Archive for Taide & Hyvinkää

Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset

Kohta on julkkarien aika, joten tässä sanon vielä sanasen kirjasta, joka kohta pääsee kaikkien käsiin. Työ on vienyt kaikkiaan nelisen vuotta, josta kolme vuotta on ollut täysipäiväistä omistautumista Hyvinkäälle. Lukemattomat hyvinkääläiset ovat tarinoillaan ja avullaan auttaneet kirjan synnyssä, ja vilpittömästi kiitän heitä kaikesta avusta; nekin tiedot, jotka eivät ole päässeet kirjaan, on arkistoitu ja ne ovat auttaneet kokonaistulkinnan tekemisessä. Kaupunginmuseo ja taidemuseo, kaupunginarkisto, viestintä ja tekninen osasto ovat olleet hyvin avuliaita monessa kohtaa.

Miksi nimi Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset? Hyvinkäällä on vuosisatainen historiansa, mutta 1860-luvulla syntyi aseman seutu, joka kasvoi vähitellen teollisuustaajamaksi. Se sijaitsi maakuntien rajalla, kaukana kirkonkylistä ja lainvalvojista. Varhaisina aikoina 1800-luvulla seudulla olikin välillä villin lännen tunnelmaa. Paikallisten oli itse raivattava tilaa kulttuurille ja liikkeenharjoittamiselle.

Hyvinkään seudun rakensivat paikalliset työläiset, säätyläiset ja liikkeenharjoittajat, joiden aloitteellisuudella raivattiin tietä kouluille, raittiustalolle, urheilulle ja kansalaisyhteiskunnalle. Rosoiset hyvinkääläiset eivät olleet vain hyviä tai pahoja, vaan hyvin inhimillisiä toimijoita, joiden arkinen aherrus rakensi nykyisen Hyvinkään. Tästä kirjan nimi hyvät, pahat ja hyvinkääläiset.

Hyvinkään seudun uusin historia on modernin urbaanin Suomen kasvutarina. Hyvinkää on ollut teollistumisen ja kansalaisyhteiskunnan nousussa Suomen kuva. Sotienjälkeisellä jälleenrakentamiskaudella se nousi tärkeäksi teollisuuspaikkakunnaksi. 1960-luvulla se oli modernia rakentamista ja hyvinvointia tavoittelevan kaupungin perikuva. Myös 1990-luvun yhteiskunnallinen muutos on näkynyt Hyvinkäällä, jossa kaupunkimaisema yhdistyy vehreyteen ja luonnonläheisyyteen.

Pian kirja on saatavilla Hyvinkään museoista, kirjakaupoista kautta maan, samoin kuin verkkokaupoista ja Siltalan kustantamosta (kiitos myös Siltalan väen asiantuntevasta työstä!). Kiitos hyvinkääläiset, ja onnea uudelle sadalle vuodelle!

 

Kommentointi poissa käytöstä

Vuoden 1900 Hyvinkää tieteiskirjallisuudessa

Yö oli valoisa kuin päivä. Näimme kaukaa [junareitin varrella] Hiitis-nimisen suuren meijerin, Haga-nimisen varustellun linnan, suuren Ryttylän kanteletehtaan ja ihastuttavalla paikalla sijaitsevan Erkylän kartanon, jonka omistaja on kuulemma hiljattain omalla kustannuksellaan perustanut maatalousakatemian. Hyvinkään kauppalassa, joka näinä päivinä kuuluu saaneen kaupunkioikeudet, pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi, missä ajassa ehdin luoda silmäyksen sikäläiseen hiekkakivitehtaaseen, ja lähempänä Helsinkiä ohitimme suuren kanuunavalimon. (suom. AL)

Topelius kirjoitti jo vuonna 1860 tieteistarinan Simeon Levis resa till Finland, jossa kuviteltiin tulevaisuuden Suomen vuonna 1900 nauttimaa vaurautta ja itsenäistä kukoistusta ulkomaalaisen Simeon Levin silmin. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Topeliukselle monilta matkoilta tuttu Hyvinkään seutu, jonne hän visioi kaupunkioikeudet ja teollisuutta.

Tarina kuvastelee myös Topeliuksen rautateihin kohdistamia toiveita, sillä hän luotti muutenkin niiden vilkastuttavan talouselämää. Hän olikin yleisesti ottaen oikeassa, vaikka muutos vei hiukan kuviteltua kauemmin ja vaikka paikkakunnan myöhempi kiviteollisuus ei juuri hiekkakiveä käyttänyt. Erkylän kartanon omistaja oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Eskon koulun, joka oli varhainen kansakoulukokeilu ennen varsinaisen kansakoulun syntyä, joten lienee tuntunut luonnolliselta, että pian vuorossa olisi korkeampikin opinahjo. Sen sijaan saatiin Hyvinkäälle aikanaan pienviljelysneuvojaopisto.

