Posts tagged Helene Schjerfbeck

”… enkä kuitenkaan voi sanoa mitään”

Kulkuriteatterin esitys Jää hyvästi Helene. Käsikirjoitus Anu Lahtinen, ohjaus Benita Kivistö. Ensi-ilta su 4.3. klo 15.00, muut: ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00. muut esitykset ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00 HYVINKÄÄN TAIDEMUSEOssa, Hämeenkatu 3 D, www.hyvinkaantaidemuseo.fi  Lippuja à 15 € voi ostaa 1.2.2018 alkaen Hyvinkään taidemuseon lipunmyynnistä.

”Yksinäisyys seisoo suurena ja syleilee minua.”
Helene Schjerfbeck Einar Reuterille

Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämää ja taidetta ovat dokumentoineet lukemattomat ihmiset. Eräs tärkeä tulkki oli taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen (1952-2017), joka teki pitkän ja monipuolisen päivätyön kulttuurin ja taiteen maailmassa. Hänen työllään oli erityisen suuri merkitys Hyvinkään kaupungille. Hämäläinen kirjoitti lukuisia teoksia hyvinkääläisistä taiteilijoista, hän julkaisi monipuolisesti kolumneja, ja hänen taideaiheiset facebook-päivityksensä olivat eloisia pienoisesseitä.

Hämäläinen harmitteli ja protestoi toistuvasti sitä, että monet naistaiteilijat ja -kirjailijat esitettiin hänen mielestään kovin eteerisinä ja ruumiittomina. Hyvinkään taiteilijahistoriaan niin vahvasti liittyvä Helene Schjerfbeck  oli hänen harmikseen saanut ”kuivakkaan ikäneidon” maineen.

Pirjo Hämäläisen toiveena ja tavoitteena oli, että ihmiset ymmärtäisivät myös Schjerfbeckin tunteet, niiden kiihkeyden ja ehdottomuuden. Hän muistutti, että Schjerfbeck rakastui useita kertoja elämässään. Yli 50-vuotiaana Schjerfbeck tutustui paljon nuorempaan metsänhoitaja Einar Reuteriin (1881-1968), joka oli myös taiteilija ja kirjailija (taiteilijanimi Ahtela). Schjerfbeck tapasi Reuterin ensi kertaa Hyvinkäällä. Kesällä 1918 Helene ja Einar viettivät pari viikkoa Tammisaaressa. Tuolta kesältä on Schjerfbeckin maalaus Purjehtija, mallina Einar Reuter. Taiteilijan valitsema pehmeä ja lämmin kuvaustapa kertoi Hämäläiselle Schjerfbeckin voimakkaista tunteista. Kirjeenvaihdon perusteella taiteilijoiden välillä on ollut joitakin läheisyyden hetkiä, joihin kirjeissä viitattiin kuitenkin vain viitteellisesti.

Seuraavana vuonna Reuter kihlautui ruotsalaisen naisen kanssa. Helene Schjerfbeck kertoo, että kihlausuutisesta lukiessaan hän huusi kuin lapsi, jolta viedään rakas lelu. Kirjeistä heijastuu kuvaamaton menetys ja suru menetetystä tulevaisuudesta. Schjerfbeck kuvasi toistuvasti sitä, miten suunnaton kipu ja kaipaus oli suhteessa siihen, mitä hänellä oli oikeus saattaa sanoiksi: ”Tuntuu, että sydämeni särkyy, enkä kuitenkaan voi sanoa mitään.” ”Tärkeimmät asiat sanotaan ohimennen. Kukaan ei huomaa mitään.”

Suhde Reuteriin ei kuitenkaan katkennut. Schjerfbeck kirjoitti hänelle lukemattomia kirjeitä ja viestejä, ja Reuter puolestaan omisti monissa julkaisuissaan huomionsa Schjerfbeckille, vaikka häntä on myöhemmin moitittu taiteilijan romantisoimisesta. Tämän kaksikon kohtalot kiehtoivat Pirjo Hämäläistä, ja hän halusi nimenomaan tuoda esiin Schjerfbeckin tunteiden voiman ja intohimon. Suunnitteilla ollut, aihetta käsittelevä työ jäi aikeeksi, kun Hämäläinen menehtyi äkillisesti alkuvuodesta 2017. Aiheesta käydyt keskustelut jäivät kuitenkin hänen ystäviensä mieliin, ja niiden tuloksena syntyi ajatus näytelmästä ”Jää hyvästi, rakas Helene”.

