Archive for Hyvinkää kirjallisuudessa

Koirien Hyvinkää

Kaikki tarinat eivät pääse mukaan kirjaan. Jossain vaiheessa luonnostelin Hyvinkään seudun historiaan pientä tietolaatikkoa otsikolla ”Koirien Hyvinkää”. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta suosiota, alettiinpa vastapainoksi tivata ”Kissojen Hyvinkäätä” ja muidenkin eläinten oikeuksia. Tasapuolisuuden nimissä ja tyylin yhtenäistämiseksi  jätin sen pois itse teoksesta, mutta julkaistakoon nyt tässä blogilastuna kuitenkin.

Jo 1800-luvun lopulla muuan matkailija oli todennut, että Hyvinkää oli varsinainen koirien paikkakunta: nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä tuntui tulevan vastaan joka kulman takaa.

Mihin vain Hyvinkäällä meni, näkyi aina joku mallikappale koiransukua. Jaa, Hyvinkää on todellinen koirien turvapaikka. Tänä vuonna oli tällä pienellä paikkakunnalla ei enempää eikä vähempää kuin 21 kappaletta koiria, ja kun paikkakunnan kauppias antoi passittaa kaksi iäkästä elukkaa tästä maailmasta pois, muutti samana päivänä eräs matkustaja sinne mukanaan kaksi uutta mallikappaletta; niin oli lukumäärä jälleen 21. Ja kuinka ystävällisiä olivatkaan nämä kauniit eläimet, ihmisen uskolliset seuralaiset! Ei haukuskelua eikä nalkutusta, vain hännänhuiskutusta ja iloista hyppelyä osoituksena koirien kiitollisuudesta hellijöitään kohtaan. Nämä miellyttävät olot muistuttavat paljon elämää Itävallan ja Baijerin pikku kaupungeissa. Myöskin niissä istuvat posti-, lennätin- ja rautatievirkamiehet pieni ystävällinen prisse jalkojen juuressa. Kun seuraavalla kerralla sattuu Turussa raivopaniikki, neuvomme jokaista nelijalkaiseen ystäväänsä kiintynyttä helläsydämistä ihmistä lähettämään koiransa Hyvinkäälle täyshoitoon, kauas kuonokopista ja taulutusnuorista. (Helsingfors Dagblad no. 238, 3.9.1877, suom. Kustaa Hautala, Hyvinkään seudun historia 1951, s. 72. Linkki alkuperäiseen lehtijuttuun: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/362654/articles/2192610)

Muutamat varhaisimmat itsenäisen Hyvinkään hankkeet ja varojenhankinta liittyivät koiraveron käyttöönottoon, sillä koiraverolla kuten myös torimaksuilla koetettiin edes pieniä tulopuroja saada yhdyskunnan kassaan, ennen kuin kunnallisverotus ja talous saatiin kunnolla rullaamaan. Koiraveroasioita alettiinkin heti järjestää kunnallisen elämän alkaessa vuonna 1917, kuten kaupunginarkistossa säilytettävät pöytäkirjat osoittavat.

Muisteluissa eräisiin paikallisiin henkilöihin liitettiin nimenomaan muistoja ja havaintoja heidän koiristaan. Kirjailija Elina Vaaran mukana kulkenut Maikki-koira jäi ihmisten mielikuviin runoilijan seuralaisena ja lohduttajana, kun Vaaraa kohtasi suuri suru, oman pojan kuolema. Jaana Karjalainen kuvasi Elina Vaaran elämäkerrassa, miten kirjailija ja kirjastonjohtaja istuivat Valion baarissa tuntikausia ja Maikki istui oman juoma-astiansa ääressä. On myös helppo kuvitella, että Elina Vaaran runossa Radanvarren fuuga oli juuri Maikki-koira esikuvana ”pienelle, iloiselle koiralle”.

