Posts tagged Hyvinkään historia

Pohjoinen naapuri

Aamupostissa 20.8.2017 riihimäkeläiset onnittelevat Hyvinkäätä sen 100-vuotisesta taipaleesta. ”Oli kuin suurkaupungissa olisi käynyt”, muistelee lapsuuden Hyvinkään-matkoja Janne Katajala, mutta muistaa muistuttaa että Hyvinkäällä on erittäin hieno naapurikaupunki. ”Lapset haluaa Willaan shoppaa / Täällä Matkakeskus floppaa”, riimittelevät Katja Lappi ja Niina Lahtinen. (Itse muistan nuoruudesta käynnit Suomalaisessa Kirjakaupassa ja teatterissa Riihimäellä.)

Näiden kahden ”taskukokoisen eli kompaktin ja toimivan” (Katja Lappi, Aapo 20.8.2017) kaupungin naapuritaival alkoi varsinaisesti rautatien rakentamisesta ja asemanseudun synnystä sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä. Mutta pitkään Riihimäellä näytti olevan etulyöntiasema. Pietarin ja pääradan risteyksessä Riihimäki oli aikoinaan 1. luokan asema, Hyvinkää 2. luokan.

Riihimäen etuna oli, että se sijaitsi kokonaan Hausjärven pitäjän rajojen sisäpuolella, ja minkä vuoksi asutuskeskusta oli helpompi kehittää, Hyvinkää taas sijaitsi hallinnollisen hankalasti puoliksi Nurmijärvellä, puoliksi Hausjärvellä (vähän kuin Littoisten teollisuusalue aikoinaan Kaarinan ja Liedon rajalla). Siksi Riihimäki saattoi hakea taajaväkisen yhdyskunnan asemaa, eli se pysyi Hausjärven osana vuoteen 1922, mutta sai itsehallinnon talous-, järjestyksenpito- ja kaavoitusasioissa.

1900-luvun alussa Riihimäen aseman seutu oli Hyvinkäätä kehittyneempi veturitalleineen, virkamiehineen, lukuisine liikkeenharjoittajineen, Paloheimon teollisuuslaitoksineen (1908), lukioineen (1911) kaikkineen. Hyvinkäälle saatiin yhteiskoulu vasta vuonna 1918 ja yliopistoon johtava lukio saatiin vasta toisen maailmansodan alla. On kuvaavaa, että Hyvinkään apteekkitoiminta alkoi Riihimäen apteekkarin perustamasta sivuliikkeestä, ja että seudun ensimmäinen oma sanomalehti oli nimeltään Riihimäen Sanomat, minkä lisäksi Uusimaa-lehti uutisoi Hyvinkään kuulumisia.

Hyvinkään itsenäistyttyä tilanne alkoi kuitenkin muuttua, ja vuonna 1928 nimimerkki – i -, luultavasti kunnanjohtaja Rieti Itkonen, intoili nyt jo vauhtiin päässeessä Hyvinkään Sanomissa paikkakunnan edistysaskeleita:

Hyvää eteenpäin menoa osoittaa moni muukin seikka. Vuosikymmen sitten olimme vielä siinä asemassa, että esim. rauta- ja konekauppamme hoidettiin Riihimäellä s. o. kävimme sieltä ostamassa, joka jokaiselle ”nurkkapatrioottiselle” hyvinkääläiselle oli sangen suuri nöyryytys. Nyt se ikävyys on poissa.
Hyvinkäällä saa nyt kaikkea mitä ihminen arkisissa toimissaan ja oloissaan tarvitsee. Ja riittääpä täältä vielä vieraillekin seuduille. Laaja maaseutu on saanut tuotteilleen kauppalastamme oivan markkinapaikan.

