Posts tagged Hyvinkään kaupunginkirjasto

Kirjasto, siellä aina ystävä

”Jipii, mennään kirjastoon! Siellä on seinät täynnä kirjoja ja voi leikkiä!” iloitsi eilen eräs parivuotias, jolle ei ole kukaan paljastanut, että joidenkin mielestä kirjasto on pölyinen ja tylsä paikka. Lapselle kirjasto on lähinnä Walk of Fame, jonka kuvakirja- ja leikkinurkkauksessa tapaa kaikki suuret tähdet kuten Maisa-hiiren, Lauri kilpa-auton, Myyrän ja Ti-Ti-Nallen.

Kun itse olen 40 vuotta käyttänyt samaa kaupunginkirjastoa, jotkut kirjakappaleet ovat käyneet melkein henkilökohtaisiksi tutuiksi. Tiede- ja tietokirjallisuus vanhenee hitaasti, joten samaista kotikirjaston kappaletta ehtii käyttää moneen kertaan. Tällä viikolla hain taas vaihteeksi käsiini lukioaikana lukemiani Erich Frommin kirjoja sekä Armas Salosen käännöksen Hammurabin laeista.

Samalla piti oikein erikseen ihailla sitä, miten julkinen kirjastolaitos on tehnyt mahdolliseksi monenlaisen tutkielma- ja tutkimustyön yliopistokaupungin ulkopuolella. 1990-luvun alussa Helsingin yliopiston kirjasto osoittautui vielä liian vaikeaksi palaksi lukiolaiselle (varastohakujärjestelmä ja tieteellinen luokittelu lannistivat toiveikkaan mutta ujon kävijän) joten lukiotutkielmat Mesopotamian laeista, saamelaisalueista ja lintukotolaisista syntyivät pääosin Hyvinkään kaupunginkirjaston kirjavalikoiman tuella.

Ja kirjavalikoimaa riitti. Oli Suomalaisten muinaisuskoa ja oli Hammurabin lakeja ja muita Armas Salosen iki-ihania teoksia. Osa käytetyistä teoksista, kuten Hammurabin lait, on nyttemmin päätynyt varastoon, mutta vielä niitä löytyy. Hyvinkään seudun historian kirjoittamiseen kirjasto tietysti tarjoaa vielä erityisen hyvät aineistot kotiseutukokoelmasta  historiateoksiin, joita eilettäin myös kannoin kirjaston tiskille uusintaa varten kohtuullisen määrän. (Uusiahan voi 5 kertaa, mutta kun tulee se kuudeskin…)

Kirjastossa on aina ystäviä niin kolmivuotiaille, myöhäisteineille kuin keski-ikäisillekin. Se on yksiselitteisesti yksi maailman parhaimmista paikoista, ja kun se on oma tuttu kirjasto kaikkine muistoineen ja tuttuine nurkkineen, sitä ei korvaa mikään.

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Riimitellen Hyvinkäällä

Hyvinkään pääkirjaston ryhmätila ei ehkä ole ensisijaisesti suunniteltu lapsia varten, mutta hyvin se muokkautu loruleikkipajaakin varten. Lauantaina 11.12. kirjastolla järjestettiin alle vuoden ikäisille ja vähän vanhemmille lapsille omat lorupajansa, joissa verestettiin vanhoja ja vähän uudempiakin lorutietoja. Samalla nähtiin, miten hauskasti ja helposti loruilua ryydittää ja pientäkin lasta naurattaa sopiva taputus, hypytys, silkkiliinan hipaisu tai omatekoisen helistimen ravistus. Ryhmän vetäjä totesi, että lapset pitävät erityisesti ”odotettavissa olevista yllätyksistä”, kuten lorun loppuun sijoittuvasta hypityksestä tai ilmaannostosta.

Ns. taidelorut (vrt. kansansadut vs. taidesadut) eivät aina oikein sytytä – niissä on joskus halpojen ainesosien sivumakua tai muuten vaan äitelyyttä. Vanhat kansanperinnelorut (olkoonkin, että joku nekin on joskus sommitellut) kiehtovat enemmän historian ystävää, ja kelpaavat onneksi jälkikasvullekin.  Tulevatpa Suomen historialliset tiereititkin tutuiksi, kun Hämäläisten härkätiestä laulellaan jo kehtolapselle.

Ajan myötä jotkut lorut ja runot alkavat oudoksuttaa, kun ympäröivä maailma muuttuu. Kuuleman mukaan epäterveellisen tupakkarullan esiintyminen tuutulaulussa on herättänyt kummastusta. Entä mitä se karhuntalja siellä portin päällä tekee? Ja sitten on aina variaatiot. ”Kilikello kaulassa, punaisessa nauhassa, hupsis hupsis, hui”, vai ”… pom, pom, pom” vai ”… töms, töms, töms”? Entä miten nuottaa vedetään vempeleestä?

Lisää lorupajatoimintaa on luvassa tammi-helmikuussa. Testiryhmämme suosittelee.

Lisää lorupajoista kirjaston sivuilta http://www.hyvinkaa.fi/Kulttuuri-ja-vapaa-aika/Kirjasto/Lasten–ja-nuortenosasto/pienokaiset/riimitellen/ tai vaikka kirjaston facebook-sivulta http://www.facebook.com/pages/Hyvinkaan-kaupunginkirjasto/133187510047210. Kirjastossa on myös mm. hyvä mikrofilmin lukulaite, ja omia VHS-kasettejakin voi siellä käydä muuntamassa modernimpaan muotoon.

Kommentointi poissa käytöstä

Kirjat vaihtoon

Hyvinkään kaupunginkirjasto uutisoi sivuillaan, että pääkirjastossa on avattu kirjanvaihtopöytä: ”Vaihtokirjapöydältä voit ottaa mukaasi kiinnostavan kirjan ja tuoda jo lukemasi kirjat muiden luettavaksi. Pöytä sijaitsee pääkirjaston eteisessä.” Samassa yhteydessä mainostetaan myös BookCrossing-palvelua. Löytyisiköhän viimeksimainitun avulla vaikkapa ammoin kirjoitettuja Buster Keaton -elämäkertoja, joita edelleen puuttuu kokoelmasta?

Käydessäni kirjastossa menee hetken aikaa, ennen kuin löydän vaihtopöydän, vaikka se sijaitsee itse asiassa täysin loogisesti heti vasemmalla ovesta sisään astuttaessa (katse hakeutuu ensiksi kirjaston poistomyyntihyllyyn, jossa pilkottelee silloin tällöin turmiollisen hyviä kirjoja). Pöydällä on siistin näköisiä tuoreita dekkareita ja jokunen historiallinen romaani. Pienimuotoista mutta ihan laadukasta. Havaintojen perusteella kannattaa tsekata, ja ensi kerralla OKM – oma kirja mukaan.

Leave a comment »