja näytelmästä: http://www.kulkuriteatteri.fi/

Syyskuun alussa saavun KulkuriTeatterin puvustamolle radanviertä ja mietin tullessani kreivitär Marina de Heydeniä, joka saapui Pietarin suurkaupungista Hyvinkäälle hoitamaan murtunutta sydäntään. Marraskuussa hänen kokemuksensa, samoin kuin Pietarin, Kytäjän ja Hyvinkään aseman seutu, saadaan nähdä myös näyttämöllä.

Historiallinen näytelmä tarvitsee taustatyönsä. Viime heinäkuussa kokosin tietoja siitä ajankohdasta, vuodesta 1908, jolloin kreivitär saapui Hyvinkäälle. Olin juuri saanut painoon Hyvinkään seudun historian, joten minulla oli tuoreeltaan käsillä monenlaisia aiheeseen liittyviä lähteitä ja tietoja. Kuka tahansa voi muuten Kansalliskirjaston digitaalisesta sanomalehtiarkistosta hakea uutisia Hyvinkäästä ja seurata vaikkapa Uusimaa-lehden kautta, mitä seudulla oli meneillään.
[Linkki arkistoihin: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/search ]

Hyvinkään seudun historiaa varten olin rakentanut kokonaiskäsityksen seudun kehityksestä vuosikymmenestä toiseen. Tietyn pysäytyskuvan, vuoden 1908, hahmotteleminen vaati hiukan toisenlaista lähestymistapaa. Totesin, että kreivitär von Heyden tuli Hyvinkäälle juuri sen vilkkaimman nousun aikaan.

Aseman seutu oli kuitenkin vilkastunut nopeasti 1900-luvun alussa. Paikkakuntaa piristivät yhtäältä Ossian Donnerin villatehdas ja toisaalta Hyvinkään Sanatorio ja terveysmatkailu. Terveen harjuilmaston vuoksi aseman seudulle oli muuttanut muun muassa taiteilija Helene Schjerfbeck.

Kun aseman seudulle muutti yhä enemmän väkeä, syntyi sekä tarvetta että halua rakentaa uutta. Uusia kouluja, yhteisiä juhla- ja ajanviettotiloja, julkisia rakennuksia ja kauppoja nousi toinen toisensa viereen. Hyvinkään aseman viereen oli vuonna 1907 noussut oma postitalo, Osuusliike Ahjolla oli monenlaisia liike- ja tuotantorakennuksia radan varressa, ja hiukan kaueampana kohosi rukoushuone ja tuonnempana raittiusyhdistyksen oma talo.

Uusi kivinen parantolarakennus ja Sanatorion aidatut, rauhalliset metsämaat tarjosivat uudenaikaista hoitoa järkkyneelle mielelle ja murtuneelle sydämelle. Linderien ja Munckien kartanoissa kreivitär saattoi myös tavata vertaistaan seuraa.

Yhteiskunnalliset erot olivat suunnattomia. Parantolassa ja kartanoilla vietettiin tavattoman ylellistä elämää, mutta Kirjavantolpan suunnalla ihmiset asuivat maakuoppamökeissä. Ei ihme, että maailmaa myös haluttiin muuttaa oikeudenmukaisemmaksi. Vuonna 1907 oli pidetty ensimmäiset eduskuntavaalit, ja sosialistit olivat menestyneet tehdasyhdyskunnassa hyvin.

Näkikö tavallinen hyvinkääläinen työnsä ja touhunsa keskeltä surun, jota kreivitär tunsi, ja olisiko tuntenut sympatiaa? Kreivitärten ja ruhtinaiden rakkaussurut ovat saattaneet tuntua yhtä etäiseltä ylellisyydeltä kuin sampanja ja kaviaari. Ja kuitenkin – useimmilla lienee kuitenkin ollut oma Nikolainsa, rakastettu sydämen valtias, vaikkei muiden silmissä ruhtinas olisi ollutkaan. Rakkaus ja suru tekee kreivittärestä tutun ja lähestyttävän myös modernille katsojalle.

