Archive for Hyvinge på svenska

Muistoja Villatehtaan syntyajoilta

Luin tänään Ossian Donnerin omaelämäkertaa Min tid (1949), jossa hän kertoo muun muassa Hyvinkään villatehtaan varhaisvaiheista. Donner kertoo, että häntä jäi kouluaikana vaivaamaan J. L. Runebergin säe ”On maamme köyhä, siksi jää” (Vårt land är fattig, skall så bli), ja että hän halusi jollakin tavoin torjua Runebergin ajatuksen köyhyyden väistämättömyydestä. Ossian Donner aloitti yritysten ja erehdysten kautta Hyvinkäällä 1892 (HisKi:n http://hiski.genealogia.fi/ mukaan hän muutti paikkakunnalle vaimoineen vuonna 1893). Ymmärrettyään lopulta, millainen teollisuustoiminta oli kannattavaa, hän alkoi koota varoja suuren kutomon perustamiseksi. Ossian Donner palaa muisteluissaan nykyisen Hyvinkään keskustan alueelle ja muistelee näkymää ja tuntojaan hetkeä ennen kuin rakennustyöt aloitettiin:

“Saatuani osakepääoman kokoon oli seuraava hankkeeni ostaa Ahdenkallion mailta seitsemän hehtaarin kokoinen alue … missä tehdas nykyäänkin (1949) on. Valitsemani paikka oli kangasmetsää jolla kasvoi nuoria mäntyjä, ja vettä löytyi kaikkialta kun vain kaivoi tarpeeksi syvälle …

Muistan, miten minä, ennen ensimmäistä lapiollista, seisoin hetken yksin kangasmetsässä mäntyjen keskellä ja yritin tähystää tulevaisuuteen. Miltä tämä paikka näyttäisi tulevaisuudessa, monta, monta vuotta myöhemmin? Halusin rakentaa jotain paljon suurempaa kuin mitä maassa oli tähän asti ollut, alalla jonka olin valinnut … Unelmani tuona päivänä … oli, että mahdollisesti kerran – jos menestykseni olisi paras mahdollinen – saisin nähdä tuhannen työntekijän tehtaan … ” (Ossian Donner, Min tid 1949, s. 41-42, suom. AL).

Unelmat olivat kuitenkin vaatimattomampia kuin tulevat saavutukset, sillä ennen toista maailmansotaa Ossian Donnerin perustamassa Hyvinkään-tehtaassa työskenteli jo 1700-1800 työntekijää. Nykyään tehtaan tiloissa toimivat muun muassa kaupungintalo ja kaupunginmuseo.

Sama muistelu hiukan laajempana, alkuperäiskielellä:

Min första åtgärd sedan jag fått aktiekapitalet fulltecknat var att av Ahdenkallio egendom inköpa ett sju hektar stort område, ungefär dubbelt så långt avlägset från Hyvinge järnvägsstation som den plats där den ursprungliga fabriken var belägen. Den nya platsen är densamma på vilken fabriken fortfarande står. Platsen jag utvalt bestod av en sandmo bevuxen med unga tallar, men vatten påträffades överallt på området blott man grävde djupt nog för att komma i nivå med den vattendränkta torvmosse, som låg omedelbart söder om det nya fabriksområdet.

Jag erinrar mig huru jag, förran det första spadtaget togs, stod en stund ensam på sandmon bland tallarna och försökte blicka in i framtiden. Huru skulle det se ut här på denna plats i en framtid, många, många år framåt i tiden? Jag ville bygga upp någonting långt större än landet dittills ägt inom den industri jag valt, men befolkningssiffran och dess konsumtionsförmåga, för att icke tala om inhemsk och utländsk konkurrens, satte naturligtvis en gräns för möjligheterna. Skola missräkningar och svårigheter hämma tillväxten? Eller skall jag hava framgång. Min dröm den dagen i skogen på sandmon om framtiden och dess möjligheter resulterade i att jag föreställde mig, att jag möjligen en gång – om jag hade största tänkbara (41) framgång – kunde få se där en klädesfabrik sysselsättande 1.000 arbetare. Det var jämt hundra gånger mera än jag hade då jag stod där och drömde. Men att nå detta mål var det nödvändigt att gå förbi alla andra, att tillverka varor goda nog att tränga konkurrenterna åt sidan, med andra ord att framställa varor bättre än alla andras. Jag beslöt att detta skulle bliva mitt mål.

