Posts tagged Kustaa Hautala

Valoa Hyvinkäälle

Milloin se tuntuu paistavan turhaan, milloin tuntuu että sitä säästellään turhaan. Hyvinkään katuvalaistus on puhuttanut ja aktivoinut paikkakuntalaisia tänä kesänä – kuten oikeastaan viimeiset sata vuotta. Nimimerkki ”Veronmaksajia” tiedusteli 18.3.1932 Hyvinkään Sanomissa katuvalojen käyttöä:

Nöyrä kysymys kauppalamme hallintoviranomaisille.
Mistä johtuu, että kauppalamme katuvalaistus hyvin usein palaa kirkkaalla auringon paisteella ja myöskin valoisina kuutamoöinä ja taas toisinaan erittäin pimeinä iltoina on vallan säkkipimeänä.
Luulisi tällaisen asian olevan helposti järjestettävissä jos vähänkin pidettäisiin huolta yhteisen omaisuuden säästämisestä. Viimeiseksi t.k. 15 päivää vasten klo 4.30 heräsin siihen, että valo lankesi ikkunasta seinälle. Luulin olevan naapurissa tulipalon ja hyppäsin ikkunaan jolloin näin, että katulyhty antoi sanotun valon.

Veronmaksajan viestistä näkyy, että ylimääräinen valo tuntui tuohon aikaan nykyistä räikeämmältä – keinovaloa oli paljon vähemmän, joten outoon aikaan näkyvä valo oli merkki vaarasta, tulipalosta. Nykyään moni on turtunut jonkinasteiseen valosaasteeseen.

Hyvinkäällä katuvalaistus on siinä mielessä erityisen kiinnostava aihe, että se oli aikoinaan myös ensimmäisiä taloudellisia hankkeita, jotka 100 vuotta sitten yhdistivät hyvinkääläistä yhdyskuntaa. Hämeen ja Uudenmaan, Hausjärven ja Nurmijärven rajalle syntynyt teollisuus- ja liikennekeskus oli hankalassa asemassa. Yhdyskunnassa olisi haluttu suunnitella ja kehittää omaa toimintaa, mutta kirkonkylissä ei ollut kiinnostusta rahoittaa itsenäiseksi pyrkivää rajaseutua. Itsenäistymistavoitteet taas etenivät hitaasti, eikä sillä välin voitu kerätä veroja yhdyskunnan omaan kehittämiseen.

Katuvaloja kuitenkin kaivattiin kipeästi keskustaan, ja hankkeen rahoittamiseksi alettiin kerätä torimaksua ja osallistumismaksua paikallisilta torimyyjiltä ja liikkeenomistajilta. 1910-luvulla toiminut valaistuskomitea ja sen keräämät rahat perustuivat vapaaehtoisuuteen, vaikka ennen pitkää hanke kävi liian hintavaksi ja hankalaksi toteuttaa vain yksityisin aloittein.

Kun maailmansota syttyi 1914, kuparilanka kallistui, ja lamppuja pystyttiin hankkimaan vain muutamia; lisäksi elokuvateatteri Harjula antoi käyttöön muutamia lamppuja. Vuoteen 1918 mennessä oli hankittu 45 sähkölamppua, jotka antoivat valoa auringon laskusta aamunkoitton.

Myöhemminkin, Hyvinkään itsenäistyttyä, nimenomaan kauppalan keräämät torimaksut käytettiin sähkövalaistukseen. Katuvalaistuksella on tärkeä vertauskuvallinen merkityksensä; joskus se on helppo kokea tuhlaukseksi, valoisina öinä säästö on helppo ymmärtää, mutta toisaalta valaistus tuo turvaa. Pimeät lamput voivat herättää alakuloisia mielikuvia, jotka tiivistyvät sanontaan ”viimeinen sammuttaa valot”. Mutta ainakin aloitteellisuus tässäkin asiassa voi tuottaa tulosta, nyt kuten ennenkin.

Lisää valaistusasiasta mm. Kustaa Hautalan kirjassa Hyvinkään seudun historia 1860-1950 (1951).