Näytelmätulkinnassa on haettu taustoitusta muun muassa Pirjo Hämäläisen toimittamasta teoksesta Taikavuorella. Muutoksen Vuodet 1902-1925 (WSOY 2001).

blogiteksti on alun perin julkaistu Kulkuriteatterin blogissa
http://www.kulkuriteatteri.fi/historiablogianu.htm

 

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Schjerfbeckin ”Toipilas” verkossa

Ateneumissa on äskettäin julkistettu kuusi ääneen kuvailtua teosta museon kokoelmista. Mukana on myös Tyko Sallisen maalaus Pyykkärit vuodelta 1911, ennen taiteilijan Hyvinkään-kautta Humalassa ja Krapulassa. 1800-luvun taideteoksia edustaa muun muassa Helene Schjerfbeckin teos Toipilas vuodelta 1888. Sekin on siis paljon ennen taitelijan Hyvinkään-kautta, mutta ehkä myöhemmissä yhteyksissä on tarpeeksi aasinsiltaa hehkuttaa kuvailuja tässä blogissa.

Muistan nähneeni Toipilaan ensi kertaa esikouluikäisenä, varmaan esikoulussa tai satutunnilla esiteltynä julisteena. Kuva teki vaikutuksen ja varmaan vetosi nimenomaan samanikäiseen lapseen. Muistelen tosin lukeneeni (varmaan Riitta Konttisen tutkimuksesta) että lapsihahmoa aikoinaan pidettiin jotenkin rumana ja että sitä arveltiin pojaksi, nykyään varmaan hahmo useimmiten tulkittaisiin tytöksi (ja malli onkin kuvailun mukaan tyttö).

Ateneumin sivuilla julkaistut kuvailut (mukana myös Edelfeltin Luxembourgin puistossa) ovat varmasti hyödyllisiä näkövammaisten käyttöön ja ilman muuta muillekin. Kuvailuissa käydään läpi taideteosten värit, niissä kuvatut henkilöt ja esineet, ja lisäksi kerrotaan kuvan tunnelmasta, teoksen syntyprosessista ja vähän taiteilijastakin. Kuuntelin kuvauksia järjestellessäni työpöytää ja totesin, etten ollut ollenkaan hahmottanut, miten monia tärkeitä viestejä maalauksiin sisältyy. Kannattaa tutustua!

Kommentointi poissa käytöstä

Kirjeitä Helene Schjerfbeckiltä

Svenska litteratursällskapet i Finland julkaisi äskettäin kokoelman Helene Schjerfbeckin kirjeitä taiteilijaystävälleen Maria Wiikille. Kokoelma Och jag målar ändå kattaa suuren osan ajasta, jonka Schjerfbeck asui äitinsä kanssa Hyvinkäällä. Kirjasta on myös ilmestynyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisema suomenkielinen rinnakkaisversio Silti minä maalaan.

Olen joskus miettinyt, pähkäilevätkö kirjeitä tutkivat historioitsijat liiankin paljon sitä, mitä kirjeiden kirjoittajat olisivat ajatelleet viestiensä julkaisemisesta ja käsittelystä. Kun tutkin myöhäiskeskiaikaa ja 1500-lukua, valinnanvaraa ei juuri ole – jos en käytä kaikkea saatavilla olevaa aineistoa, en voi sanoa juuri mitään. Tutkimani aikakauden ihmiset myös suhtautuivat asiakirjoihin ja kirjeisiin puolijulkisina, kirjeet saatettiin lukea ääneen tai ne saattoivat levitä kopioina.

Kirjekokoelmasta Och jag målar ändå ilmenee kuitenkin, että Schjerfbeck itse, kuten osa aikalaisistaankin, piti kirjeitä todella yksityisinä, vain vastaanottajan silmille tarkoitettuina. Hän sekä kehotti muita polttamaan kirjeet, joita näille lähetti, että itse poltti suuren osan saamistaan kirjeistä. Hän myös järkyttyi, kun Albert Edelfeltin kirjeenvaihtoa julkaistiin ilman taiteilijan omaa valtuutusta. Koska Schjerfbeck kuitenkin itse valitsi nyt julkaistut kirjeet säilytettäviksi jälkipolville, niiden julkaiseminen tuntuu perustellulta.