 

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkään synnytti liike

Hyvinkään seudun historiaa ja yleisemmin paikallishistoriaa käsitellään nyt myös Tiedeykkösen jakso paikallishistoriasta yleisesti ja Hyvinkään historiasta erityisesti. Jaana Sormusen toimittama ohjelma kuultiin radiossa 5.9.2017 ja se on nyt kuultavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4186965

Miten ja millaisista lähteistä paikallishistoria kootaan? Professori Anu Lahtinen on kirjoittanut elokuussa julkaistun Hyvinkään seudun historian, ja hän kertoo kuinka tänä vuonna 100 vuotta juhlivan, mutta jo monisataavuotisen historian omaavan Hyvinkään historia sai muotonsa: millaisia lähteitä hänellä oli käytössään ja miten niistä valikoitui se historian sisältö, joka on nyt luettavissa Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset -nimeä kantavassa teoksessa. Myös ohjelmassa kuultavat tekstikatkelmat ovat ko. teoksesta.

Kommentointi poissa käytöstä

Children and education: Finland – Hyvinkää, 1700-1870

9781138294226

Book cover of the recent volume Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen
https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

Hyvinkään historia on kansissa mutta lisääkin ilmestyy: juuri tällä juhlaviikolla on juhlittu myös tätä kirjaa, joka käsittelee pohjoismaista lapsuutta ja jossa Hyvinkään seudun aineisto tarjoaa esimerkin maalaislasten kasvatuksesta ja koulutuksesta 1700-luvulta 1870-luvulle.

Routledge mainostaa näin:

This volume strengthens interest and research in the fields of both Childhood Studies and Nordic Studies by exploring conceptions of children and childhood in the Nordic countries (Denmark, Finland, Iceland, Norway, and Sweden). … the book offers a fresh and substantive contribution to the history of childhood in the Nordic countries between 1700 and 1960. The volume also helps readers trace the historical roots of the internationally recognized practices and policies regarding child welfare within the Nordic countries today and prompts readers from any country to reflect on their own conceptions of and commitments to children.

Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen

https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset

hyvinkaa100

Elokuvateatterin pitäjä ja Kalle Saukkonen juhlii perheineen noin 100 vuotta sitten. Kuva: Hyvinkään kaupunginmuseo.

Kohta on julkkarien aika, joten tässä sanon vielä sanasen kirjasta, joka kohta pääsee kaikkien käsiin. Työ on vienyt kaikkiaan nelisen vuotta, josta kolme vuotta on ollut täysipäiväistä omistautumista Hyvinkäälle. Lukemattomat hyvinkääläiset ovat tarinoillaan ja avullaan auttaneet kirjan synnyssä, ja vilpittömästi kiitän heitä kaikesta avusta; nekin tiedot, jotka eivät ole päässeet kirjaan, on arkistoitu ja ne ovat auttaneet kokonaistulkinnan tekemisessä. Kaupunginmuseo ja taidemuseo, kaupunginarkisto, viestintä ja tekninen osasto ovat olleet hyvin avuliaita monessa kohtaa.

Miksi nimi Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset? Hyvinkäällä on vuosisatainen historiansa, mutta 1860-luvulla syntyi aseman seutu, joka kasvoi vähitellen teollisuustaajamaksi. Se sijaitsi maakuntien rajalla, kaukana kirkonkylistä ja lainvalvojista. Varhaisina aikoina 1800-luvulla seudulla olikin välillä villin lännen tunnelmaa. Paikallisten oli itse raivattava tilaa kulttuurille ja liikkeenharjoittamiselle.

Hyvinkään seudun rakensivat paikalliset työläiset, säätyläiset ja liikkeenharjoittajat, joiden aloitteellisuudella raivattiin tietä kouluille, raittiustalolle, urheilulle ja kansalaisyhteiskunnalle. Rosoiset hyvinkääläiset eivät olleet vain hyviä tai pahoja, vaan hyvin inhimillisiä toimijoita, joiden arkinen aherrus rakensi nykyisen Hyvinkään. Tästä kirjan nimi hyvät, pahat ja hyvinkääläiset.

Hyvinkään seudun uusin historia on modernin urbaanin Suomen kasvutarina. Hyvinkää on ollut teollistumisen ja kansalaisyhteiskunnan nousussa Suomen kuva. Sotienjälkeisellä jälleenrakentamiskaudella se nousi tärkeäksi teollisuuspaikkakunnaksi. 1960-luvulla se oli modernia rakentamista ja hyvinvointia tavoittelevan kaupungin perikuva. Myös 1990-luvun yhteiskunnallinen muutos on näkynyt Hyvinkäällä, jossa kaupunkimaisema yhdistyy vehreyteen ja luonnonläheisyyteen.

