Posts tagged 2hand ja kierrätys

Riksun kirppis ja luomu

Tänään uskaltauduin paikallisen oppaan tuella pienelle retkelle naapurikuntaan, Riihimäelle, joka enemmän tai vähemmän tunnetusti on monelle hyvinkääläiselle enemmän tai vähemmän eksoottinen matkakohde.  Kohteena oli kolme kävelyetäisyydellä olevaa kirpputoria, Kellarikirppis, Keskusta Kirppis sekä Juppalantorin Suurkirppari. Lisäksi käytiin tutustumassa vertailun vuoksi naapurin luomukauppaan, Ekoiloon. Keikkailu kannatti, sekä kävijöiden että myyjien kannalta.

Kellarikirppis (Hämeenkatu 40-42) on osa Streetlight-nuorisohanketta, jonka tavoitteena tukea 18-29-vuotiaiden nuorten työllistymistä. Kirpputorilla myydään lahjoituksena saatuja huonekaluja (sohvia, pöytiä, hyllyjä), vaatetavaraa ja pientä irtainta, ja samoissa tiloissa toimii myös kahvila Paalupaikka. Niillä, jotka haluavat tukea nuorisotyötä, olisi nyt mahdollisuus lahjoittaa myyntiin laatutavaraa.

Saman rakennuksen yläkerrasta löytyy pöytäkirppis Keskusta Kirppis (jonka nimen ”oikein kirjoituksesta” voisi löytyä jotain huomauttamista). Myynnissä oli enimmäkseen vaatteita ja jonkin verran pientä irtainta, ilmeisesti myymälän omista varastoista myös suht paljon kirjoja. Lisäksi kirpputorin yhteydessä oli pieni suomalaisten vaatevalmistajien ”outlet”-myymälä, muun muassa Nanson vaatteita niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Myyjä oli sydämetsulattavan aurinkoinen ja tervehtiväinen ja havahdutti vierailijan hyvälle tuulelle.

Myymälöistä mittavin oli Juppalantorin Suurkirppis (Karoliinankatu 13-15). Lasiesinettä löytyy Riihimäen lasitehdasperinteisiin sopivasti, samoin muita astioita, koriste-esineitä ja vaatteita, hiukan jo runsaudenpulaksi asti. Lastenvaatteita etsivä olisi täältä löytänyt monta pöytää pengottavaksi, ja päällystakkeja ja laukkuja oli myös omissa nurkkauksissaan. Kirpputorin takaosassa oli myös halpa- ja kangasmyymäläosastot. Mukaan tarttui pyörän turvaviiri, pari paitaa sekä ruukkuja ja muutamia kirjoja. Taukopaikaksi oli tarjolla nisujaan mainostava Retro-Café, jonka punaiset tuolit kieltämättä tekivät suht retron vaikutuksen.

Ekoilo puolestaan sijaitsee tällä hetkellä taideliikkeen yhteydessä (Lopentie 13), mutta on lähiaikoina muuttamassa omiin tiloihin keskustaan. Siksi kaupassa (tai myyntipisteessä) olikin hyvät alennukset, ja sieltä löytyi mukavasti täydennystä luomuun ja reiluun ruokahyllyyn – erikoisuutena kuivatut mustikat ja kirsikat, Läyliäisten kuivatut suppilovahverot ja muutamat Hampstead Tea -valikoimat. Varsin pienen myymälätilan huomioonottaen kuivattujen hedelmien, jauhojen ja vastaavien valikoima oli ihan hyvä, ja uusissa tiloissa on varmaan lisää luvassa. Ehkä kertoo jotain se, että näinäkin aikoina luomuliikkeen kannattaa laajentaa toimintaansa.

Tämähän oli vasta raapaisua, kaukaisemmat kirpparit ja esimerkiksi keskustan antikat jäivät tällä kertaa väliin. Hyvinkäällekin on uusimpien uutisten mukaan tulossa lisää tsekattavaa, sillä Hakalan entisen rautakaupan tiloihin pitäisi aukeaman ”kirpputoritavaratalo”, Haka-kirppis, lokakuun puolivälissä. [Lisäys 12.10.2009:  Haka-kirppiksen ensivaikutelmia > tässä bloggauksessa.]