Ajoittaisesta nokittelusta huolimatta Riihimäki ja Hyvinkää ovat kuitenkin kasvaneet rinta rinnan, vaikka niiden sijainti ”jälekkäin” herätti huomiota Emil Lassisen  jo vuonna 1894 (”Matti Mattiniemi”, Uusi Suometar 5.4.1894, koko juttu linkin takana): ”Minä olen tuumaillut asiaa usein ja tullut siihen päätökseen, että Hyvinkää on paikallaan, mutta se on tuo Riihimäki, joka epäjärjestyksen vaikuttaa.” Epäjärjestystä tai ei, kyllä yksi 100- ja toinen 95-vuotias kaupunki nyt vierekkäin mahtuvat. Ja Riihimäen kulttuuritoiminnan virkeyden kyllä huomaa, jos lukee vaikka Riihimäen X-kulttuurilehteä. Niin ne nuoremmat!

Tässä vielä sana Matti Mattiniemeltä, kiitos jutun löytymisestä kirjastonhoitaja Tuula Rämölle:

14939106

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkää sata vuotta sitten

Tänään 30.7.2017 Hyvinkää juhlii satavuotista itsenäistä kuntataivaltaan! Tasan sata vuotta sitten Hyvinkään aseman koululla järjestettiin ensimmäinen kuntakokous.  Siinä päätettiin yksimielisesti, että myös kunnalliselämä olisi aloitettava välittömästi. Varsinainen kunnan toiminta alkaisi vuoden 1918 alusta.

Hyvinkään asemanseutu oli kehittynyt nopein harppauksin 1890-luvulta lähtien. Villatehdas ja terveysmatkailu olivat tuoneet sinne lyhyt- ja pitkäaikaisia asukkaita ja työntekijöitä. Lähelle asemaa oli noussut oma rukoushuone, paljolti omin voimin rahoitettu ja rakennettu, useita kansakouluja oli perustettu, aseman viereen oli noussut komea postitalo, hiukan kauempana komeilivat työväentalo, seurantalo ja raittiusyhdistys Raivaajien talo. Oli elokuvateatteria ja hotellia ja Sonckin suunnittelema komea parantolarakennus. Ei ihme, että Hyvinkään asema Nurmijärven ja Hausjärven takamaana alkoi olla kestämätön. Kulmakunta haluttiin yhdistää omaksi itsenäiseksi seurakunnakseen ja kunnakseen.

Itsenäistyminen oli otettu tavoitteeksi jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta erilaiset byrokraattiset käänteet olivat sitä viivyttäneet. Viimein elokuussa 1917 Riihimäen Sanomat (päivän 18.8.1917 numero – tuolloin ei vielä ollut Hyvinkään Sanomia) uutisoi kuntakokouksesta:

Hyvinkaan_perustaminen_RiSa

Kuva on Kansalliskirjaston hienosta digitaalisten sanomalehtien arkistosta, jossa on muun muassa Riihimäen Sanomat ja Uusimaa -lehtien, tuolloisten Hyvinkään seudun uutislähteiden, vuosikertoja avoimesti luettavissa aina itsenäisyyden alkuvuosille asti. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/search

Riihimäen Sanomat ei uutisoinnissaan ollut ihan kauhean tarkka. Jos vertaa alkuperäiseen kokouspöytäkirjaan (Hyvinkään kaupunginarkistossa), voi huomata että lehtiuutisessa H. J. Linnan etunimen alkukirjaimet ovat lipsahtaneet väärin päin. Myös äänimäärä on pyöristetty 2000 – 300 (tarkkaan ottaen 1803 – 346, ilman tiettyjä vähennyksiä 2149 ja 350). Kunnan esimiesehdokkaasta ei vielä äänestetty mies ja ääni -periaatteella, vaan varakkaalla äänestäjällä oli enemmän ääniä. Lisäksi kokouksessa kaksi edustajaa äänesti valtakirjalla jonkun poissaolevan puolesta. Vaaliuudistus oli tuloillaan, ja mies ja ääni -periaatteen käyttämistä esitettiin kokouksessa, mutta vanha käytäntö voitti. Paikalla oli 79 äänestäjää, joista 44 kannatti sosialidemokraattien Emil Sallilaa (joka oli Hyvinkään Ahjossa johtotehtävissä ja valittiin 1920-luvulla kansanedustajaksi). Mies ja ääni -periaatteella Sallila olisi voittanut.