Pian kirja on saatavilla Hyvinkään museoista, kirjakaupoista kautta maan, samoin kuin verkkokaupoista ja Siltalan kustantamosta (kiitos myös Siltalan väen asiantuntevasta työstä!). Kiitos hyvinkääläiset, ja onnea uudelle sadalle vuodelle!

Hyvinkää 100-näyttely http://www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo/hankkeet/hyvinkaa-100/

 

Kommentointi poissa käytöstä

Pohjoinen naapuri

Aamupostissa 20.8.2017 riihimäkeläiset onnittelevat Hyvinkäätä sen 100-vuotisesta taipaleesta. ”Oli kuin suurkaupungissa olisi käynyt”, muistelee lapsuuden Hyvinkään-matkoja Janne Katajala, mutta muistaa muistuttaa että Hyvinkäällä on erittäin hieno naapurikaupunki. ”Lapset haluaa Willaan shoppaa / Täällä Matkakeskus floppaa”, riimittelevät Katja Lappi ja Niina Lahtinen. (Itse muistan nuoruudesta käynnit Suomalaisessa Kirjakaupassa ja teatterissa Riihimäellä.)

Näiden kahden ”taskukokoisen eli kompaktin ja toimivan” (Katja Lappi, Aapo 20.8.2017) kaupungin naapuritaival alkoi varsinaisesti rautatien rakentamisesta ja asemanseudun synnystä sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä. Mutta pitkään Riihimäellä näytti olevan etulyöntiasema. Pietarin ja pääradan risteyksessä Riihimäki oli aikoinaan 1. luokan asema, Hyvinkää 2. luokan.

Riihimäen etuna oli, että se sijaitsi kokonaan Hausjärven pitäjän rajojen sisäpuolella, ja minkä vuoksi asutuskeskusta oli helpompi kehittää, Hyvinkää taas sijaitsi hallinnollisen hankalasti puoliksi Nurmijärvellä, puoliksi Hausjärvellä (vähän kuin Littoisten teollisuusalue aikoinaan Kaarinan ja Liedon rajalla). Siksi Riihimäki saattoi hakea taajaväkisen yhdyskunnan asemaa, eli se pysyi Hausjärven osana vuoteen 1922, mutta sai itsehallinnon talous-, järjestyksenpito- ja kaavoitusasioissa.

1900-luvun alussa Riihimäen aseman seutu oli Hyvinkäätä kehittyneempi veturitalleineen, virkamiehineen, lukuisine liikkeenharjoittajineen, Paloheimon teollisuuslaitoksineen (1908), lukioineen (1911) kaikkineen. Hyvinkäälle saatiin yhteiskoulu vasta vuonna 1918 ja yliopistoon johtava lukio saatiin vasta toisen maailmansodan alla. On kuvaavaa, että Hyvinkään apteekkitoiminta alkoi Riihimäen apteekkarin perustamasta sivuliikkeestä, ja että seudun ensimmäinen oma sanomalehti oli nimeltään Riihimäen Sanomat, minkä lisäksi Uusimaa-lehti uutisoi Hyvinkään kuulumisia.

Hyvinkään itsenäistyttyä tilanne alkoi kuitenkin muuttua, ja vuonna 1928 nimimerkki – i -, luultavasti kunnanjohtaja Rieti Itkonen, intoili nyt jo vauhtiin päässeessä Hyvinkään Sanomissa paikkakunnan edistysaskeleita:

Hyvää eteenpäin menoa osoittaa moni muukin seikka. Vuosikymmen sitten olimme vielä siinä asemassa, että esim. rauta- ja konekauppamme hoidettiin Riihimäellä s. o. kävimme sieltä ostamassa, joka jokaiselle ”nurkkapatrioottiselle” hyvinkääläiselle oli sangen suuri nöyryytys. Nyt se ikävyys on poissa.
Hyvinkäällä saa nyt kaikkea mitä ihminen arkisissa toimissaan ja oloissaan tarvitsee. Ja riittääpä täältä vielä vieraillekin seuduille. Laaja maaseutu on saanut tuotteilleen kauppalastamme oivan markkinapaikan.

