Posts tagged Riihimäki

Pohjoinen naapuri

Aamupostissa 20.8.2017 riihimäkeläiset onnittelevat Hyvinkäätä sen 100-vuotisesta taipaleesta. ”Oli kuin suurkaupungissa olisi käynyt”, muistelee lapsuuden Hyvinkään-matkoja Janne Katajala, mutta muistaa muistuttaa että Hyvinkäällä on erittäin hieno naapurikaupunki. ”Lapset haluaa Willaan shoppaa / Täällä Matkakeskus floppaa”, riimittelevät Katja Lappi ja Niina Lahtinen. (Itse muistan nuoruudesta käynnit Suomalaisessa Kirjakaupassa ja teatterissa Riihimäellä.)

Näiden kahden ”taskukokoisen eli kompaktin ja toimivan” (Katja Lappi, Aapo 20.8.2017) kaupungin naapuritaival alkoi varsinaisesti rautatien rakentamisesta ja asemanseudun synnystä sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä. Mutta pitkään Riihimäellä näytti olevan etulyöntiasema. Pietarin ja pääradan risteyksessä Riihimäki oli aikoinaan 1. luokan asema, Hyvinkää 2. luokan.

Riihimäen etuna oli, että se sijaitsi kokonaan Hausjärven pitäjän rajojen sisäpuolella, ja minkä vuoksi asutuskeskusta oli helpompi kehittää, Hyvinkää taas sijaitsi hallinnollisen hankalasti puoliksi Nurmijärvellä, puoliksi Hausjärvellä (vähän kuin Littoisten teollisuusalue aikoinaan Kaarinan ja Liedon rajalla). Siksi Riihimäki saattoi hakea taajaväkisen yhdyskunnan asemaa, eli se pysyi Hausjärven osana vuoteen 1922, mutta sai itsehallinnon talous-, järjestyksenpito- ja kaavoitusasioissa.

1900-luvun alussa Riihimäen aseman seutu oli Hyvinkäätä kehittyneempi veturitalleineen, virkamiehineen, lukuisine liikkeenharjoittajineen, Paloheimon teollisuuslaitoksineen (1908), lukioineen (1911) kaikkineen. Hyvinkäälle saatiin yhteiskoulu vasta vuonna 1918 ja yliopistoon johtava lukio saatiin vasta toisen maailmansodan alla. On kuvaavaa, että Hyvinkään apteekkitoiminta alkoi Riihimäen apteekkarin perustamasta sivuliikkeestä, ja että seudun ensimmäinen oma sanomalehti oli nimeltään Riihimäen Sanomat, minkä lisäksi Uusimaa-lehti uutisoi Hyvinkään kuulumisia.

Hyvinkään itsenäistyttyä tilanne alkoi kuitenkin muuttua, ja vuonna 1928 nimimerkki – i -, luultavasti kunnanjohtaja Rieti Itkonen, intoili nyt jo vauhtiin päässeessä Hyvinkään Sanomissa paikkakunnan edistysaskeleita:

Hyvää eteenpäin menoa osoittaa moni muukin seikka. Vuosikymmen sitten olimme vielä siinä asemassa, että esim. rauta- ja konekauppamme hoidettiin Riihimäellä s. o. kävimme sieltä ostamassa, joka jokaiselle ”nurkkapatrioottiselle” hyvinkääläiselle oli sangen suuri nöyryytys. Nyt se ikävyys on poissa.
Hyvinkäällä saa nyt kaikkea mitä ihminen arkisissa toimissaan ja oloissaan tarvitsee. Ja riittääpä täältä vielä vieraillekin seuduille. Laaja maaseutu on saanut tuotteilleen kauppalastamme oivan markkinapaikan.

Ajoittaisesta nokittelusta huolimatta Riihimäki ja Hyvinkää ovat kuitenkin kasvaneet rinta rinnan, vaikka niiden sijainti ”jälekkäin” herätti huomiota Emil Lassisen  jo vuonna 1894 (”Matti Mattiniemi”, Uusi Suometar 5.4.1894, koko juttu linkin takana): ”Minä olen tuumaillut asiaa usein ja tullut siihen päätökseen, että Hyvinkää on paikallaan, mutta se on tuo Riihimäki, joka epäjärjestyksen vaikuttaa.” Epäjärjestystä tai ei, kyllä yksi 100- ja toinen 95-vuotias kaupunki nyt vierekkäin mahtuvat. Ja Riihimäen kulttuuritoiminnan virkeyden kyllä huomaa, jos lukee vaikka Riihimäen X-kulttuurilehteä. Niin ne nuoremmat!