Koirien omistajat tietävät, että usein nekin, jotka eivät tunne ulkoiluttajaa, muistavat kuitenkin koiran. Veteraanikansanedustaja Tuulikki Hämäläinen muisteli itse haastattelussaan, miten hänen koirastaan käytiin keskustelua äidin ja toisen kaupunkilaisen kesken. Hämäläiselle tapaus oli myös esimerkki siitä, miten tytär on äidilleen aina tytär, vaikka tämä sattuisi samalla olemaan myös maan ensimmäinen ja ainoa naispuolinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja:

Joskus, kun äiti ulkoilutti minun koiraani Hyvinkään keskustassa – hän oli jo eläkkeellä silloin – ja kun koira oli mennyt tervehtimään jotakin ohi kulkevaa miestä, niin se mies oli sanonut, että ai, hänhän taitaa tunteakin tuon koiran – äitini ei tuntenut tätä miestä – että eikös se ole sen kaupungin johtavan koira. Ei, ei, sanoi äiti, tämä on Tuulikki Hämäläisen koira, ja se on ihan kiltti. (Tuulikki Hämäläinen 22.1.2004 ja 27.1.2004, Veteraanikansanedustajien muistitetohaastattelu, Eduskunnan kirjaston muistitetoarkisto.)

Kommentointi poissa käytöstä

Vuoden 1900 Hyvinkää tieteiskirjallisuudessa

Yö oli valoisa kuin päivä. Näimme kaukaa [junareitin varrella] Hiitis-nimisen suuren meijerin, Haga-nimisen varustellun linnan, suuren Ryttylän kanteletehtaan ja ihastuttavalla paikalla sijaitsevan Erkylän kartanon, jonka omistaja on kuulemma hiljattain omalla kustannuksellaan perustanut maatalousakatemian. Hyvinkään kauppalassa, joka näinä päivinä kuuluu saaneen kaupunkioikeudet, pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi, missä ajassa ehdin luoda silmäyksen sikäläiseen hiekkakivitehtaaseen, ja lähempänä Helsinkiä ohitimme suuren kanuunavalimon. (suom. AL)

Topelius kirjoitti jo vuonna 1860 tieteistarinan Simeon Levis resa till Finland, jossa kuviteltiin tulevaisuuden Suomen vuonna 1900 nauttimaa vaurautta ja itsenäistä kukoistusta ulkomaalaisen Simeon Levin silmin. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Topeliukselle monilta matkoilta tuttu Hyvinkään seutu, jonne hän visioi kaupunkioikeudet ja teollisuutta.

Tarina kuvastelee myös Topeliuksen rautateihin kohdistamia toiveita, sillä hän luotti muutenkin niiden vilkastuttavan talouselämää. Hän olikin yleisesti ottaen oikeassa, vaikka muutos vei hiukan kuviteltua kauemmin ja vaikka paikkakunnan myöhempi kiviteollisuus ei juuri hiekkakiveä käyttänyt. Erkylän kartanon omistaja oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Eskon koulun, joka oli varhainen kansakoulukokeilu ennen varsinaisen kansakoulun syntyä, joten lienee tuntunut luonnolliselta, että pian vuorossa olisi korkeampikin opinahjo. Sen sijaan saatiin Hyvinkäälle aikanaan pienviljelysneuvojaopisto.

Topeliuksen kootut os. http://www.topelius.fi

Artikkeli Topeliuksesta ja tulevaisuudenvisioista http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

Ruotsink. teksti: Natten var ljus som en dag. Vi sågo på afstånd ett stort mejeri vid namn Hiitis, ett befästadt slott vid namn Haga, en stor kantelefabrik vid namn Ryttilä och ett hvitt slott med förtjusande läge vid namn Erkylä, hvars ägare lärer nyligen på egen bekostnad inrättat en landtbruksakademi. Vid köpingen Hyvinge, som dessa dagar lärer fått stadsprivilegier, rastades 10 minuter, under hvilken tid jag hann kasta en blick på den der belägna sandstensfabriken, och närmare Helsingfors passerades ett stort kanongjuteri.

Kommentointi poissa käytöstä

Elää historiaa

Olen nyt puolisentoista vuotta tutkinut Hyvinkään seudun historiaa työkseni. Vajaan kahden vuoden päästä valmis käsikirjoitus jätetään kaupungille, ja kirjan pitäisi ilmestymän 100-vuotisjuhlapäiväksi vuonna 2017.

