Posts tagged Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys

Kurkien ja teerien soita

Joulun alla saatiin hyviä uutisia Hyvinkäällä sijaitsevan Kurkisuon kohtalosta. Altia, joka omistaa noin kolmanneksen tästä uhanalaisten lajien turvapaikasta, on saanut viranomaisilta päätöksen, jolla sen omistukset muutetaan Altian Kurkisuo -suojelualueeksi. Uutinen merkinnee sitä, etteivät muutkaan suon omistajat enää suunnittele turpeennostoa lähialueella, ja taannoiset murheelliset visiot voidaan vaihtaa iloisempiin.

Näiden hyvien uutisten teemaan sopivasti Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen kalenteriteema vuodelle 2012 on suo. Kurkisuon kuva komeilee joulukuun aukeamalla, sitä ennen kuvat ja tekstit ehtivät kertoa yhdentoista muun paikallisen suon luonteesta ja merkityksestä.

Tehtaansuo – jonka nimi liittyy läheiseen villatehtaan alueeseen – on lähinnä Hyvinkään kaupunkiasutusta, ja se on tarkoitus säilyttää viheralueena. Kunnianhimoiselta vaikuttavaan suunnitelmaan kuuluu sellaisenaan säilytettäviä alueita, pitkospuureittejä ja lammikoita. Joka tapauksessa Tehtaansuo on tärkeä vihreä alue kaupungille, jonka monet vanhat ulkoilu- ja metsäreitit alkavat olla uusien asutusalueiden puristuksissa.

Hyvinkään seudun historiallisissa lähteissä mainitaan sellaisiakin soita, jotka ovat jo ehtineet kuivahtaa olemattomiin (oma lukunsa olisivat järvienkuivatukset, jotka veivät mennessään Hyvinkäänjärven). 1700-luvun kartoissa Hangon ratapihan ja Kytäjälle vievän tien paikkeilla levittäytyy Terrisuo (paikallisen nimistöselvityksen mukaan yhtä kuin Teerisuo), jonka kautta Hämeenlinnan ja Helsingin välinen vanha maantie aikoinaan kulki. (Tuusulasta löytyy vielä nykyäänkin Terrisuo.)

Hyvinkään historiasta kirjoittaneen Seija Saarikurun mukaan on kerrottu, että Terrisuon pohjattomaan rimpeen oli upotettu murhattu mies, joka nousi öisin kummittelemaan ja valittamaan kohtaloaan. Haamun pelko saattoi karmaista matkalaisia, jotka koettivat ehtiä maantietä pitkin yöksi Puolimatkan krouviin.

Nykymaisemaan Hangon radan ratapihalle tai sen viereiseen pöpelikköön on tosin vaikea enää kuvitella tällaista rimpeä. Paikallisesta pienilmaston tutkimuksessa Terrisuo(notko)a luonnehditaan vaatimattomasti ”osittain soistuneeksi Salpausselän painaumaksi”.  Pitäisi ehkä joskus kaivella koottua kansanperinnettä, jos tuosta aavemaisesta tarinasta löytyisi hiukan lisätietoja.

Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen aikaisempia luontokalentereita:
2010: Geologia ja geomorfologia
2011: Järvet ja lammet

Terrisuosta Kustaa Hautala, ”Hyvinkään seudun historia 1860-1950” (1951), s. 17, 27, ja Seija Saarikuru, Kievarinpitäjinä jo 400 vuotta, teoksessa ”Uudenlainen Hyvinkää-kirja” toim. Riitta Harkamo-Laine (1980), s. 12.

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Vihreille niityille

Joskus paikalliset kulttuuritapahtumat ovat omalla tavallaan hauskoja, vaikka eivät olisikaan ”suuren maailman” sääntöjen mukaisia. Joskus ne saattavat vaivaannuttaa kömpelyydellä. Mutta joskus ne myös ovat kerta kaikkiaan loistavia. Hyvinkään taidemuseon tämänkesäinen näyttely Laitumella (12.5-5.9.2010) on jälkimmäistä. Näyttelyn avainkuva ei ehkä ole kaikkein mukaansatempaavimpia, mutta kokonaisuus paikan päällä on.

Näyttely on osa luonnon monimuotoisuuden merkkivuoden tapahtumia, ja itsekin myönteisessä mielessä monimuotoinen. Pääsali on itsessään tavallaan laidun, jolla kirmaavat pronssivasikat, beniniläiset vuohet, suuri pronssivästäräkki, jolla saa vaikka istua, sekä pitkäsääriset keinoturkis-mehiläisvahalampaat. Seinillä levittäyy niittymaisemia, jotka ovat peräisin Fanny Churbergin, Werner Holmbergin, Kaisu Aron ja monien muiden siveltimistä. Naapurihuoneesta löytyy Miina Äkkijyrkän ja monien muiden taiteellisia tulkintoja hevosista ja karjasta.

Historioitsijan kannalta on jännittävää, että Irina Krohnin osuuteen on poimittu yhtäältä Krohnin omia kasvitaideteoksia, toisaalta joitakin 1600-luvun luonnonkuvaajan, Maria Sibylla Merianin teoksia. (Myös Silja Krohnin herbaariosta on otteita.) Maria Sibylla Merian on yksi kolmesta naisesta, joita Natalie Zemon Davis on käsitellyt kiehtovassa kirjassaan Kolme naista, kolme elämää 1600-luvulla (suom. 1997).

Mukana on myös valokuvia maisemanseurannasta – meheviä valokuvia, joissa voi seurata maiseman muuttumista suomalaisissa ympäristöissä – sekä Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen osuus, jossa esitellään Hyvinkään perinnemaisemia valokuvina. Tämä näyttely kannattaa katsastaa. Hyvä tilaisuus tarjoutuu vaikkapa helatorstaina, jolloin Yhden päivän juttu tarjoaa paljon muutakin ohjelmaa (hyvää koottua kotisivua ei vaan tullut vastaan. Mur!)

Kommentointi poissa käytöstä