Tässä vielä sana Matti Mattiniemeltä, kiitos jutun löytymisestä kirjastonhoitaja Tuula Rämölle:

14939106

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Pelastava beagle

Kukaan yhtään asioita ymmärtävä, tietokonetta päivittäin käyttävä henkilö ei tietenkään voi hairahtua sellaiseen pässimäisyyteen, että jättäisi varmuuskopioiden ottamisen sikseen puoleksi vuodeksi.

Näin ollen ei tokikaan voi tulla vastaan tilannetta, jossa tietokoneen tai ulkoisen kiintolevyn simahtaessa kaikki tiedot katoavat ja varmuuskopioita on vain edelliseltä syyskuulta. Ei. Eipä.

Jos nyt sitten kuitenkin sattuu käymään niin, kuten kävi jollekin nimeltämainitsemattomalle bloggaajalle, että kiintolevy poksahtaa (tai oikeammin simahtaa) ja varmuuskopiot ovat edelliseltä syyskuulta, niin onneksi sentään on jotain toivoa.

Tyhjenneen muistitikun kauhuista selviytynyt kollega suositteli bloggaajalle Siptune Tietojenpalautus -yritystä (ent. Rescue Biigle). Bloggaaja pyysi tarjouksen Siptunen sivuilta, ja sen saatuaan hän kääräisi kovan onnen kiintolevyn pehmeään kuplapussikuoreen ja kovaan pahvikuoreen ja postitti kiintolevynsä kyseisen riihimäkeläisen yrityksen hoteisiin.

Siptunen antaman aikatauluarvion puitteissa tuli tieto, että kaikki tiedot olivat tallessa, ja paluupostissa tuli kiintolevy uuteen uskoon ja tällinkiin laitettuna.  Levyn pehmukkeena ollut kuplapussikuori palasi sekin, edelleen pehmikkeenä ollen, joten sekin oli uudelleenkäytettävissä postireissun jälkeen.

Jotainhan se maksoikin, mutta kun sisältö on korvaamaton, ei lasku sureta. Jämpti ja maanläheisen oloinen palvelu miellytti myös. Bloggaaja suosittelee ja vetäytyy nyt ottamaan kertakaikkisen täydellistä varmuuskopiota.

Kommentointi poissa käytöstä

Riksun kirppis ja luomu

Tänään uskaltauduin paikallisen oppaan tuella pienelle retkelle naapurikuntaan, Riihimäelle, joka enemmän tai vähemmän tunnetusti on monelle hyvinkääläiselle enemmän tai vähemmän eksoottinen matkakohde.  Kohteena oli kolme kävelyetäisyydellä olevaa kirpputoria, Kellarikirppis, Keskusta Kirppis sekä Juppalantorin Suurkirppari. Lisäksi käytiin tutustumassa vertailun vuoksi naapurin luomukauppaan, Ekoiloon. Keikkailu kannatti, sekä kävijöiden että myyjien kannalta.

Kellarikirppis (Hämeenkatu 40-42) on osa Streetlight-nuorisohanketta, jonka tavoitteena tukea 18-29-vuotiaiden nuorten työllistymistä. Kirpputorilla myydään lahjoituksena saatuja huonekaluja (sohvia, pöytiä, hyllyjä), vaatetavaraa ja pientä irtainta, ja samoissa tiloissa toimii myös kahvila Paalupaikka. Niillä, jotka haluavat tukea nuorisotyötä, olisi nyt mahdollisuus lahjoittaa myyntiin laatutavaraa.

Saman rakennuksen yläkerrasta löytyy pöytäkirppis Keskusta Kirppis (jonka nimen ”oikein kirjoituksesta” voisi löytyä jotain huomauttamista). Myynnissä oli enimmäkseen vaatteita ja jonkin verran pientä irtainta, ilmeisesti myymälän omista varastoista myös suht paljon kirjoja. Lisäksi kirpputorin yhteydessä oli pieni suomalaisten vaatevalmistajien ”outlet”-myymälä, muun muassa Nanson vaatteita niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Myyjä oli sydämetsulattavan aurinkoinen ja tervehtiväinen ja havahdutti vierailijan hyvälle tuulelle.