Kokouspöytäkirjasta ilmenee, ja kirjailija Katri Lehto on tätä näytelmässään kuvannutkin, että hävinnyt Sallila ja sosialidemokraatit poistuivat äänestyksen jälkeen mielenosoituksellisesti ja ilmoittivat, etteivät tulisi osallistumaan kunnallisten asioiden hoitoon. Käytännössä Sallila ja monia muita työväen edustajia kuitenkin jo valittiin erilaisiin vastuutehtäviin ja syksymmällä he olivat taas aktiivisesti mukana – Sallila valittiin myös 12-henkisen kunnalliselämää valmistelevan toimikunnan jäseneksi. Syksyn kuluessa valmisteltiin kunnan taloudellista toimintaa, ja vuoden 1918 alussa Hyvinkään kunnasta tuli erillinen nimismiespiiri osana Helsingin kihlakuntaa. Samalla Hyvinkään seutu, joka parisataa vuotta aiemmin vielä kokonaisuudessaan kuului Hämeeseen, oli siirtynyt hallinnollisesti Uudenmaan lääniin.

Kesä 1917 oli levotonta aikaa kunnallisen elämän alkutaipaleelle. Venäjän kevättalvinen vallankumous oli herättänyt paljon toiveita yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta samalla poliittinen ja taloudellinen kaaos aiheutti epävarmuutta, ja työttömyys, inflaatio ja elintarvikepula aiheuttivat levottomuutta. Hyvinkään seudun elintarvikelautakunnassa valitettiin, että ”n.s. huligaaniainesten taholta” oli tapahtunut omavaltaisuuksia. Vielä tuossa vaiheessa yritettiin tilannetta rauhoittaa oikeiston ja vasemmiston yhteisillä järjestysmiehillä. Uuden kunnan toimintaa ei helpottanut se, että sillä ei käytännössä ollut alussa lainkaan omia tuloja – verotuloja oli luvassa vasta vuosien päästä, oli otettava lainaa paikallisilta pankeilta alkuun pääsemiseksi. Kuten tiedetään, vuosi 1918 suisti sekä Hyvinkään että koko maan kaaokseen, jota tutkineen on pakko ihmetellä sitä, että niinkin hyvin on selvitty nollapisteestä ylöspäin.

Hyvinkään kunnallinen toiminta alkoi hyvin pienimuotoisesti, luottamushenkilöpohjalta, ja kunnan palveluksessa toimi vain muutamia henkilöitä. Siitä on tultu (ja onneksi on tultu) pitkä matka vuoteen 2017, jolloin Hyvinkää kuntana on iso työnantaja ja monen merkittävän yrityksen ja organisaation paikkakunta. Teollisuuspaikkakunnan perintö näkyy yhä Hyvinkäällä, vaikka suuri osa savupiipputeollisuudesta on jo historiaa. Toinen valtti, terveysmatkailijoita aikoinaan houkutellut vehreys ja luonnonläheisyys ovat edelleen Hyvinkään nykypäivää.

Hyvää syntymäpäivää, Hyvinkää!

kirjankansi2017

Jatkoa seuraa mm. 23.8.2017, kun Hyvinkään virallisella satavuotisjuhlaviikolla ilmestyy Hyvinkään seudun uusi historiateos.

 

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkäänvuori, Hopeavuori

Hyvinkäällä, tarkkaan ottaen Kytäjän ja Hyvinkään rajalla, nousee ”Hopeavuori”, joka jo 1700-luvun kartoissa mainitaan ”vanhana hopeakaivoksena”. Tarkkaan ottaen ei ole juuri tietoa siitä, mitä (jos mitään) malmia Hyvinkäältä on kaivettu, mutta 1500-1600 -luvuilla paikka näyttää olleen aikansa Talvivaara, johon on kohdistettu valtavasti odotuksia.

