1800-luvun paikallisia lukijakirjeitä Hyvinkäältä

Kansalliskirjastossa julkaistiin tällä viikolla uusi Translocalis-tietokanta, jossa on suomalaisissa sanomalehdissä julkaistuja paikallisia lukijakirjeitä 1800-luvulla. Hakuja voi tehdä esimerkiksi paikkakunnittain. Hyvinkää oli tuolloin osa Nurmijärveä, mutta osaan Nurmijärveä käsittelevistä uutisista on merkitty (Hyvinkää) kun uutinen liittyy Hyvinkääseen.

Aineistossa olisi varmasti mahdollista tehdä monenlaisia hakuja, joista löytyisi vielä vaikkapa Hyvinkään kannalta tärkeitä henkilöitä tai tapahtumia, mutta tässä pikalinkki https://tinyurl.com/NurmiHyvi leikkeisiin, joissa on Nurmijärvi mainittu. Löytyi eläinrääkkäystapausta, hengellisiä puheenvuoroja ja kuvaus, miten matka sujuu Jyväskylästä Lahden kautta Hyvinkäälle.

Tietokannasta os. https://digi.kansalliskirjasto.fi/collections?id=742 voi halutessaan kukin etsiä muita kiinnostavia paikkoja ja aiheita. Jos fraktuura käy voimille, on kunkin digitaalisen leikkeen yhteydessä A-symboli, jonka kautta saa nykykirjasimille tulkatun tekstin.

Kustaa Hautalan Hyvinkään seudun historia -teosta lukeneet saattavat muistaa tämän lukijakirjeen, joka Translocalis-hankkeessa on julkaistu omana leikkeenään ja luettavissa myös nykykirjasimille muunnettuna. Hessu kuvaa siinä Hangonradan rakentamisen aikaista Hyvinkään asemanseutua, joka vaikuttaa värikkäältä paikalta. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/416831/articles/78390785 Toisessa lehtileikkeessä harmitellaan kaikenkirjavia kaupustelijoita, jotka pitävät luvattomia kauppoja Hyvinkään asemanseudulla.

Näin kirjoittaa Hessu:

”Hywingän uudesta rautatien asemasta 24 p. elok. kirjoitetaan meille: Ehkä elämä täällä on wilkkaampi mitä Suomessa milloinkaan, en ole täältä älynnyt maamme Suomalaisissa sanomissa mitään mainittuna. Sentähden kuin et kunnon weli, sinä ankara Anttolan Kyösti panisi pahaksi, niin sanoisin sinulle kesken kiiruin jotakin meidän mekalasta. Oudok-
sut ehkä lausettani, mutta asia on aiwan tosi; meillä muka kuin eletään miltei niinkuin sananlasku sanoo: ”niinkuin hullut myllyssä”. Ottaisitko Kyöstiseni joskus aikaa ja asian tullaksesi näkemään liikettä, jota tuskin kenenkän Suomalaisen silmät owat nähneet rauhan aikana maassamme.

Seisonet kanssani hetkisen uuden asemahuoneen lähitteellä. No: tuolla wenäläisiä monenlaisessa työssä, sääret nuorilla punotut kuin Hörppösen wasikan pää, kellä wirsut, kellä kaksi kolme jalkaa pitkät tallukat jalassa, olkoonkin ilma kuin kuuma tahansa. Muusta waate tuksesta ei ole lukua, waikka roikka roikassa roik kuisi, ja hattua, sitä ei ensinkään kaiwata — tien nee tuskin moni sitä itsellään olewankaan.

Tuolla taas näet puikkean Puolalaisen, tuolla turpewan Aunuksen pojan, joka pian kysyy sinulta: ”äijän sie tahhot wotku waterkist”, on sitä sulla sitte tahi ei. Paitsi sitä näet täällä Suomalaisia joka maan sopesta, mutta waro että et mene Hollolaisten ja Hausjärweläisten lähelle, muuten saat joko otsaasi eli otsasi alle kamalan täräyksen. Nämä weitikat owat täällä näyttäineet kaikkein ilkeintä ihmisluonnetta yli muitten maalaistem me ja olleet paljoa raiwommat Waasan lääniläisiä, joita muinoin on kiiwaiksi kiitetty.

Aika ei anna tässä tilaa pidemmille tutkinnoille, sillä nyt on lauantai ilta ja nakkara, nakkak, nakkara nakkak, nak, kak, kak, kak, kuulun ”Kuhnilta” wenäläisen puusta tehty rumpu, ja nyt miehissä tilille. Juutas, ”jolla on kukkaro”, astuu nyt esiin piikkoparrassansa ja nyt kalisewat markat monen näpissä, waikka Juutaan sydän lekottaa niitä lukeissa kukkarostansa. Nyt on saatu rahat ja nyt on meneminen niitä kauppimaan. Joukko erouu nyt kolmeen eri läjään, yksi menee Wäläwään, toinen kuukittee kuhnille, kolmas hakee Hagmania, saadaksensa ”latopiwaa” tai ”sudenkaljaa”, niinkuin sitä toisella nimellä kutsutaan. Siitäkö sitte elämä esille kun miehet owat muuttuneet millin mallin.

Nyt se kuuluu laulu ja loilotus, poru ja parkina, kirous ja korsku, että mielelläsi käännät Kyösti rukka selkäsi semmoiselle elämälle ja lähdet kotiosi kokemaan rauhan tyynentöä, warsinkin kuin semmoinen elämä on päiwä päiwältä pahenemaan päin, eikä esimiehetkään kaikella ahkeruudella ja nerolla woi sitä hillitä. Kuin yöt pitenewät ja pimenewät, niin ties miten käyneekään, jos ei niitä kaukasasukkaita täältä ajeta matkoihinsa, sillä nyt jo on tapettu ja paistettu sikoja ja lampaita, syöty omin luwin perunoita, kaalin ja herneitä, j. n. e.

Tämä olkoon sanottu kerraksi; kun toisten joudat niin näytän sulle enempi. Wiimeiseksi sanon, että täällä on halla kahtena wiimeisenä yönä näpistellyt perunanwarsia, ilman muuta wahinkoa tekemättä. Wuodentulo on muuten erittäin hywä. Woi hywin, toiwoo weljes. Hessu. —”