Tuntuu hämmentävältä, että Schjerfbeck, joka kaipasi Pariisiin, muutti Hyvinkäälle. Hänen ranskalainen maalaustyylinsä ei ollut saanut vastakaikua Helsingissä, ja aikakauden kansallisromanttinen taidesuuntaus tuntui vieraalta – mutta mitä oli odotettavissa pikkuisessa taajamassa rautatien varrella? Hyvinkään terveelliseksi kehuttu ilmanala näyttää houkuttaneen, ja kuten kirjekokoelman toimittaja Lena Holger toteaa, maantieteellinen etäisyys tuo vapautta.

Hyvinkäälle muuton jälkeen vierähti 15 vuotta, ennen kuin Schjerfbeck uudestaan matkusti Helsinkiin, kaukaisemmista seuduista puhumattakaan. Kuitenkin hän seurasi taiteilijajulkaisujen kautta ulkomaista taidemaailmaa ja kehitti omaa tapaansa maalata. Toisinaan hänen luonaan kävi myös taiteilijaystäviä, näiden joukossa Maria Wiik, jolle Schjerfbeck kirjoittaa kirjeitä niin taiteesta kuin elämästäkin.

Kirjekokoelman kuvituksena löytyy rinnakkain Schjerfbeckin ja hänen taiteilijaystäviensä tekemiä maalauksia, joista näkyy, että Schjerfbeck ja Wiik maalasivat silloin tällöin saman teeman, jopa saman mallin mukaan. Maalauksista näkyvät sekä yhteiset piirteet että kummankin persoonallinen siveltimenjälki.

Lisähavaintoja kirjeenvaihdosta seuraa toivottavasti tuonnempana.

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkää sanoin ja kuvin

Parempaa kirjoitusaikaa odotellessa pari linkkiä Ylen Elävään arkistoon.

Miss Sveitsi / Uimahalli vuodelta 1969.

Vuonna 1975 ensimmäiset hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuskisat lähtevät liikkeelle Hyvinkään lentokentältä ja päättyvät kirjaston paikkeille. Myös juoksua nähdään hiihtoreiteillä.

Vuoden 1976 pätkelmässä Hyvinkää curlaa kivillä, joita varten kaupunki on ottanut 5000 markan lainan. Tuloksia saadaan parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ja Helene Schjerfbeckistäkin kerrotaan jotain.

Kommentointi poissa käytöstä

Helene Schjerfbeck & Hyvinkää

Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862 – 1946) asui Hyvinkäällä yli kaksikymmentä vuotta, ja monissa kuuluisissa teoksissaan hän kuvaa paikallisia asukkaita. Schjerfbeck piirsi myös luonnoksia esimerkiksi aseman seudulla liikkuvista ihmisistä. Tuohon aikaan siirtolaiset matkustivat Hyvinkää-Hanko -rataa pitkin kohti Amerikkaa ja rautatien tuntumasta löytyi paljon kuvattavaa:

…yhtä asiaa täällä voi tehdä, luonnostella, ja minä tutkin _ryhmiä_, erityisesti perjantaisin, jolloin emigrantit matkustavat ohi. Juuri sitä haluaisin tehdä, jos vain saan voimia monen mallin kanssa ulkona työskentelemiseen, ensi kesänä. … kaikki täytyy tehdä silmänräpäyksessä, ajattelematta taiteellisuutta tai suhteita, aika ei riitä muuhun kuin rytmien tutkimiseen. (Konttinen 2004, 221)

Pienellä paikkakunnalla taiteilija herätti myös epäluuloja ja kummastusta piirrosvälineineen. Mallien puuttuessa Schjerfbeck otti kohteekseen kukat ja asetelmat, kuten hän kertoi ystävälleen:

Sanoit aikovasi maalata omenankukkia, ja niin täytyi sitten minunkin! Mutta eivät ne ole minun raskasta kättäni varten, hukuin siihen sotkuun ja niin tuli eräs tuulinen päivä, vei kaiken ja vapautti minut. Nyt minulla on eräs tyttö, eräs poliisinrouva ja äiti, jotka istuvat vuorotellen ja olen lisäksi yrittänyt kuvata kukkia. (Konttinen 2004, 245.)