Jo 1550-luvulla Kustaa Vaasa kirjoitti kirjeissään malmisuonesta, jota varten Hyvinkäänvuorelle oli lähetettävä malmitutkijoita (silloin ei siis vielä puhuttu hopeasta) ja ”vuorirenkejä”. Vuonna 1557 vuorella vieraili Turun linnan lasimestari Nils Mattsson (Niilo Matinpoika), joka kaiketi ammattinsa puolesta tiesi yhtä ja toista kivistä ja mineraaleista. Seuraavina vuosina Hyvinkäänvuorella mainitaan muutamia vuorirenkejä töissä. Vahingossakaan ei kuitenkaan kerrota, mitä malmisuonesta löytyi. Sen sijaan kerrotaan, mitä ruoka-aineita vuorella työskenteleville toimitettiin.  Kovin kummoisia ei liene löytynyt, koska työt loppuivat parin vuoden päästä.

1610-luvulla alkoi uusi tohina, kun Kustaa II Adolf vieraili Hyvinkäämnvuorella useaan otteeseen. Vuonna 1614 Johan Esbjörninpoika Lakeija antoi kuitin, jossa todettiin, että Hyvinkäänkylässä oli käynyt sekä kuningas että ”saksalainen ruhtinas”. Kuitti keskittyi taas Hyvinkäänkylässä nautittuihin oluihin, ruokiin ja poltettuihin kynttilöihin, mutta Hyvinkäänvuorelle pantiin pian pystyyn uusi kaivoshanke, johon viitattiin suurisuuntaisesti ”Hyvinkään ruukkina”. Töissä oli kerrallaan noin viisi ihmistä. (Hyvinkään kaupunginmuseo on juhlavuoden kunniaksi teettänyt Johanin puumerkistä hopeisen korun – lieneekö kaivostyö koskaan tuottanut samaa määrää hopeaa?)

 

20170616_173325.jpg

Hyvinkäänvuoren hanketta käsittelevä kuitti on innostanut Hyvinkään kaupunginmuseon toteuttamaan hauskan koru- ja muovitaskuhankkeen: tuotetta voi ostaa museon myymälästä aukioloaikoina (ma-pe 12-15). Museosta ks. http://www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo/

Toiminta jatkui ilmeisesti erityisesti Johan Lakeijan johdolla, mutta edelleenkin  lähteet kertovat enemmän ruokavaroista ja rahoituksesta kuin malmeista. Hiukan näyttää siltä että kaivoshanketta vei eteenpäin ns. uponneiden kustannusten harha, eli kun oli tarpeeksi paljon investoitu ei haluttu jättää kesken, vaikka tulokset näyttivät laihoilta. 1620-luvun lopulla hanke lopulta hiipui ja kymmenien metrien syvyiset kaivoskuilut täyttyivät vedellä.

Tämänkään vertaa en olisi saanut selville ilman nykyisten ja aiempien kollegojen apua. Kollegani Mirkka Lappalainen on tutkinut vuorityötä ja jalometalli-innostusta yleisesti ja sen mukana myös Hyvinkään ”ruukin” vaiheita, ja hän esitelmöi aiheesta elokuussa Hyvinkään kaupunginkirjastossa.

Aiemmista (ja siis jo ammoin edesmenneistä) kollegoista taas täytyy erikseen kiittäen mainita Greta Hausenin Nylands ortnamn (SLS, 1920-1924) joka on  ihan huippu historiantutkijalle, joka haluaa etsiä tiettyyn paikkaan liittyviä tietoja voudintileistä. Esimerkiksi Hyvingeberg-Hyvinkäänvuori -nimipoimintojen viitteet auttoivat löytämään voudintileistä 1550-luvun vuorityön ensi vaiheet Hyvinkäällä – ilman Hausenin pohjatyötä olisi mennyt hakuammunnaksi. Sain juuri hiljan tietää, että teos on luvassa digitoituna versiona syksymmällä. (SLS:n sivuilla on jo Hausenin Ahvenanmaan nimistötutkimus digitoituna, http://www.sls.fi/sv/utgivning/alands-ortnamn. Lisätietoa SLS:n muista digitoinneista tässä bloggauksessa: https://anulah.wordpress.com/2017/06/27/keskiajan-ja-1500-luvun-tutkimuksia-slsn-julkaisusarjoissa/)

 

Hattulan_voutikunnan_tilikirja_48

Nils Mattsson, Turun linnan lasimestari kävi Hyvinkäänvuorella vuonna 1557 malmisuonta katsomassa, ja tämän voudintilitiedon KA 3826 f. 46v. (aukeaman vasen ylälaita) löysin Greta Hausenin Nylands ortnamn, 1920-1924, s. 502 nimipoimintojen ansiosta.