On jotain erityistä siinä, että voin tutkia ja kirjoittaa paikasta, jossa asun. Vanhat rakennukset, katulinjat ja entisajan asukkaat alkavat elää mielessä, kun liikun kaupungilla tai haja-asutusalueilla. On vanhoja tanssipaikkoja, entisiä malmioita, koskipaikkoja. Monista rakennuksista ja paikoista on enää vähän näkyviä jälkiä. Isotkin rakennukset, puutarhapalstat ja aukeat voivat hävitä. Mutta yllättävän sitkeästi tietyt tielinjat noudattavat kauan sitten poljettujen kärry- tai patikkapolkujen reittejä.

Välillä tuntuu siltä, että voin melkein kuulla vuoden 1918 taistelun äänet, kun saksalaiset lähestyivät punaisten asemia Palopuron ja Hyvinkäänkylän suunnilta. Muistitiedosta selviää, että joukkojen lähestyessä eivät opettajat liiemmin hötkyilleet. Koulupäivän piti kestää lauantaina kello kahteen, mutta kun alkoi kuulua laukausten ääniä, opettaja päätteli että paras lopettaa kello 12 maissa. Seuraavana maanantaina lapset, oltuaan piilossa Usmin tai Ridasjärven maisemissa vanhempien kanssa, jo palailivat koululle. Välitunnilla keskusteluissa juteltiin siitä, kuka oli kuollut tai vangittuna ja missä olisi hautajaisia. Ruoka oli tiukassa – muisteluiden mukaan lapset heräsivät jo pikkutunneilla jonottamaan leipää tai maitoa, jota joskus tuntien jonottamisen jälkeen sai – usein ei.

On myös paljon rauhallisempia maisemia, joita voi aavistella nykykaupungin läpi kulkiessaan. Jussintorin ja nykyisen torin paikkeilla oli valtionrautateiden puutarha, josta vielä muistona seisoo omenapuurivistö. Pääkatujen varsille voi kuvitella Mika Waltarin koulupoikana näkemät työläisjonot, jotka vaelsivat tehtaaseen töihin – ennen kaikkea villatehtaalle. Ja vaikka osa entisajan ihmisistä on voinut olla aikanaan sietämättömiä, riidanhaluisia, jahkailevia tai muuten vaan patalaiskoja, päällimmäisenä tunteena heitä ajatellessani mieleeni kuitenkin nousee ihailu.

Niin monia elämiä ja kertomuksia on ehditty nähdä näilläkin seuduilla, sille on vaikea tehdä oikeutta muutaman sadan sivun mittaisessa kirjassa. Keräämäni kuvat ja tiedot tulevat kuitenkin museon käyttöön ja hyödyttävät muitakin hankkeita, ja twitterissä ja facebook-sivuilla julkaisen myös mahdollisuuksien mukaan erilaisia havaintoja paikkakunnan historiasta.

Kommentointi poissa käytöstä

”Savikukkoja” ja krapuja – VR tiedottaa

Kävin viime viikolla Suomen Rautatiemuseossa tutustumassa sen arkistoon ja kirjastoon. Lukemiini aineistoihin kuului muun muassa asemien esittelyjä, joita vuosien 1904 – 1963 välillä julkaistiin VR:n työpaikaikoista kiinnostuneille. Esittelyt auttoivat hakijaa hahmottamaan, millaisia hyviä ja huonoja puolia kuhunkin asemapaikkaan liittyi.

Esittelyissä otetaan huomioon niin koulujen ja lääkärin tai kätilön läheisyys kuin ruoanhankintamahdollisuudet – esimerkiksi kalastus- ja viljelymahdollisuudet. Monilla pienillä paikkakunnilla ruokatarvikkeet todettiin kalliiksi tai tarjonta heikoksi, ja sekä siksi että muutenkin aikakauden tapaan oli tärkeää tietää, millä tavoin rautatieläinen perheineen voisi saada ruokaa pöytään. Niinpä esimerkiksi Jokelasta kerrottiin vuonna 1904 näin:

Wantaan joki, jossa on Nuckars’in koski, juoksee 4 klm asemalta, vaan muita vesistöjä, paitsi eräs aseman läheisyydessä oleva pieni puronen, jossa on kosolta krapuja, ei täällä ole. Aseman lähiseuduilla liikennöi monta maakauppiasta; vaan ruokatavarat ostetaan kumminkin edullisimmin Helsingistä ja osaksi myös Hyvinkäältä. Paikkakunnan asujaimiston luku nousee 800 henkeen, suurimmaksi osaksi n. k. ”savikukkoja” (tiilitehtaan väkeä).

