Posts tagged Pirjo Hämäläinen

Siviilihautajaiset Hyvinkäällä 1923

Tänä vuonna on kulunut 95 vuotta siitä, kun Suomessa astui voimaan uskonvapauslaki. Monille kyse oli tervetulleesta uudistuksesta, mutta suuri osa jäi edelleen kirkon huomaan. Hyvinkäällä tätä raportoi kirkkoherra Akseli Renvall päiväkirjamerkinnöissään:

Uskonvapauslaki astui voimaan vuoden alussa. Se antoi mm. oikeuden kirkon vihollisille erota kirkon yhteydestä. Tätä oikeutta käytti 23 miestä ja 27 naista eli yhteensä 50 henkeä. Heitä seurasi 22 alle 15 v. olevaa lasta, joten kirkonkirjoista poistettujen luku oli kaikkiaan 72. Eronneet olivat kommunisteja ja punakaartilaisia paitsi 1 nainen ja 3 nuorta miestä, tilallisten poikia, jotka olivat russelilaisia [myöh. Jehovan todistajia, huom AL]. Kaikki liittyivät siviilirekisteriin. Kun ensimmäinen kirkosta eronnut kuoli ja haudattiin seurakunnan hautausmaahan, tulivat sinne kommunistit, torvisoittokunta ja punaiset liput etunenällä ja heidän mukanaan suuri uteliaitten luku. Tilaisuutta käyttivät kommunistit hyväkseen pitäen pidemmän puheen (Albert Kallio) kristillisyyttä ja kirkon katsantokantaa vastaan. Kirkkoneuvosto oli sen tähden pakotettu määräämään miten vastaisuudessa on meneteltävä kirkosta luopuneita haudattaessa.

Aivan täyttä varmuutta en kevyellä tiedonhaulla löytänyt, mutta Suomen Työmiehen 15.5.1923 julkaiseman kuolinilmoituksen perusteella voisi ajatella, että kirkkoherran kuvaama tilaisuus oli 20.5.1923 järjestetty Edvard Tervolinin hautajaisjuhla.
Kirkkoherran hengessä (ja seurakunnan tiedotteen pohjalta) uutisoi asiasta myös Riihimäen Sanomat 31.5.1923:

Hyvinkään historiaa

Kirkkoherran mainitsema Albert Kallio oli hyvinkäälle juurtuneen Paavonkallion suvun vesoja, kunnallislautakunnan jäsen ja Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen kansanedustaja, kunnes ko. puolue lakkautettiin elokuussa 1923. Suvusta oli noussut myös uskovaista väkeä ja kansansivistysväkeä, mutta Albert Kallion perhe omaksui sosialistisen aatteen. Vuonna 1918 Albert Kallio oli johtanut punaisessa hallinnossa Hyvinkään villatehtaiden tuolloin hyvin vähäistä tuotantoa, ja hautajaistilaisuudessa samoin kuin kirkkoherran sanavalinnoissa tuntuu olevan myös vuoden 1918 kaikuja.

Albert Kallion tytär Aino Lydia Kallio loikkasi itään ja hänet tunnuttiin sota-aikaan ns. Moskovan Tiltuna. Aiheesta on kirjoittanut lyhyesti hyvinkääläinen taidehistorioitsija ja kolumnisti Pirjo Hämäläinen (1952-2017) (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2435172-moskovan-ja-iitin-tiltu).

Lainaus on teoksesta ”Rakentajapapin päiväkirja 1916-1944. Hyvinkään seurakunnan alkutaival kirkkoherra Akseli Renvallin merkintöjen mukaan.” Toim. Solveig Crusell, Heikki Keravuori, Juha Koivulahti. Hyvinkään seurakunta, Hyvinkää 2008, 43.

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

”… enkä kuitenkaan voi sanoa mitään”

Kulkuriteatterin esitys Jää hyvästi Helene. Käsikirjoitus Anu Lahtinen, ohjaus Benita Kivistö. Ensi-ilta su 4.3. klo 15.00, muut: ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00. muut esitykset ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00 HYVINKÄÄN TAIDEMUSEOssa, Hämeenkatu 3 D, www.hyvinkaantaidemuseo.fi  Lippuja à 15 € voi ostaa 1.2.2018 alkaen Hyvinkään taidemuseon lipunmyynnistä.