Myymälöistä mittavin oli Juppalantorin Suurkirppis (Karoliinankatu 13-15). Lasiesinettä löytyy Riihimäen lasitehdasperinteisiin sopivasti, samoin muita astioita, koriste-esineitä ja vaatteita, hiukan jo runsaudenpulaksi asti. Lastenvaatteita etsivä olisi täältä löytänyt monta pöytää pengottavaksi, ja päällystakkeja ja laukkuja oli myös omissa nurkkauksissaan. Kirpputorin takaosassa oli myös halpa- ja kangasmyymäläosastot. Mukaan tarttui pyörän turvaviiri, pari paitaa sekä ruukkuja ja muutamia kirjoja. Taukopaikaksi oli tarjolla nisujaan mainostava Retro-Café, jonka punaiset tuolit kieltämättä tekivät suht retron vaikutuksen.

Ekoilo puolestaan sijaitsee tällä hetkellä taideliikkeen yhteydessä (Lopentie 13), mutta on lähiaikoina muuttamassa omiin tiloihin keskustaan. Siksi kaupassa (tai myyntipisteessä) olikin hyvät alennukset, ja sieltä löytyi mukavasti täydennystä luomuun ja reiluun ruokahyllyyn – erikoisuutena kuivatut mustikat ja kirsikat, Läyliäisten kuivatut suppilovahverot ja muutamat Hampstead Tea -valikoimat. Varsin pienen myymälätilan huomioonottaen kuivattujen hedelmien, jauhojen ja vastaavien valikoima oli ihan hyvä, ja uusissa tiloissa on varmaan lisää luvassa. Ehkä kertoo jotain se, että näinäkin aikoina luomuliikkeen kannattaa laajentaa toimintaansa.

Tämähän oli vasta raapaisua, kaukaisemmat kirpparit ja esimerkiksi keskustan antikat jäivät tällä kertaa väliin. Hyvinkäällekin on uusimpien uutisten mukaan tulossa lisää tsekattavaa, sillä Hakalan entisen rautakaupan tiloihin pitäisi aukeaman ”kirpputoritavaratalo”, Haka-kirppis, lokakuun puolivälissä. [Lisäys 12.10.2009:  Haka-kirppiksen ensivaikutelmia > tässä bloggauksessa.]

Kommentointi poissa käytöstä

Helene Schjerfbeck & Hyvinkää

Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862 – 1946) asui Hyvinkäällä yli kaksikymmentä vuotta, ja monissa kuuluisissa teoksissaan hän kuvaa paikallisia asukkaita. Schjerfbeck piirsi myös luonnoksia esimerkiksi aseman seudulla liikkuvista ihmisistä. Tuohon aikaan siirtolaiset matkustivat Hyvinkää-Hanko -rataa pitkin kohti Amerikkaa ja rautatien tuntumasta löytyi paljon kuvattavaa:

…yhtä asiaa täällä voi tehdä, luonnostella, ja minä tutkin _ryhmiä_, erityisesti perjantaisin, jolloin emigrantit matkustavat ohi. Juuri sitä haluaisin tehdä, jos vain saan voimia monen mallin kanssa ulkona työskentelemiseen, ensi kesänä. … kaikki täytyy tehdä silmänräpäyksessä, ajattelematta taiteellisuutta tai suhteita, aika ei riitä muuhun kuin rytmien tutkimiseen. (Konttinen 2004, 221)

Pienellä paikkakunnalla taiteilija herätti myös epäluuloja ja kummastusta piirrosvälineineen. Mallien puuttuessa Schjerfbeck otti kohteekseen kukat ja asetelmat, kuten hän kertoi ystävälleen:

Sanoit aikovasi maalata omenankukkia, ja niin täytyi sitten minunkin! Mutta eivät ne ole minun raskasta kättäni varten, hukuin siihen sotkuun ja niin tuli eräs tuulinen päivä, vei kaiken ja vapautti minut. Nyt minulla on eräs tyttö, eräs poliisinrouva ja äiti, jotka istuvat vuorotellen ja olen lisäksi yrittänyt kuvata kukkia. (Konttinen 2004, 245.)