Taidehistorioitsija Riitta Konttisen mukaan Helene löysi maalaamisen ilon uudelleen Hyvinkäällä, vaikka etääntyikin Helsingin taide-elämästä ja joutui omistamaan paljon aikaansa huolehtiakseen vanhasta äidistään. Taiteilija piti edelleen yhteyttä opiskeluaikoinaan saamiinsa taiteilijaystäviin. Muuan vierailija kuvasi Helen asuntoa:

Huvilan edessä oli perunamaa syysmustine varsineen, puoleksi paleltunutta, vanhanroosanväristä floksia ja kehäkukkia… Hän otti minut vastaan hiljaisella, hienotunteisella rakastettavuudella. Menin omenantuoksuisen porstuan ja suurehkon, viihtyisän, yksinkertaisesti kalustetun huoneen [keittiön!] läpi melkein askeettiseen kamariin. Muistan vain pyöreän pöydän, öljylampun uhkaavan korkean ja hennon jalustan päässä ja seinällä Holbein-jäljennöksen. (Konttinen 2004, 254)

Nyttemin Hyvinkäältä on purettu talot, joissa Helene asui, ja näkyvimmin hänestä muistuttavat muistomerkki ”Ovi” Hämeenkadun alussa sekä pienempi, paikala sijainneesta talosta kertova muistolaatta ”nykyisen Kalevan tornin” seinässä (eli Riihimäenkatu 2:n kerrostalohan se siinä). Myöhemmin Schjerfbeck muutti hiukan syrjäisempään, ”kuvakirjan taloksi” kutsumaansa taloon, jota hän kuvasi näin:

Olenko kertonut koivujen hienosta vihreästä pitsistä, joka liehuu kattomme yläpuolella – liehuu sinne tänne. Aamulla viiden tienoissa kaihtimeni vedetään ylös ja auringonläikässä tanssivat hentojen oksien varjot. Piha on niin kaunis ja on paras voikukka-aika – illalla istutaan ulkona, penkillä ikkunoiden alla – ympäröivässä metsän köynnöksessä ja keskelle jävässä pyöreässä sireenimajassa on jotain teatterimaista… (Konttinen 2004, 333-334)

Hyvinkään taidemuseosta löytyy Schjerfbeck-huone, jossa esitellään hänen hyvinkääläisiä mallejaan. Tosin komeammat kokoelmat ovat Riihimäellä (jonka taidemuseon kauppakin on nimeltän Helene). Aamupostissa todettiin kesällä 2009, että periaatteessa Schjerfbeck voisi olla alueen tärkeä taiteellinen supertähti.

Sitä odotellessa vielä muutamia Schjerfbeckin omia tunnelmia Hyvinkäältä, poimittu Riitta Konttisen kirjoittamasta elämäkerrasta Oma tie. Helene Schjerfbeckin elämä (Otava, Helsinki 2004). Kirjekatkelmista ilmenee, että vaikka Hyvinkää oli pieni paikkakunta, siellä liikkui välillä paljonkin väkeä. Parantolan kesävieraille järjestettiin konsertteja, sirkusohjelmaa, tanssia ja elokuvia. Helene raportoi, että teillä liikui ”paljon juutalaisia ja kreikkalaisia… kun äiti meni käymään kotileipomossa, siellä istui upseeri pidellen naisihmistä sylissään!” (Konttinen 2004, 218)

Kesällä 1907 paikkakunnalla liikkui myös iso venäläisten sotilaiden joukko.

Täällä on kuin kylpyläpaikassa, ihmisiä ja elämää, ja viikko sitten meillä oli venäläisten invaasio, vähän isompi kuin sinun, 10.000 miestä. Se merkitsi suurten manöövereiden alkamista … mutta kolmen päivän kuluttua he lähtivät muualle … hirvittävä, surullinen näky, monilla oli jalat haavoilla ja he raahautuivat eteenpäin tukien itseään johonkin, ja nämä tuhannet vailla työtä ja ammattia! … (Konttinen 2004, 218, 219)

Myöhemmin paikkakunnalle ratsasti kasakkajoukko solmuruoskineen. Helenen kuvauksen mukaan he ratsastelivat hänenkin talonsa ympärillä ja ammuskelivat ilmaan.

Ihmiset sanoivat ’mitä tämä merkitsee, he _sanovat_ että se on leikkiä’, ehkä heille tekee hyvää kuitenkin nähdä tämä…” (Konttinen 2004, 218, 219)

Äitinsä kuoltua Helene Schjerfbeck muutti vuonna 1925 Tammisaareen, josta löysi oman viehätyksensä, mutta muisteli toisaalta Hyvinkäätäkin:

Hyvinkäällä ihmiset olivat villejä ja löivät toisensa kuoliaiksi, mutta sanoivat välillä jotain runollista ja tunteenomaista – täällä puhutaan kaduilla ruuasta. (Konttinen 2004, 348)

Leave a comment »