Topeliuksen kootut os. http://www.topelius.fi

Artikkeli Topeliuksesta ja tulevaisuudenvisioista http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

Ruotsink. teksti: Natten var ljus som en dag. Vi sågo på afstånd ett stort mejeri vid namn Hiitis, ett befästadt slott vid namn Haga, en stor kantelefabrik vid namn Ryttilä och ett hvitt slott med förtjusande läge vid namn Erkylä, hvars ägare lärer nyligen på egen bekostnad inrättat en landtbruksakademi. Vid köpingen Hyvinge, som dessa dagar lärer fått stadsprivilegier, rastades 10 minuter, under hvilken tid jag hann kasta en blick på den der belägna sandstensfabriken, och närmare Helsingfors passerades ett stort kanongjuteri.

Kommentointi poissa käytöstä

Elää historiaa

Olen nyt puolisentoista vuotta tutkinut Hyvinkään seudun historiaa työkseni. Vajaan kahden vuoden päästä valmis käsikirjoitus jätetään kaupungille, ja kirjan pitäisi ilmestymän 100-vuotisjuhlapäiväksi vuonna 2017.

On jotain erityistä siinä, että voin tutkia ja kirjoittaa paikasta, jossa asun. Vanhat rakennukset, katulinjat ja entisajan asukkaat alkavat elää mielessä, kun liikun kaupungilla tai haja-asutusalueilla. On vanhoja tanssipaikkoja, entisiä malmioita, koskipaikkoja. Monista rakennuksista ja paikoista on enää vähän näkyviä jälkiä. Isotkin rakennukset, puutarhapalstat ja aukeat voivat hävitä. Mutta yllättävän sitkeästi tietyt tielinjat noudattavat kauan sitten poljettujen kärry- tai patikkapolkujen reittejä.

Välillä tuntuu siltä, että voin melkein kuulla vuoden 1918 taistelun äänet, kun saksalaiset lähestyivät punaisten asemia Palopuron ja Hyvinkäänkylän suunnilta. Muistitiedosta selviää, että joukkojen lähestyessä eivät opettajat liiemmin hötkyilleet. Koulupäivän piti kestää lauantaina kello kahteen, mutta kun alkoi kuulua laukausten ääniä, opettaja päätteli että paras lopettaa kello 12 maissa. Seuraavana maanantaina lapset, oltuaan piilossa Usmin tai Ridasjärven maisemissa vanhempien kanssa, jo palailivat koululle. Välitunnilla keskusteluissa juteltiin siitä, kuka oli kuollut tai vangittuna ja missä olisi hautajaisia. Ruoka oli tiukassa – muisteluiden mukaan lapset heräsivät jo pikkutunneilla jonottamaan leipää tai maitoa, jota joskus tuntien jonottamisen jälkeen sai – usein ei.

On myös paljon rauhallisempia maisemia, joita voi aavistella nykykaupungin läpi kulkiessaan. Jussintorin ja nykyisen torin paikkeilla oli valtionrautateiden puutarha, josta vielä muistona seisoo omenapuurivistö. Pääkatujen varsille voi kuvitella Mika Waltarin koulupoikana näkemät työläisjonot, jotka vaelsivat tehtaaseen töihin – ennen kaikkea villatehtaalle. Ja vaikka osa entisajan ihmisistä on voinut olla aikanaan sietämättömiä, riidanhaluisia, jahkailevia tai muuten vaan patalaiskoja, päällimmäisenä tunteena heitä ajatellessani mieleeni kuitenkin nousee ihailu.

Niin monia elämiä ja kertomuksia on ehditty nähdä näilläkin seuduilla, sille on vaikea tehdä oikeutta muutaman sadan sivun mittaisessa kirjassa. Keräämäni kuvat ja tiedot tulevat kuitenkin museon käyttöön ja hyödyttävät muitakin hankkeita, ja twitterissä ja facebook-sivuilla julkaisen myös mahdollisuuksien mukaan erilaisia havaintoja paikkakunnan historiasta.