Hyvinkäästä ensimmäinen, vuonna 1904 julkaistu esittely kuuluu näin:

Hyvinkää, II:n luokan asema Helsingin-Hämeenlinnan rataosalla Nurmijärven pitäjän Hyvinkään kylässä, sijaitsee kauniin puiston ympäröimänä metsäisessä seudussa. Asemalta erkanee Hankoniemen haararata. Asemata käyttävät Nurmijärven ja osittain Lopen ja Hausjärven pitäjät. Aseman läheisyydessä on kehruu- ja verkatehdas.
Asemapäällikön asuntona on erityisessä rakennuksessa 4 huonetta, keittiö ja eteinen. Tulot ovat: II:n luokan palkka, I:si luokan postista 600 mk ja 600 mk apulaisen palkkaamiseksi. Aseman henkilökuntaan kuuluu 1 ensimäinen ja 1 toinen kirjuri, 1 piletinmyyjä, 6 asemamiestä ja 8 vaihdemiestä. Asemalla on hyvä ravintola ja rautateiden puutarhurikoulu. Läheisyydessä sijaitsee apteekki ja keuhkotautisten parantola, jossa myös asuu lääkäri; aivan aseman vastapäätä on matkailijahotelli.

Vuonna 1904, ennen Hyvinkään irtautumista Nurmijärvestä, myös Rajamäen asema laskettiin Hyvinkäänkylään kuuluvaksi. Sitä esitellessä mainittiin asianmukaisesti paikallisen teollisuuden vaikutus liikenteeseen.

Rajamäki, IV:n luokan asema Hangon-Hyvinkään rataosalla, sijaitsee Nurmijärven pitäjän Hyvinkään kylässä, mäkien ja peltojen ympäröimänä. Asemata käyttää ainoastaan Nurmijärven pitäjä. Aseman lähellä sijaitsee Hyvinkään tehdas-osakeyhtiön suuret tehtaat, joissa valmistetaan pirttua, hiivaa, eetteriä, etikkaa ja ryyniä. Asemapäällikön asuntona on erityisessä rakennuksessa 5 huonetta, eteinen ja keittiö. Tulot ovat: tavallinen IV:n luokan palkka. I:si luokan posti löytyy asemalla. Aseman henkilökuntaan kuuluu 1 asemapäällikkö, 1 telegrafisti ja 1 varatelegrafisti, 1 asemamies ja 2 vaihdemiestä.

Asemapaikkojen esittelyistä julkaistiin kaikkiaan neljä teosta (1904, 193, 1947 ja 1963). Kuvauksista näkyy hyvin, miten aika ja paikkakunnat muuttuivat: alkuvaiheessa vain harva asemapaikka saattoi kehua koulupaikoilla tai lääkäreillä, mutta sotien jälkeen sähkövalo, keskikoulu, lääkäri ja apteekki alkoivat olla kaikkien ulottuvilla. ”Mukavuuksia” eli kaiketi vesijohtoja ja kylpyhuone/wc-mukavuuksia alettiin mainostaa tai niiden puutetta pahoitella sodanjälkeisissä julkaisuissa.

Pienemmistä lähiseudun paikoista Noppo esiteltiin vain vuoden 1947 julkaisussa:

Noppo, Rajamäen aseman alainen lv, kuuluu Hyvinkään mlk:aan, sijaiten harvaan asutussa seudussa. Hoitajana 1 vakinainen asemamies. Ei yövuoroja. V.R:n asuntoa ei ole. Sähkövalo. Kansakouluun matkaa 5 km, lähimpään oppikouluun 10 km ja lähimpään kauppaan 200 m. Kirkko, apteekki ja lääkäri lähinnä Rajamäellä ja Hyvinkäällä. Tiilitehdas on paikkakunnalla, minkä lähetysten lisäksi lähetetään liikennepaikalta pääasiassa maitoa ja erilaista kappaletavaraa. Läht. ja saapuvia rk kumpiakin n. 60-70 ja myytyjä matkalippuja n. 300 kpl keskim. kuukaudessa. Junia 4 henkilö- ja samanverran tav.junia vuorokaudessa. Postia ei ole hoidettavana. Vesistöjä ei ole lähistöllä ja metsästysmahdollisuudetkin ovat heikot. Urheiluseura ja työväenyhdistys toimivat paikkakunnalla. Veroäyri 8 mk.