Kommentointi poissa käytöstä

Aseman koulu, itsenäisen Hyvinkään syntysija

Hyvinkään asemalta voi katsoa radan yli Aseman koululle, jolla on ollut tärkeä rooli Hyvinkään historiassa. Aseman puukoulu rakennettiin 1910-luvulla kasvavan kulmakunnan tarpeisiin, mutta koulutoiminta oli alkanut jo vuonna 1894.

Hyvinkään seudun varhaisin kyläyhteisö – Ylikylän ja Alikylän muodostama Hyvinkäänkylä – sijaitsi lähellä Vantaanjokea. Kun rautatieliikenne vuonna 1862 alkoi, syntyi aseman seudulle ensin pieni mutta vilkastuva yhdyskunta. 1890-luvulla aseman seudulle nousi myös teollisuutta, Sanatorio eli parantola aloitti toimintansa, ja yhdyskunta kasvoi vanhoja kyläkeskuksia suuremmaksi. Myös koululaisia oli yhä enemmän, ja Hyvinkäänkylän koulu oli heille liian pieni ja liian kaukana. Aseman koulu aloitti radan varressa ensin vanhassa puurakennuksessa, kunnes nykyinen puukoulu tarjosi lisätiloja.

Oppilaita Aseman koulun pihalla vuonna 1915. Kuva Aulis Saviahon kokoelmista, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Oppilaita Aseman koulun pihalla vuonna 1915. Kuva Aulis Saviahon kokoelmista, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Kulmakunnalla ei ollut kovin monia julkisia rakennuksia, joissa olisi voitu järjestää juhlia ja yleisiä tilaisuuksia. Rautatieasema oli käynyt liian pieneksi tähän tarkoitukseen, eikä syksyllä 1896 valmistunut rukoushuonekaan sopinut minkä tahansa toiminnan paikaksi. Siksi Aseman koulu ja sen pihapiiri olivat tärkeitä paikkoja tapahtumille. Kesäkuussa 1899 Hyvinkäällä järjestettiin suurtapahtuma, Uudenmaan edistysseurojen ensimmäiset laulu- ja soittojuhlat. Puuhamiehenä toimi kirjailija Vihtori Peltonen, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Johannes Linnankoski. Juhlapuhujana kuultiin Nestori Setälää. Juhlat järjestettiin Aseman tuolloisella koulurakennuksella ja sen viereisellä kentällä, jossa oli myös pyöräkatos tuon yleistyvän kulkuneuvon käyttäjille.

Hyvinkään kunnallisen historian kannalta merkittävää on tietenkin, että itsenäinen kunnallinen elämä alkoi Hyvinkään Aseman koululla 30.7.1917 eli lähes sata vuotta sitten. Sitä ennen Hyvinkään seutu kuului puoliksi Nurmijärveen ja puoliksi Hausjärveen. Kirkonkylät eivät olleet kovin kiinnostuneita kehittämään teollisuusyhdyskuntaa, joten hyvinkääläiset halusivat itsenäistyä omaksi kunnakseen. Jo syksyllä 1913 Aseman koululla oli järjestetty aiheeseen liittyvä kansalaiskokous, mutta asiassa oli monta hallinnollista mutkaa. Kun Hyvinkään seurakunta kesäkuussa 1917 aloitti toimintansa, muodostui seurakunnan alueesta samalla automaattisesti oma kuntansa. 30.7.1917 Hyvinkäällä pidetty kokous päätti yksimielisesti, että kunnalliselämä olisi aloitettava välittömästi ja varsinainen kunnan toiminta vuoden 1918 alusta.