Ajoittaisesta nokittelusta huolimatta Riihimäki ja Hyvinkää ovat kuitenkin kasvaneet rinta rinnan, vaikka niiden sijainti ”jälekkäin” herätti huomiota Emil Lassisen  jo vuonna 1894 (”Matti Mattiniemi”, Uusi Suometar 5.4.1894, koko juttu linkin takana): ”Minä olen tuumaillut asiaa usein ja tullut siihen päätökseen, että Hyvinkää on paikallaan, mutta se on tuo Riihimäki, joka epäjärjestyksen vaikuttaa.” Epäjärjestystä tai ei, kyllä yksi 100- ja toinen 95-vuotias kaupunki nyt vierekkäin mahtuvat. Ja Riihimäen kulttuuritoiminnan virkeyden kyllä huomaa, jos lukee vaikka Riihimäen X-kulttuurilehteä. Niin ne nuoremmat!

Tässä vielä sana Matti Mattiniemeltä, kiitos jutun löytymisestä kirjastonhoitaja Tuula Rämölle:

14939106

Kommentointi poissa käytöstä

Koirien Hyvinkää

Kaikki tarinat eivät pääse mukaan kirjaan. Jossain vaiheessa luonnostelin Hyvinkään seudun historiaan pientä tietolaatikkoa otsikolla ”Koirien Hyvinkää”. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta suosiota, alettiinpa vastapainoksi tivata ”Kissojen Hyvinkäätä” ja muidenkin eläinten oikeuksia. Tasapuolisuuden nimissä ja tyylin yhtenäistämiseksi  jätin sen pois itse teoksesta, mutta julkaistakoon nyt tässä blogilastuna kuitenkin.

Jo 1800-luvun lopulla muuan matkailija oli todennut, että Hyvinkää oli varsinainen koirien paikkakunta: nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä tuntui tulevan vastaan joka kulman takaa.

Mihin vain Hyvinkäällä meni, näkyi aina joku mallikappale koiransukua. Jaa, Hyvinkää on todellinen koirien turvapaikka. Tänä vuonna oli tällä pienellä paikkakunnalla ei enempää eikä vähempää kuin 21 kappaletta koiria, ja kun paikkakunnan kauppias antoi passittaa kaksi iäkästä elukkaa tästä maailmasta pois, muutti samana päivänä eräs matkustaja sinne mukanaan kaksi uutta mallikappaletta; niin oli lukumäärä jälleen 21. Ja kuinka ystävällisiä olivatkaan nämä kauniit eläimet, ihmisen uskolliset seuralaiset! Ei haukuskelua eikä nalkutusta, vain hännänhuiskutusta ja iloista hyppelyä osoituksena koirien kiitollisuudesta hellijöitään kohtaan. Nämä miellyttävät olot muistuttavat paljon elämää Itävallan ja Baijerin pikku kaupungeissa. Myöskin niissä istuvat posti-, lennätin- ja rautatievirkamiehet pieni ystävällinen prisse jalkojen juuressa. Kun seuraavalla kerralla sattuu Turussa raivopaniikki, neuvomme jokaista nelijalkaiseen ystäväänsä kiintynyttä helläsydämistä ihmistä lähettämään koiransa Hyvinkäälle täyshoitoon, kauas kuonokopista ja taulutusnuorista. (Helsingfors Dagblad no. 238, 3.9.1877, suom. Kustaa Hautala, Hyvinkään seudun historia 1951, s. 72. Linkki alkuperäiseen lehtijuttuun: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/362654/articles/2192610)

Muutamat varhaisimmat itsenäisen Hyvinkään hankkeet ja varojenhankinta liittyivät koiraveron käyttöönottoon, sillä koiraverolla kuten myös torimaksuilla koetettiin edes pieniä tulopuroja saada yhdyskunnan kassaan, ennen kuin kunnallisverotus ja talous saatiin kunnolla rullaamaan. Koiraveroasioita alettiinkin heti järjestää kunnallisen elämän alkaessa vuonna 1917, kuten kaupunginarkistossa säilytettävät pöytäkirjat osoittavat.

Muisteluissa eräisiin paikallisiin henkilöihin liitettiin nimenomaan muistoja ja havaintoja heidän koiristaan. Kirjailija Elina Vaaran mukana kulkenut Maikki-koira jäi ihmisten mielikuviin runoilijan seuralaisena ja lohduttajana, kun Vaaraa kohtasi suuri suru, oman pojan kuolema. Jaana Karjalainen kuvasi Elina Vaaran elämäkerrassa, miten kirjailija ja kirjastonjohtaja istuivat Valion baarissa tuntikausia ja Maikki istui oman juoma-astiansa ääressä. On myös helppo kuvitella, että Elina Vaaran runossa Radanvarren fuuga oli juuri Maikki-koira esikuvana ”pienelle, iloiselle koiralle”.