Kirjallisuutta:

Järnvägsmatrikel. Korta beskrifningar öfver järnvägstationerna – Rautatiematrikkeli. Lyhykäisiä selityksiä rautatienasemista Suomessa. Viborg: Östra Finlands tryckeri 1904.

Rautatiehakemisto. Liitteenä ohjeet viran- ja toimenhakijoille. Toim. V. O. Väätänen ja L. J. Myllärinen. Sisämaan kirjapaino oy, Pieksämäki 1947

Kommentointi poissa käytöstä

Muistoja Villatehtaan syntyajoilta

Luin tänään Ossian Donnerin omaelämäkertaa Min tid (1949), jossa hän kertoo muun muassa Hyvinkään villatehtaan varhaisvaiheista. Donner kertoo, että häntä jäi kouluaikana vaivaamaan J. L. Runebergin säe ”On maamme köyhä, siksi jää” (Vårt land är fattig, skall så bli), ja että hän halusi jollakin tavoin torjua Runebergin ajatuksen köyhyyden väistämättömyydestä. Ossian Donner aloitti yritysten ja erehdysten kautta Hyvinkäällä 1892 (HisKi:n http://hiski.genealogia.fi/ mukaan hän muutti paikkakunnalle vaimoineen vuonna 1893). Ymmärrettyään lopulta, millainen teollisuustoiminta oli kannattavaa, hän alkoi koota varoja suuren kutomon perustamiseksi. Ossian Donner palaa muisteluissaan nykyisen Hyvinkään keskustan alueelle ja muistelee näkymää ja tuntojaan hetkeä ennen kuin rakennustyöt aloitettiin:

“Saatuani osakepääoman kokoon oli seuraava hankkeeni ostaa Ahdenkallion mailta seitsemän hehtaarin kokoinen alue … missä tehdas nykyäänkin (1949) on. Valitsemani paikka oli kangasmetsää jolla kasvoi nuoria mäntyjä, ja vettä löytyi kaikkialta kun vain kaivoi tarpeeksi syvälle …

Muistan, miten minä, ennen ensimmäistä lapiollista, seisoin hetken yksin kangasmetsässä mäntyjen keskellä ja yritin tähystää tulevaisuuteen. Miltä tämä paikka näyttäisi tulevaisuudessa, monta, monta vuotta myöhemmin? Halusin rakentaa jotain paljon suurempaa kuin mitä maassa oli tähän asti ollut, alalla jonka olin valinnut … Unelmani tuona päivänä … oli, että mahdollisesti kerran – jos menestykseni olisi paras mahdollinen – saisin nähdä tuhannen työntekijän tehtaan … ” (Ossian Donner, Min tid 1949, s. 41-42, suom. AL).

Unelmat olivat kuitenkin vaatimattomampia kuin tulevat saavutukset, sillä ennen toista maailmansotaa Ossian Donnerin perustamassa Hyvinkään-tehtaassa työskenteli jo 1700-1800 työntekijää. Nykyään tehtaan tiloissa toimivat muun muassa kaupungintalo ja kaupunginmuseo.

Sama muistelu hiukan laajempana, alkuperäiskielellä:

Min första åtgärd sedan jag fått aktiekapitalet fulltecknat var att av Ahdenkallio egendom inköpa ett sju hektar stort område, ungefär dubbelt så långt avlägset från Hyvinge järnvägsstation som den plats där den ursprungliga fabriken var belägen. Den nya platsen är densamma på vilken fabriken fortfarande står. Platsen jag utvalt bestod av en sandmo bevuxen med unga tallar, men vatten påträffades överallt på området blott man grävde djupt nog för att komma i nivå med den vattendränkta torvmosse, som låg omedelbart söder om det nya fabriksområdet.