Hyvinkään Aseman kivikoulun vihkiäisjuhlat, 1955. Kuvaaja Niilo Ristamo. Aulis Saviahon kokoelmat, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Hyvinkään Aseman kivikoulun vihkiäisjuhlat, 1955. Kuvaaja Niilo Ristamo. Aulis Saviahon kokoelmat, Hyvinkään kaupunginmuseo, muistaja.fi, lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Sotien jälkeen puukoulun viereen kohosi kivikoulu, jonka vihkiäisiä vietettiin vuonna 1955. Koulun ulko-ovien kädensijat koristeltiin vuonna hyväksytyllä Hyvinkään kauppalan vaakunalla. Puukoulu ja kivikoulu ovat vuosikymmenien saatossa palvelleet monenlaisissa tehtävissä koulutyön lisäksi. Kivikoulun yhteyteen valmistui hammashoitolayksikkö, ja juhlasaleissa ovat vierailleet monenlaiset puhujat ja esiintyjät. Puurakennuksessa on vuodesta 2011 toiminut englanninkielisiä luokkia (The English Classes of Hyvinkää).

Samppa Mustosen hienoja kuvia Aseman koulusta: http://www.hyvinkaakuvat.com/paikkasivut/asemankoulu.htm

Kommentointi poissa käytöstä

Olkaamme sittenkin pohjois-uusmaalaisia?

Vuonna 2015 selviteltiin keskiuusmaalaisten paikallisuuden kokemuksia, ja Hyvinkääkin oli selvityksessä mukana. Samaan aikaan oli meneillään myös kuntaliitosselvitys samaisten kuntien kesken, ja kotiseutukokemusten kautta haettiin myös tietoa paikkakuntien identiteetistä. Kotiseutukokemuksissa välittyi vaikutelma, että monissa muissa seudun kunnissa korostui kyläidentiteetti, mutta Hyvinkää erottui joukosta kaupunkimaisempana.

Tässä voi nähdä pitkän aikavälin historiallista taustaa. Eteläisemmän Keski-Uusimaan alueet ovat olleet vauraampaa, vakiintunutta maanviljelysseutua, Hyvinkään seutu oli hämäläisten eteläistä eräaluetta ja myöhemmin melko harvaan asuttua, pienten kylien seutua, joka ennen vuotta 1862 sijaitsi esimerkiksi teollisuuden kannalta hankalien etäisyyksien päässä.

Rautatien rakentaminen tarjosi uusia mahdollisuuksia teollisuudelle, ja aseman seudun yhdyskunta kasvoi sen voimin, itsenäistyi vuonna 1917, ja sitä luonnehdittiin vuonna 1952 ”Uudenmaan toiseksi kaupungiksi”, koska silloinen Hyvinkään kauppala oli kasvanut nopeammin kuin muut vastaavat kunnat. Hyvinkään seudun kehitys ja hallinnollinen vakiintuminen ajoittui siis aivan toisin kuin vaikkapa Nurmijärvellä tai Tuusulassa, ja se erottui Helsingistä pohjoiseen siirryttäessä teollisuusyhdyskuntana.

Keski-Uusimaa esiintyy välillä myös Hyvinkään yhteydessä, ja erilaiset organisaatiot kuten pelastustoimi kuuluvat Keski-Uudenmaan kuntien kanssa samoihin yksiköihin. Toisaalta esimerkiksi paikallislehti ja kauppakamari yhdistävät Hyvinkäätä Hämeen puolelle, Riihimäkeen. Kuntaliitossuunnitelmiakin on tehty sekä Hämeen että Uudenmaan suuntaan, ja identiteettiä haetaan pikemminkin suhteessa Riihimäkeen kuin muihin naapurikuntiin.

Hyvinkää siis sijaitsee raja-alueella, eikä tämä piirre ole ihan uusi. Kun myöhäiskeskiajalla käytiin rajaa Hämeen ja Helsingin pitäjän välillä (nimenomaan näitä nimityksiä käyttäen), Hämeen eteläraja kulki Hyvinkään eteläpuolta. Kun Nurmijärvi vähitellen vakiintui omaksi seurakunnakseen ja pitäjäkseen, Hyvinkäänkylä siirtyi sen mukana osaksi Uuttamaata; Ridasjärvi sen sijaan jäi vielä osaksi Hausjärveä ja Hämettä.