Koirien omistajat tietävät, että usein nekin, jotka eivät tunne ulkoiluttajaa, muistavat kuitenkin koiran. Veteraanikansanedustaja Tuulikki Hämäläinen muisteli itse haastattelussaan, miten hänen koirastaan käytiin keskustelua äidin ja toisen kaupunkilaisen kesken. Hämäläiselle tapaus oli myös esimerkki siitä, miten tytär on äidilleen aina tytär, vaikka tämä sattuisi samalla olemaan myös maan ensimmäinen ja ainoa naispuolinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja:

Joskus, kun äiti ulkoilutti minun koiraani Hyvinkään keskustassa – hän oli jo eläkkeellä silloin – ja kun koira oli mennyt tervehtimään jotakin ohi kulkevaa miestä, niin se mies oli sanonut, että ai, hänhän taitaa tunteakin tuon koiran – äitini ei tuntenut tätä miestä – että eikös se ole sen kaupungin johtavan koira. Ei, ei, sanoi äiti, tämä on Tuulikki Hämäläisen koira, ja se on ihan kiltti. (Tuulikki Hämäläinen 22.1.2004 ja 27.1.2004, Veteraanikansanedustajien muistitetohaastattelu, Eduskunnan kirjaston muistitetoarkisto.)

Kommentointi poissa käytöstä

Vuoden 1900 Hyvinkää tieteiskirjallisuudessa

Yö oli valoisa kuin päivä. Näimme kaukaa [junareitin varrella] Hiitis-nimisen suuren meijerin, Haga-nimisen varustellun linnan, suuren Ryttylän kanteletehtaan ja ihastuttavalla paikalla sijaitsevan Erkylän kartanon, jonka omistaja on kuulemma hiljattain omalla kustannuksellaan perustanut maatalousakatemian. Hyvinkään kauppalassa, joka näinä päivinä kuuluu saaneen kaupunkioikeudet, pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi, missä ajassa ehdin luoda silmäyksen sikäläiseen hiekkakivitehtaaseen, ja lähempänä Helsinkiä ohitimme suuren kanuunavalimon. (suom. AL)

Topelius kirjoitti jo vuonna 1860 tieteistarinan Simeon Levis resa till Finland, jossa kuviteltiin tulevaisuuden Suomen vuonna 1900 nauttimaa vaurautta ja itsenäistä kukoistusta ulkomaalaisen Simeon Levin silmin. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Topeliukselle monilta matkoilta tuttu Hyvinkään seutu, jonne hän visioi kaupunkioikeudet ja teollisuutta.

Tarina kuvastelee myös Topeliuksen rautateihin kohdistamia toiveita, sillä hän luotti muutenkin niiden vilkastuttavan talouselämää. Hän olikin yleisesti ottaen oikeassa, vaikka muutos vei hiukan kuviteltua kauemmin ja vaikka paikkakunnan myöhempi kiviteollisuus ei juuri hiekkakiveä käyttänyt. Erkylän kartanon omistaja oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Eskon koulun, joka oli varhainen kansakoulukokeilu ennen varsinaisen kansakoulun syntyä, joten lienee tuntunut luonnolliselta, että pian vuorossa olisi korkeampikin opinahjo. Sen sijaan saatiin Hyvinkäälle aikanaan pienviljelysneuvojaopisto.

Topeliuksen kootut os. http://www.topelius.fi

Artikkeli Topeliuksesta ja tulevaisuudenvisioista http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

Ruotsink. teksti: Natten var ljus som en dag. Vi sågo på afstånd ett stort mejeri vid namn Hiitis, ett befästadt slott vid namn Haga, en stor kantelefabrik vid namn Ryttilä och ett hvitt slott med förtjusande läge vid namn Erkylä, hvars ägare lärer nyligen på egen bekostnad inrättat en landtbruksakademi. Vid köpingen Hyvinge, som dessa dagar lärer fått stadsprivilegier, rastades 10 minuter, under hvilken tid jag hann kasta en blick på den der belägna sandstensfabriken, och närmare Helsingfors passerades ett stort kanongjuteri.

Kommentointi poissa käytöstä