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Ääniä lapsuudesta

Parnasson numerossa 3/2013 Katri Kivilaakso kirjoittaa ”Ihmisen äänestä – Suomalaisen kirjallisuuden seuran äänitevarastosta, jossa voi kuunnella kirjailijahaastatteluja. Kivilaakson mielestä kannattaa kuunnella nauhoituksia, vaikka haastattelut olisi litteroitukin – haastateltujen kirjailijoiden äänestä kuulee ironian, huumorin, mielipahan ja haikeuden sävyjä. Ja haastattelijankin persoona ja sen vaikutus on selvempi, kun voi seurata ääniä ja keskustelun rytmiä.

Olen ajatellut samaa, kun olen kuunnellut Hyvinkää-Seuran ja Hyvinkään kaupunginmuseon vanhoja haastattelunauhoja. Ilman muuta on hyvä, että nauhoja on purettu myös paperille, mutta on ihan oma kokemuksensa kuunnella vuosikymmenten takaisia haastatteluja. Välillä haastattelija ja haastateltava ovat molemmat paikallishistorian ystäviä ja kaveruksia, jotka hetkittäin melkein äityvät riitelemään yksityiskohdista, välillä taas naureskelevat yhteisille muistoille tai häipyvät kaivelemaan kirjahyllystä Hyvinkään historiasta kertovia teoksia.

Muistellaan surkeissa homeisissa röttelöissä asuneita vanhuksia, kummastellaan oman perheen palvelustytön päätymistä punakaartiin.  Mieleen palautellaan, miten perheenisä koetti viinaryypyn voimin saada varakkaammilta kyläläisiltä takaajia talonrakennuslainalleen – paremmin kuitenkin onnisti, kun lainaa tarvitseva kääntyi Kytäjän kartanon avokätisen omistajan, Hjalmar Linderin puoleen. Välillä hämärtyy mielikuva siitä, kumpi ääni on haastattelijan, kumpi haastateltavan. Taustalta kuuluu välillä liikenteen ääniä, kellon lyöntejä tai terävä kutsu: ”Syömään nyt sieltä!”

Haastattelunauhoja kuunnellessani olen miettinyt myös sitä, että Hyvinkään historiasta monet tärkeiksi koetut tarinat, kokemukset ja muistot liittyvät nimenomaan muistelijoiden lapsuuteen. Helene Schjerfbeckiä muistelevat ne, jotka lapsina elivät heidän naapurissaan. Hyvinkää-Seuran haastattelunauhoissa vanhenevat miehet muistelevat, miten jännittävää oli pikkupoikana kuunnella metsästystorven soittoa, miten pojat kauppasivat sodan aiana viinaa tai tupakkaa saksalaisille (ja tyhjensivät sammuneiden taskuja) tai miten pihapiirissä taivasteltiin paikallista pankkineidin murhaa. Elokuvateatteri Arenan vaiheita muistellessaan paikkakuntalaiset palaavat usein nimenomaan lapsuuden varhaisiin elokuvakokemuksiin.

Varsinkin Kustaa Hautalan kirjoittamassa Hyvinkään seudun historiassa (1951) on käytetty lähteinäkin paljon paikallisten haastatteluja, ja yksi jos toinenkin entisajan ”merkkihenkilö” on kuvattu nimenomaan sellaisina kuin he ovat oman aikansa lapsille näyttäytyneet. Lapsuuden muistot korostuvat varmasti siksi, että muistitetoa on usein kerätty, jotta saataisiin talteen varhaisinta mahdollista suullista tietoa Hyvinkään seudun elämästä. Tällöin on käännytty ikääntyneiden muistelijoiden puoleen, ja nämä ovat tähynneet omiin varhaisimpiin muistoihinsa, lapsuuteensa. Nostalgia ja lapsen silmin nähty ympäristö luovat muisteluihin omaa tarunomaisuuttaan. Kaikki muistot eivät ehkä ole tasan tarkkoja kuvauksia menneestä Hyvinkäästä, mutta kertovat ainakin siitä, millaiset kokemukset ovat jääneet eliniäksi hyvinkääläisten mieliin.

Kommentointi poissa käytöstä