Jag erinrar mig huru jag, förran det första spadtaget togs, stod en stund ensam på sandmon bland tallarna och försökte blicka in i framtiden. Huru skulle det se ut här på denna plats i en framtid, många, många år framåt i tiden? Jag ville bygga upp någonting långt större än landet dittills ägt inom den industri jag valt, men befolkningssiffran och dess konsumtionsförmåga, för att icke tala om inhemsk och utländsk konkurrens, satte naturligtvis en gräns för möjligheterna. Skola missräkningar och svårigheter hämma tillväxten? Eller skall jag hava framgång. Min dröm den dagen i skogen på sandmon om framtiden och dess möjligheter resulterade i att jag föreställde mig, att jag möjligen en gång – om jag hade största tänkbara (41) framgång – kunde få se där en klädesfabrik sysselsättande 1.000 arbetare. Det var jämt hundra gånger mera än jag hade då jag stod där och drömde. Men att nå detta mål var det nödvändigt att gå förbi alla andra, att tillverka varor goda nog att tränga konkurrenterna åt sidan, med andra ord att framställa varor bättre än alla andras. Jag beslöt att detta skulle bliva mitt mål.

Kommentointi poissa käytöstä

Uutta Hyvinkään historiaa!

Aloitin tämän blogin nelisen vuotta sitten paluumuuttajana, kun halusin kirjoittaa itselleni muistiin erilaisia havaintoja Hyvinkään kulttuurista, historiasta ja kauppatoiminnasta – varsinkin luomusta ja kierrätyksestä. Viimeisimmän vuoden aikana on eri syistä tullut hiukan taukoa, mutta tarkoitus on jatkaa uusin toivein.

Blogille antaa uutta potkua sekin, että seuraavat kolme vuotta tutkin ja kirjoitan työkseni uutta Hyvinkään historiaa, jonka on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017, kun kunta viettää 100-vuotisjuhliaan. Pääasiallisena tukikohtana on Hyvinkään kaupunginmuseo. Matkan varrelta löytyy varmasti erinäisiä historiallisia havaintoja blogattavaksi.

Kirjoitan tätä blogia yksityishenkilönä ja sen teemoihin kuuluu monia muitakin asioita kuin historiahanketta. Työtwiittejäni voi seurata osoitteessa twitter.com/LahtinenAnu – twitter-tili toimii osittain omana muistilistanani ja jakaa samalla muillekin tietoa Hyvinkään historiasta ja siihen liittyvistä lähteistä. Tervetuloa mukaan!

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkäältä historian pariin

Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma (HY) täytti äskettäin tasavuosia. Hyvinkääläissyntyinen ja Hyvinkäällä koulunsa käynyt Kuisma tunnetaan ansiokkaista teollisuus- ja yrityshistorioistaan (ks. myös Tuomiojan arvio) ja suorapuheisista nykytaloutta käsittelevistä puheenvuoroistaan. Kuisman 60-vuotispäivien kunniaksi ilmestyi teos Kansallinen kapitalismi, kansainvälinen talous (Siltala, Helsinki 2012), jonka artikkeleissa käsitellään rahan ja vallan suhdetta Suomessa eri vuosisatoina.

Metsäteollisuuden synnyn, vallan verkostojen ja velkaantumisen, eliittien ja monien muiden teemojen lisäksi kirjassa on myös Kansallisarkiston tutkijan Pertti Vuorisen kirjoittama artikkeli ”Ystäväni Markku Kuisma. Muutama muisto vuosikymmenten ajoilta”. Vuorisen teksti välittää tunnelmaa 1950-1960 -lukujen Hyvinkäältä, jossa nuoriso kokoontui kahvila Airolaan, TUL:n ja SVUL:n palloseurojen välillä oli jyrkkä vastakkainasettelu ja otteluun Hämeen suuntaan kuljettiin omilla pyörillä.

——————

Bloggaaja on kirjoittanut teokseen ”Kansallinen kapitalismi, kansallinen talous” artikkelin ”Maassa  vaurauden perusta: Maaomaisuus ja valta keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa”. 

Kommentointi poissa käytöstä