Kuten sanottu, 1900-luvun alussa Hyvinkään aseman seutu oli kehittynyt omaksi teollistuneeksi yhdyskunnakseen, joka kaipasi itsenäisyyttä perinteisistä, maatalousvaltaisista ja etäisiksi koetuista kirkonkylistä. Kun Hyvinkää vuonna 1917 itsenäistyi omaksi seurakunnakseen ja kunnakseen, Ridasjärven seutukin siirtyi osaksi Hyvinkään kuntaa ja Uuttamaata. 400 vuoden aikana Hämeen raja oli siis siirtynyt Hyvinkään seudun eteläpuolelta sen pohjoispuolelle.

Summa summarum: Hyvinkään seutu on historiallisesti Uudenmaan / Helsingin ja Hämeen välisellä vyöhykkeellä, ja se on saanut ominaispiirteensä eri ajankohtana kuin eteläiset naapurit. Kun Paikallistu! -näyttelyn alkuseminaarin puheenvuoroissa kyseltiin keskiuusmaalaisen identiteetin piirteitä, en voinut olla hyvinkääläisenä ajattelematta, että kyllä tässä lähtökohtaisesti ollaan pohjois-uusmaalaisia, kaiken edelläkuvatun paikallishistorian voimalla.

Toki paikallisuuden rajat myös muuttuvat,  ja keskustelussa pohdittiin muun muassa uusien ostoskeskusten ja niiden vaikutusalueen merkitystä alueellisen suunnan luojina. Helsingin (merkityksessä Helsinki, Vantaa ja Espoo, pääkaupunkiseutu) laajeneminen pohjoiseen päin nähtiin uhkana, jota vastaan laajempi pohjoinen kunta voisi ottaa vankemman roolin. Joka tapauksessa: mikä tahansa laajempi identiteetti- tai kuntaliitoshanke toimisi sitä paremmin, mitä paremmin paikallinen perintö otettaisiin huomioon.

——————————

Karvanopat ja kaukametsä -tutkimukseen perustuva Paikallistu! -näyttely Hyvinkään kaupunginmuseolla joulukuussa 2015. (ks. hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo) Näyttelyssä kotiseutukokemuksia esitellään suuren pelilaudan avulla, ja pelireittiä tarkastellessa konkretisoituu hyvin myös se, miksi Järvenpää ja Kerava ovat hyvin läheisessä yhteistyössä; maantieteellinen läheisyys on omaa luokkaansa verrattuna vaikkapa Hyvinkääseen tai Mäntsälään.

Lisätietoja myös mm. Nyman, Harri & Rissanen, Outi. Juuret ja juurettomuus Keski-Uudellamaalla. Paikallisuuden ja paikallisidentiteettien nykydokumentointihanke Karvanopat ja Kaukametsä. Tutkimusraportti 9.2.2015

Kommentointi poissa käytöstä

Hopeavuoren arvoitus

Katrin päivän luento – Hopeavuoren arvoitus
keskiviikkona 25.11.2015 Yleisöluento, vapaa pääsy

Kytäjän ja Hyvinkäänkylän rajalla sijaitsevasta Hopeavuoresta kerrotaan monenlaisia tarinoita. Sitä alettiin louhia jo 1500-luvulla, ja 1600-luvun alussa Kustaa II Adolf havitteli sieltä jalometallia valtakuntansa vaurastuttamiseksi. Mutta mitä Hopeavuoresta ja kaivostoiminnasta todella tiedetään?

Hyvinkään seudun historiaa kirjoittava dosentti Anu Lahtinen kertoo Hopeavuoren historiasta, säilyneistä lähteistä ja myöhemmistä tarunomaisista kertomuksista. Luennon järjestää Hyvinkään kaupunginmuseo.