Kommentointi poissa käytöstä

Lasten oma hevostila – Villa Artussa

Villa Arttu on muuttunut lasten omaksi hevostilaksi. Tikkumäen talli -näyttelyssä lapset voivat tutustua ja osallistua keppihevosten tallielämään. Näyttely perustuu kirjailija Reetta Niemelän ja kuvittaja Salla Savolaisen kirjaan Tikkumäen talli, ja se on Villa Artussa 12.10.2014 asti. Kävijät voivat ratsastaa keppihevosilla ja kokeilla oikeita hevosvarusteita sekä esterataa.

Tikkumäen talli -näyttelyä.Viime sunnuntaina käynyt testiryhmä sai nauttia oman hevostilan hoidosta, huovutettujen perunoiden kärräämisestä, kipeiden keppihevosten sitomisesta, esteradasta ja tietoluukuista omassa yksinäisyydessään. Näin hauska ja ylellinen lasten taide-elämys-puuhakokemus kannattaa käydä katsastamassa. Auki ma-su 12-16 aina 12.10.2014 asti, ellei sivuilla toisin ilmoiteta.

Tietoa Villa Artun ajankohtaisista näyttelyistä http://artcentre.fi/villaartunnayttelyt, sijaintitiedot täältä: http://artcentre.fi/sijainti

Lisäys: eräällä uudella vierailulla, jolloin ei ollut muita lapsia paikalla, kaksi innokasta näyttelyn ystävää löysi esteratamateriaalille myös muita sovelluksia: syntyi uima-allas huovasta tehdyille perunoille (joita näyttelyssä saa kuljetella kottikärryillä) sekä makkaranuotio. Koetimme palauttaa palaset paikoilleen näiden kokeilujen jälkeen ja kiitämme monimuotoisiin tulkintoihin taipuvaa näyttelyä.

nuotio uima-allas

Kommentointi poissa käytöstä

Oma koti (kullan kallis)?

The annual Finnish Housing Fair will be held in Hyvinkää in 2013. Even museums and exhibitions comment on the theme: Hyvinkää Artists’ Association and Hyvinkää Art Museum focus on homelessness, and the Hyvinkää City Museum presents pictures and items from homes in Hyvinkää (ca. 1900 to the present).

Hyvinkään asuntomessukesä näkyy myös kaupungin museoiden teemoissa. Taju2013-taidetapahtuman teemana on asunnottomuus, Hyvinkään kaupunginmuseolla taas oli tänään kesänäyttelyn Oma koti? avajaiset. Näyttelyssä on kuvia ja esineitä hyvinkääläiskodeista yli sadankin vuoden takaa.

Valokuviin on taltioitu tunnelmia ja tapahtumia kodeista, mukana myös kunnallis- ja vanhainkotien kuvia – oma koti ei ollut kaikkien ulottuvilla. Lasten leikkejä ja perhetunnelmia taltioivat kuvat ovat yllättävänkin eläviä – ja jo sata vuotta sitten osattiin selvästi järjestää lasten synttäreistä teemajuhlia, kuten muuan  intiaanijuhlijoita esittävä valokuva osoittaa.

Hyvinkään kaupunginmuseon näyttely Oma koti? 12.7.-28.9.2013 http://hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo
Kaupunginmuseo facebookissa https://www.facebook.com/hyvinkaankaupunginmuseo
Vanhan villatehtaan kartta
http://www.hyvinkaa.fi/Tiedostot/Opastekartat/Villatehdas_kartta_2012_invap.pdf

Kommentointi poissa käytöstä

Schjerfbeckin ”Toipilas” verkossa

Ateneumissa on äskettäin julkistettu kuusi ääneen kuvailtua teosta museon kokoelmista. Mukana on myös Tyko Sallisen maalaus Pyykkärit vuodelta 1911, ennen taiteilijan Hyvinkään-kautta Humalassa ja Krapulassa. 1800-luvun taideteoksia edustaa muun muassa Helene Schjerfbeckin teos Toipilas vuodelta 1888. Sekin on siis paljon ennen taitelijan Hyvinkään-kautta, mutta ehkä myöhemmissä yhteyksissä on tarpeeksi aasinsiltaa hehkuttaa kuvailuja tässä blogissa.

Muistan nähneeni Toipilaan ensi kertaa esikouluikäisenä, varmaan esikoulussa tai satutunnilla esiteltynä julisteena. Kuva teki vaikutuksen ja varmaan vetosi nimenomaan samanikäiseen lapseen. Muistelen tosin lukeneeni (varmaan Riitta Konttisen tutkimuksesta) että lapsihahmoa aikoinaan pidettiin jotenkin rumana ja että sitä arveltiin pojaksi, nykyään varmaan hahmo useimmiten tulkittaisiin tytöksi (ja malli onkin kuvailun mukaan tyttö).