Taidehistorioitsija Riitta Konttisen mukaan Helene löysi maalaamisen ilon uudelleen Hyvinkäällä, vaikka etääntyikin Helsingin taide-elämästä ja joutui omistamaan paljon aikaansa huolehtiakseen vanhasta äidistään. Taiteilija piti edelleen yhteyttä opiskeluaikoinaan saamiinsa taiteilijaystäviin. Muuan vierailija kuvasi Helen asuntoa:

Huvilan edessä oli perunamaa syysmustine varsineen, puoleksi paleltunutta, vanhanroosanväristä floksia ja kehäkukkia… Hän otti minut vastaan hiljaisella, hienotunteisella rakastettavuudella. Menin omenantuoksuisen porstuan ja suurehkon, viihtyisän, yksinkertaisesti kalustetun huoneen [keittiön!] läpi melkein askeettiseen kamariin. Muistan vain pyöreän pöydän, öljylampun uhkaavan korkean ja hennon jalustan päässä ja seinällä Holbein-jäljennöksen. (Konttinen 2004, 254)

Nyttemin Hyvinkäältä on purettu talot, joissa Helene asui, ja näkyvimmin hänestä muistuttavat muistomerkki ”Ovi” Hämeenkadun alussa sekä pienempi, paikala sijainneesta talosta kertova muistolaatta ”nykyisen Kalevan tornin” seinässä (eli Riihimäenkatu 2:n kerrostalohan se siinä). Myöhemmin Schjerfbeck muutti hiukan syrjäisempään, ”kuvakirjan taloksi” kutsumaansa taloon, jota hän kuvasi näin:

Olenko kertonut koivujen hienosta vihreästä pitsistä, joka liehuu kattomme yläpuolella – liehuu sinne tänne. Aamulla viiden tienoissa kaihtimeni vedetään ylös ja auringonläikässä tanssivat hentojen oksien varjot. Piha on niin kaunis ja on paras voikukka-aika – illalla istutaan ulkona, penkillä ikkunoiden alla – ympäröivässä metsän köynnöksessä ja keskelle jävässä pyöreässä sireenimajassa on jotain teatterimaista… (Konttinen 2004, 333-334)

Hyvinkään taidemuseosta löytyy Schjerfbeck-huone, jossa esitellään hänen hyvinkääläisiä mallejaan. Tosin komeammat kokoelmat ovat Riihimäellä (jonka taidemuseon kauppakin on nimeltän Helene). Aamupostissa todettiin kesällä 2009, että periaatteessa Schjerfbeck voisi olla alueen tärkeä taiteellinen supertähti.

Sitä odotellessa vielä muutamia Schjerfbeckin omia tunnelmia Hyvinkäältä, poimittu Riitta Konttisen kirjoittamasta elämäkerrasta Oma tie. Helene Schjerfbeckin elämä (Otava, Helsinki 2004). Kirjekatkelmista ilmenee, että vaikka Hyvinkää oli pieni paikkakunta, siellä liikkui välillä paljonkin väkeä. Parantolan kesävieraille järjestettiin konsertteja, sirkusohjelmaa, tanssia ja elokuvia. Helene raportoi, että teillä liikui ”paljon juutalaisia ja kreikkalaisia… kun äiti meni käymään kotileipomossa, siellä istui upseeri pidellen naisihmistä sylissään!” (Konttinen 2004, 218)

Kesällä 1907 paikkakunnalla liikkui myös iso venäläisten sotilaiden joukko.

Täällä on kuin kylpyläpaikassa, ihmisiä ja elämää, ja viikko sitten meillä oli venäläisten invaasio, vähän isompi kuin sinun, 10.000 miestä. Se merkitsi suurten manöövereiden alkamista … mutta kolmen päivän kuluttua he lähtivät muualle … hirvittävä, surullinen näky, monilla oli jalat haavoilla ja he raahautuivat eteenpäin tukien itseään johonkin, ja nämä tuhannet vailla työtä ja ammattia! … (Konttinen 2004, 218, 219)

Myöhemmin paikkakunnalle ratsasti kasakkajoukko solmuruoskineen. Helenen kuvauksen mukaan he ratsastelivat hänenkin talonsa ympärillä ja ammuskelivat ilmaan.

Ihmiset sanoivat ’mitä tämä merkitsee, he _sanovat_ että se on leikkiä’, ehkä heille tekee hyvää kuitenkin nähdä tämä…” (Konttinen 2004, 218, 219)

Äitinsä kuoltua Helene Schjerfbeck muutti vuonna 1925 Tammisaareen, josta löysi oman viehätyksensä, mutta muisteli toisaalta Hyvinkäätäkin:

Hyvinkäällä ihmiset olivat villejä ja löivät toisensa kuoliaiksi, mutta sanoivat välillä jotain runollista ja tunteenomaista – täällä puhutaan kaduilla ruuasta. (Konttinen 2004, 348)

Leave a comment »