Vesireittejä Hyvinkäällä ja niillä main

Hyvinkää ei ole suorastaan kuuluisa kimmeltävistä vesistöistään, mutta vastapainoksi seudulta löytyy kuitenkin kohtuullisen levättömiä vesiä. Sveitsin uimala, jota tällä hetkellä kunnostetaan, on luku sinänsä. Hiekkapohjainen allas löytyy puolestaan vanhalta Montulta, hienommin sanottuna Kaupunkisillan uimalasta. Tämä ammoinen palokunnan vedenottopaikka on sukupolvien ajan toiminut varsinkin lasten uimapaikkana, ja se on pistetty entistä ehompaan kuntoon. Siellä on myös hyväksi kehuttu matonpesupaikka.

Oma lukunsa on Hausjärven puolen Rutikka, joka ei ole saanut virallisen uimarannan nimekettä; se on kuitenkin perinteikäs uimapaikka, ja sieltä löytyy hyvä laituri sekä pieni hiekkaranta ja sangen raikkaat vedet. Jos Rutikalta jatkaa Monnin suuntaan, voi ihailla myös huikeaa harjulta avautuvaa näkymää, josta laskeudutaan kohti rautatien maisemia.

Rutikalle on mukavampi pyöräillä kuin Usmiin, joka on uimapaikkana himpun laadukkaampi mutta jonne vievä tie on pitkä ja kivinen, tunnetusti usein myös niin kuuma, että paluumatkan ensimmäisillä kilometreillä tulee taas hiki otsalle. Muuten Usmin hiekkaranta on kaikin puolin viihtyisä, ja siellä pääsee kuulemaan kaikki lapsiperheiden klassiset repliikit kuten ”nyt ylös, sun huulet on ihan siniset!” sekä ”äiti/isi lähtee nyt, jäät tänne yksin jos et heti lähde mukaan”.

Vaikka Usmista on kesän mittaan uutisoitu löydetyn sinilevää, lauttoja tai hitujakaan ei näkynyt yhdelläkään heinä-elokuun uintireissulla. Usmin takaisissa metsissä on retkeilypolkuja, joiden varrelta löytyy vielä lisää uimapaikkoja, jotkut niistä tosin suht mutaisia.

Nurmijärven puolella, jo hiukan reippaamman pyöräilyn päässä (tässä tapauksessa n. 10 km), puolestaan löytyy hurmaava Herusten uimapaikka. Vielä siitä kohtalaisesti eteenpäin on saavutettavissa Sääksjärven uimaranta, jonne kilometrejä kertyi jo 18. Mutta matka oli sen arvoinen, vaikka melkoisesti väkeä oli kerääntynyt laajalle hiekkarannalle. Syyskesällä ovensa sulkevasta kahvilasta löytyi ruokaa pyöräilynälän torjumiseen.