”Yksinäisyys seisoo suurena ja syleilee minua.”
Helene Schjerfbeck Einar Reuterille

Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämää ja taidetta ovat dokumentoineet lukemattomat ihmiset. Eräs tärkeä tulkki oli taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen (1952-2017), joka teki pitkän ja monipuolisen päivätyön kulttuurin ja taiteen maailmassa. Hänen työllään oli erityisen suuri merkitys Hyvinkään kaupungille. Hämäläinen kirjoitti lukuisia teoksia hyvinkääläisistä taiteilijoista, hän julkaisi monipuolisesti kolumneja, ja hänen taideaiheiset facebook-päivityksensä olivat eloisia pienoisesseitä.

Hämäläinen harmitteli ja protestoi toistuvasti sitä, että monet naistaiteilijat ja -kirjailijat esitettiin hänen mielestään kovin eteerisinä ja ruumiittomina. Hyvinkään taiteilijahistoriaan niin vahvasti liittyvä Helene Schjerfbeck  oli hänen harmikseen saanut ”kuivakkaan ikäneidon” maineen.

Pirjo Hämäläisen toiveena ja tavoitteena oli, että ihmiset ymmärtäisivät myös Schjerfbeckin tunteet, niiden kiihkeyden ja ehdottomuuden. Hän muistutti, että Schjerfbeck rakastui useita kertoja elämässään. Yli 50-vuotiaana Schjerfbeck tutustui paljon nuorempaan metsänhoitaja Einar Reuteriin (1881-1968), joka oli myös taiteilija ja kirjailija (taiteilijanimi Ahtela). Schjerfbeck tapasi Reuterin ensi kertaa Hyvinkäällä. Kesällä 1918 Helene ja Einar viettivät pari viikkoa Tammisaaressa. Tuolta kesältä on Schjerfbeckin maalaus Purjehtija, mallina Einar Reuter. Taiteilijan valitsema pehmeä ja lämmin kuvaustapa kertoi Hämäläiselle Schjerfbeckin voimakkaista tunteista. Kirjeenvaihdon perusteella taiteilijoiden välillä on ollut joitakin läheisyyden hetkiä, joihin kirjeissä viitattiin kuitenkin vain viitteellisesti.

Seuraavana vuonna Reuter kihlautui ruotsalaisen naisen kanssa. Helene Schjerfbeck kertoo, että kihlausuutisesta lukiessaan hän huusi kuin lapsi, jolta viedään rakas lelu. Kirjeistä heijastuu kuvaamaton menetys ja suru menetetystä tulevaisuudesta. Schjerfbeck kuvasi toistuvasti sitä, miten suunnaton kipu ja kaipaus oli suhteessa siihen, mitä hänellä oli oikeus saattaa sanoiksi: ”Tuntuu, että sydämeni särkyy, enkä kuitenkaan voi sanoa mitään.” ”Tärkeimmät asiat sanotaan ohimennen. Kukaan ei huomaa mitään.”

Suhde Reuteriin ei kuitenkaan katkennut. Schjerfbeck kirjoitti hänelle lukemattomia kirjeitä ja viestejä, ja Reuter puolestaan omisti monissa julkaisuissaan huomionsa Schjerfbeckille, vaikka häntä on myöhemmin moitittu taiteilijan romantisoimisesta. Tämän kaksikon kohtalot kiehtoivat Pirjo Hämäläistä, ja hän halusi nimenomaan tuoda esiin Schjerfbeckin tunteiden voiman ja intohimon. Suunnitteilla ollut, aihetta käsittelevä työ jäi aikeeksi, kun Hämäläinen menehtyi äkillisesti alkuvuodesta 2017. Aiheesta käydyt keskustelut jäivät kuitenkin hänen ystäviensä mieliin, ja niiden tuloksena syntyi ajatus näytelmästä ”Jää hyvästi, rakas Helene”.

Näytelmätulkinnassa on haettu taustoitusta muun muassa Pirjo Hämäläisen toimittamasta teoksesta Taikavuorella. Muutoksen Vuodet 1902-1925 (WSOY 2001).

blogiteksti on alun perin julkaistu Kulkuriteatterin blogissa
http://www.kulkuriteatteri.fi/historiablogianu.htm

 

Kommentointi poissa käytöstä