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Lääkkeeksi, vain lääkkeeksi

Sammanfattning på svenska: Bloggaren har läst bondeståndets riksdagsprotokoll och där hittat en representant från Hyvingeby som försvarar brännvin som en bondes bästa kur och apotek. Ett längre citat på svenska finns vid slutet av blogginlägget.

”…kohtuullinen paloviinan käyttö on talonpojan paras lääke ja apteekki[hoito].” Näin puolusti talonpoikien kotipoltto-oikeutta talonpoikaissäädyn edustaja Jakob Matsson vuonna 1772. Edustajan nimi kirjoitettiin ruotsiksi valtiopäiväasiakirjoihin, Hyvinkäänkylässä hänet ehkä tunnettiin Jaakko Matinpoikana. PÄIVITYS 2017: Hyvinkäänkylässä oli 1770-luvulla kaksi Jaako Matinpoikaa, ja toisinaan valtiopäiväedustajaksi on mainittu Krissin tilan Jaakko. Kirkonkirjat kuitenkin vahvistavat, että valtiopäivillä oli vanhempi Mutilan tilan Jaakko Matinpoika, jolla oli selvästi erityistä arvovaltaa kylässä.

Jakob/Jaakko osallistui  Ruotsin valtiopäiville vuosina 1771-1772 talonpoikaissäädyn edustajana. Hän oli poikkeuksellisen oppinut, Turun Akatemian ylioppilas, joten Jaakko osasi valtiopäiväasiakirjojen perusteella sekä suomea etttä ruotsia. Mutilan isännän esiin nostamat aiheet kuvastavat talonpoikaissäädyn yleisiä huolia. Hän toi esiin sotaväen ylläpidon aiheuttamat rasitukset, esitti kaskeamiseen liittyvän aloitteen ja puolusti edellämainittua kotipoltto-oikeutta, joka vuonna 1772 kuitenkin kiellettiin.

Kuten Markku Kuisma on todennut, viinanpolttoa ei pidetty varsinaisesti raittiusongelmana vaan enemmänkin huolena oli, että viljaa käytettiin paloviinan raaka-aineeksi: tämän ajateltiin lisäävän viljantuonnin tarvetta. Viinapannuja oli kyllä niin pappiloissa kuin tavallisillakin maatiloilla – säätyläisillä oli Kuisman mukaan suurimmat paloviinapannut – ja monet aikalaiset jakoivat Mutilan isännän näkemyksen. (Helsingin pitäjän paloviinan poltosta 1770-luvulla: http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/vantaa/helpit/fonseen/paloviina.htm )

Nykyäänkin keskustellaan alkoholin terveysvaikutuksista, ja vitsailuihin voi antaa aihetta sekin, että vanhoissa apteekkitiloissa  saattaakin nykyään toimia ravintola. Paloviinan merkitys oli toki toinen 1700-luvulla, jolloin lääkkeitä ja lääkärihoitoa ei ollut kummemmin saatavilla. Ihan ongelmatonta viinan nauttiminen ei kuitenkaan ollut silloin kuten ei nykyäänkään – kohtuus on suhteellinen käsite.

Hyvinkäänkyläläisen valtiopäiväedustajan puheenvuoro kuului ruotsiksi näin: ”Jacob Matsson hölt före, at et måtteligit bruk af brännewin woro bondens bästa cur och apoteque. Och ehuruwäl missbruk så härutinnan som alt annat kunnat sig inrita på flera ställen, så trodde han dock det wara betänkeligit at derföre uphäfwa hela bruket och nyttjandet deraf. Skulle tiderna blifwa så swåra, at Kongl. Maij:t i nåder skulle aflysa all brännewinsbränning, så kunde han för et sådant tidehwarf ej samtycka til någon bewillning.” (Bondeståndets riksdagsprotokoll 12. 1771-1772. På riksgäldskontorets uppdrag utgivna av Sten Landahl.  Stockholm: Norstedts tryckeri 1978, sivu 521.)

Kommentointi poissa käytöstä