Ateneumin sivuilla julkaistut kuvailut (mukana myös Edelfeltin Luxembourgin puistossa) ovat varmasti hyödyllisiä näkövammaisten käyttöön ja ilman muuta muillekin. Kuvailuissa käydään läpi taideteosten värit, niissä kuvatut henkilöt ja esineet, ja lisäksi kerrotaan kuvan tunnelmasta, teoksen syntyprosessista ja vähän taiteilijastakin. Kuuntelin kuvauksia järjestellessäni työpöytää ja totesin, etten ollut ollenkaan hahmottanut, miten monia tärkeitä viestejä maalauksiin sisältyy. Kannattaa tutustua!

Kommentointi poissa käytöstä

Kirjeitä Helene Schjerfbeckiltä

Svenska litteratursällskapet i Finland julkaisi äskettäin kokoelman Helene Schjerfbeckin kirjeitä taiteilijaystävälleen Maria Wiikille. Kokoelma Och jag målar ändå kattaa suuren osan ajasta, jonka Schjerfbeck asui äitinsä kanssa Hyvinkäällä. Kirjasta on myös ilmestynyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisema suomenkielinen rinnakkaisversio Silti minä maalaan.

Olen joskus miettinyt, pähkäilevätkö kirjeitä tutkivat historioitsijat liiankin paljon sitä, mitä kirjeiden kirjoittajat olisivat ajatelleet viestiensä julkaisemisesta ja käsittelystä. Kun tutkin myöhäiskeskiaikaa ja 1500-lukua, valinnanvaraa ei juuri ole – jos en käytä kaikkea saatavilla olevaa aineistoa, en voi sanoa juuri mitään. Tutkimani aikakauden ihmiset myös suhtautuivat asiakirjoihin ja kirjeisiin puolijulkisina, kirjeet saatettiin lukea ääneen tai ne saattoivat levitä kopioina.

Kirjekokoelmasta Och jag målar ändå ilmenee kuitenkin, että Schjerfbeck itse, kuten osa aikalaisistaankin, piti kirjeitä todella yksityisinä, vain vastaanottajan silmille tarkoitettuina. Hän sekä kehotti muita polttamaan kirjeet, joita näille lähetti, että itse poltti suuren osan saamistaan kirjeistä. Hän myös järkyttyi, kun Albert Edelfeltin kirjeenvaihtoa julkaistiin ilman taiteilijan omaa valtuutusta. Koska Schjerfbeck kuitenkin itse valitsi nyt julkaistut kirjeet säilytettäviksi jälkipolville, niiden julkaiseminen tuntuu perustellulta.

Tuntuu hämmentävältä, että Schjerfbeck, joka kaipasi Pariisiin, muutti Hyvinkäälle. Hänen ranskalainen maalaustyylinsä ei ollut saanut vastakaikua Helsingissä, ja aikakauden kansallisromanttinen taidesuuntaus tuntui vieraalta – mutta mitä oli odotettavissa pikkuisessa taajamassa rautatien varrella? Hyvinkään terveelliseksi kehuttu ilmanala näyttää houkuttaneen, ja kuten kirjekokoelman toimittaja Lena Holger toteaa, maantieteellinen etäisyys tuo vapautta.

Hyvinkäälle muuton jälkeen vierähti 15 vuotta, ennen kuin Schjerfbeck uudestaan matkusti Helsinkiin, kaukaisemmista seuduista puhumattakaan. Kuitenkin hän seurasi taiteilijajulkaisujen kautta ulkomaista taidemaailmaa ja kehitti omaa tapaansa maalata. Toisinaan hänen luonaan kävi myös taiteilijaystäviä, näiden joukossa Maria Wiik, jolle Schjerfbeck kirjoittaa kirjeitä niin taiteesta kuin elämästäkin.

Kirjekokoelman kuvituksena löytyy rinnakkain Schjerfbeckin ja hänen taiteilijaystäviensä tekemiä maalauksia, joista näkyy, että Schjerfbeck ja Wiik maalasivat silloin tällöin saman teeman, jopa saman mallin mukaan. Maalauksista näkyvät sekä yhteiset piirteet että kummankin persoonallinen siveltimenjälki.

Lisähavaintoja kirjeenvaihdosta seuraa toivottavasti tuonnempana.

Kommentointi poissa käytöstä