Hyvinkään kaupungintalon aula, klo 14–15
Hyvinkään kaupungintalo, Kankurinkatu 4–6, Hyvinkää

Kommentointi poissa käytöstä

Valoa Hyvinkäälle

Milloin se tuntuu paistavan turhaan, milloin tuntuu että sitä säästellään turhaan. Hyvinkään katuvalaistus on puhuttanut ja aktivoinut paikkakuntalaisia tänä kesänä – kuten oikeastaan viimeiset sata vuotta. Nimimerkki ”Veronmaksajia” tiedusteli 18.3.1932 Hyvinkään Sanomissa katuvalojen käyttöä:

Nöyrä kysymys kauppalamme hallintoviranomaisille.
Mistä johtuu, että kauppalamme katuvalaistus hyvin usein palaa kirkkaalla auringon paisteella ja myöskin valoisina kuutamoöinä ja taas toisinaan erittäin pimeinä iltoina on vallan säkkipimeänä.
Luulisi tällaisen asian olevan helposti järjestettävissä jos vähänkin pidettäisiin huolta yhteisen omaisuuden säästämisestä. Viimeiseksi t.k. 15 päivää vasten klo 4.30 heräsin siihen, että valo lankesi ikkunasta seinälle. Luulin olevan naapurissa tulipalon ja hyppäsin ikkunaan jolloin näin, että katulyhty antoi sanotun valon.

Veronmaksajan viestistä näkyy, että ylimääräinen valo tuntui tuohon aikaan nykyistä räikeämmältä – keinovaloa oli paljon vähemmän, joten outoon aikaan näkyvä valo oli merkki vaarasta, tulipalosta. Nykyään moni on turtunut jonkinasteiseen valosaasteeseen.

Hyvinkäällä katuvalaistus on siinä mielessä erityisen kiinnostava aihe, että se oli aikoinaan myös ensimmäisiä taloudellisia hankkeita, jotka 100 vuotta sitten yhdistivät hyvinkääläistä yhdyskuntaa. Hämeen ja Uudenmaan, Hausjärven ja Nurmijärven rajalle syntynyt teollisuus- ja liikennekeskus oli hankalassa asemassa. Yhdyskunnassa olisi haluttu suunnitella ja kehittää omaa toimintaa, mutta kirkonkylissä ei ollut kiinnostusta rahoittaa itsenäiseksi pyrkivää rajaseutua. Itsenäistymistavoitteet taas etenivät hitaasti, eikä sillä välin voitu kerätä veroja yhdyskunnan omaan kehittämiseen.

Katuvaloja kuitenkin kaivattiin kipeästi keskustaan, ja hankkeen rahoittamiseksi alettiin kerätä torimaksua ja osallistumismaksua paikallisilta torimyyjiltä ja liikkeenomistajilta. 1910-luvulla toiminut valaistuskomitea ja sen keräämät rahat perustuivat vapaaehtoisuuteen, vaikka ennen pitkää hanke kävi liian hintavaksi ja hankalaksi toteuttaa vain yksityisin aloittein.

Kun maailmansota syttyi 1914, kuparilanka kallistui, ja lamppuja pystyttiin hankkimaan vain muutamia; lisäksi elokuvateatteri Harjula antoi käyttöön muutamia lamppuja. Vuoteen 1918 mennessä oli hankittu 45 sähkölamppua, jotka antoivat valoa auringon laskusta aamunkoitton.

Myöhemminkin, Hyvinkään itsenäistyttyä, nimenomaan kauppalan keräämät torimaksut käytettiin sähkövalaistukseen. Katuvalaistuksella on tärkeä vertauskuvallinen merkityksensä; joskus se on helppo kokea tuhlaukseksi, valoisina öinä säästö on helppo ymmärtää, mutta toisaalta valaistus tuo turvaa. Pimeät lamput voivat herättää alakuloisia mielikuvia, jotka tiivistyvät sanontaan ”viimeinen sammuttaa valot”. Mutta ainakin aloitteellisuus tässäkin asiassa voi tuottaa tulosta, nyt kuten ennenkin.

Lisää valaistusasiasta mm. Kustaa Hautalan kirjassa Hyvinkään seudun historia 1860-1950 (1951).

Kommentointi poissa käytöstä