Posts tagged Hyvinkää 1877

Koirien Hyvinkää

Kaikki tarinat eivät pääse mukaan kirjaan. Jossain vaiheessa luonnostelin Hyvinkään seudun historiaan pientä tietolaatikkoa otsikolla ”Koirien Hyvinkää”. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta suosiota, alettiinpa vastapainoksi tivata ”Kissojen Hyvinkäätä” ja muidenkin eläinten oikeuksia. Tasapuolisuuden nimissä ja tyylin yhtenäistämiseksi  jätin sen pois itse teoksesta, mutta julkaistakoon nyt tässä blogilastuna kuitenkin.

Jo 1800-luvun lopulla muuan matkailija oli todennut, että Hyvinkää oli varsinainen koirien paikkakunta: nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä tuntui tulevan vastaan joka kulman takaa.

Mihin vain Hyvinkäällä meni, näkyi aina joku mallikappale koiransukua. Jaa, Hyvinkää on todellinen koirien turvapaikka. Tänä vuonna oli tällä pienellä paikkakunnalla ei enempää eikä vähempää kuin 21 kappaletta koiria, ja kun paikkakunnan kauppias antoi passittaa kaksi iäkästä elukkaa tästä maailmasta pois, muutti samana päivänä eräs matkustaja sinne mukanaan kaksi uutta mallikappaletta; niin oli lukumäärä jälleen 21. Ja kuinka ystävällisiä olivatkaan nämä kauniit eläimet, ihmisen uskolliset seuralaiset! Ei haukuskelua eikä nalkutusta, vain hännänhuiskutusta ja iloista hyppelyä osoituksena koirien kiitollisuudesta hellijöitään kohtaan. Nämä miellyttävät olot muistuttavat paljon elämää Itävallan ja Baijerin pikku kaupungeissa. Myöskin niissä istuvat posti-, lennätin- ja rautatievirkamiehet pieni ystävällinen prisse jalkojen juuressa. Kun seuraavalla kerralla sattuu Turussa raivopaniikki, neuvomme jokaista nelijalkaiseen ystäväänsä kiintynyttä helläsydämistä ihmistä lähettämään koiransa Hyvinkäälle täyshoitoon, kauas kuonokopista ja taulutusnuorista. (Helsingfors Dagblad no. 238, 3.9.1877, suom. Kustaa Hautala, Hyvinkään seudun historia 1951, s. 72. Linkki alkuperäiseen lehtijuttuun: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/362654/articles/2192610)

Muutamat varhaisimmat itsenäisen Hyvinkään hankkeet ja varojenhankinta liittyivät koiraveron käyttöönottoon, sillä koiraverolla kuten myös torimaksuilla koetettiin edes pieniä tulopuroja saada yhdyskunnan kassaan, ennen kuin kunnallisverotus ja talous saatiin kunnolla rullaamaan. Koiraveroasioita alettiinkin heti järjestää kunnallisen elämän alkaessa vuonna 1917, kuten kaupunginarkistossa säilytettävät pöytäkirjat osoittavat.

Muisteluissa eräisiin paikallisiin henkilöihin liitettiin nimenomaan muistoja ja havaintoja heidän koiristaan. Kirjailija Elina Vaaran mukana kulkenut Maikki-koira jäi ihmisten mielikuviin runoilijan seuralaisena ja lohduttajana, kun Vaaraa kohtasi suuri suru, oman pojan kuolema. Jaana Karjalainen kuvasi Elina Vaaran elämäkerrassa, miten kirjailija ja kirjastonjohtaja istuivat Valion baarissa tuntikausia ja Maikki istui oman juoma-astiansa ääressä. On myös helppo kuvitella, että Elina Vaaran runossa Radanvarren fuuga oli juuri Maikki-koira esikuvana ”pienelle, iloiselle koiralle”.

Koirien omistajat tietävät, että usein nekin, jotka eivät tunne ulkoiluttajaa, muistavat kuitenkin koiran. Veteraanikansanedustaja Tuulikki Hämäläinen muisteli itse haastattelussaan, miten hänen koirastaan käytiin keskustelua äidin ja toisen kaupunkilaisen kesken. Hämäläiselle tapaus oli myös esimerkki siitä, miten tytär on äidilleen aina tytär, vaikka tämä sattuisi samalla olemaan myös maan ensimmäinen ja ainoa naispuolinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja:

Joskus, kun äiti ulkoilutti minun koiraani Hyvinkään keskustassa – hän oli jo eläkkeellä silloin – ja kun koira oli mennyt tervehtimään jotakin ohi kulkevaa miestä, niin se mies oli sanonut, että ai, hänhän taitaa tunteakin tuon koiran – äitini ei tuntenut tätä miestä – että eikös se ole sen kaupungin johtavan koira. Ei, ei, sanoi äiti, tämä on Tuulikki Hämäläisen koira, ja se on ihan kiltti. (Tuulikki Hämäläinen 22.1.2004 ja 27.1.2004, Veteraanikansanedustajien muistitetohaastattelu, Eduskunnan kirjaston muistitetoarkisto.)

Kommentointi poissa käytöstä