Mainokset

Kommentointi poissa käytöstä

Willan Kirppis & kirpputori Löytöpankki

(Lisää kirpputorivertailuja Syyskatselmus-päivityksessä)

Tänään kului monta tuntia kahdella hyvinkääläisellä pöytäkirpputorilla. Säästökarien iso Willan Kirppis (ennen tunnettu mm. nimellä Jess, Kankurinkatu 8, auki arkisin 9-19, la 9-16 ja su 12-16) on ollut maisemissa jo pitkään: iso kirpputoriosuus löytyy halpamyymälän takaa. Seurassa oli tällä kertaa ystävä lastenrattaineen, joten tuli todettua, että lastentavaroiden kannalta Willan Kirppis oli sangen antoisa. Aikuisille ostajille ei nyt ollut niin paljoa tarjolla, mutta tarttuihan mukaan ainakin teräksinen kannu.

Lisäksi pääsimme tutustumaan Hyvinkään uuteen isoon  pöytäkirpputoriin Löytöpankkiin. Kirppis oli ollut toiminnassa viikon verran, avauduttuaan maagisena päivämääränä 090909 klo 09 (ilmeisesti kuitenkin klo 09.00 eikä 09.09). Entisen Kirjokaaren tiloihin, Kulmakonditorian viereen avattu Löytöpankki oli vetänyt jo kohtalaisesti pöytämyyjiä, ja alakerran tiloissa oli lisäksi vuokralla lattiatilaa isommille esineille.

Löytöpankin omistajat näyttävät hakevan persoonallista otetta. Kassan luona huomiota kiinnittävät iloinen keltainen lamppu ja hauskat keltaiset myyntipöytien kuittilokerot; samassa hengessä siellä täällä näkyi myös auringonkukkia sammioissa. Kassan tuntumassa on lapsille oma piirustus- ja touhunurkkaus. Ovensuussa on palautekysely kuin missä tahansa toimintansa kehittämisestä kiinnostuneessa uudessa liikkeessä.

Katutason huoneet on ladattu aika täyteen pöytiä, joten hitusen vaati sukkulointia lastenvaunujen kuljettelu niiden välissä, mutta selvittiin sentään. Täältäkin mukaan tarttui lastenvaatteita sekä lisäksi hyttyssuojan tarjoavat puserot, Riihimäen lasia ja vähän muuta irtainta. Myynnissä oli ainakin toistaiseksi ennen kaikkea vaatteita ja pientä tavaraa.

—- täydennys 12.10.2009: Löytöpankissa on nyt myytävänä vähän virvokkeita, ainakin karkkia ja mehua. Lisäksi kassan tuntumassa on hylly, jossa on kaupan uusia koriste- ja taide-esineitä. Historioitsijan silmään pistivät keskiaikaiset antiikkikynttilät, joiden keskiaikaisuudesta en myyjien kiireen keskellä ehtinyt saada tarkempaa tietoa. Ulkona olevan kyltin mukaan pienistä huonekaluista olisi kysyntää, ja kellaritilaa  mainostettiin vuokralle myyntitarkoitukseen. Siellä näytti tällä hetkellä olevan myynnissä muun muassa lastenvaunuja ja rattaita yksittäisille ja kaksoslapsille.

Kirpputorilla on myös erikseen huone (tai kaksi huonetta? Merkinnät eivät olleet ihan tarkkoja), joiden myynti menee kyltin mukaan ”hyvinkääläisten nuorten hyväksi”. Pöydän vuokranneet voivat jättää sinne myyntiin sellaiset tuotteet, jotka eivät ole menneet kaupaksi. Tavaraa ei kuitenkaan oteta myyntiin  nuorison hyväksi, joten lahjoitukset on edelleen syytä kiikuttaa Kierrätyskeskukseen, Kirjokaareen tai Riihimäen kellarikirppikselle. Vielä ei ollut selvää, mihin nuorisohankkeeseen näiden Löytöpankin lahjoitustavaroiden myynti on menossa. ———-

Kotisivu Löytöpankilta näyttää edelleen puuttuvan… Joten laitettakoon loppuun nyt perustiedot 16.9.2009 tilanteen mukaan.

Löytöpankki Oy. Hämeenkatu 8, Kassatalo, Hyvinkää. Auki ma-pe 10-19, la-su klo 10-16, yhteydenotot info AT loytopankki PISTE fi. Pöytävuokrat 35e/vko, 60e/2vko, 115e/4vko (avajaistarjoukset erikseen). Pöydän siistimis- ja arvoesineiden säilytyspalveluita eri hinnasta.

Comments (1) »

Uusi kirpputori Löytöpankki

——–
huom. katso tästä linkistä > myöhempi merkintä 16.9. vierailusta Löytöpankissa)
———

Ensi käden havaintojen ja firman kotisivun puuttuessa tähän lyhyesti tiedoksi ensi keskiviikon avajaiset – uusi kirpputori Hyvinkäällä. Aamuposti uutisoi tänään, että Kirpputori Löytöpankki avaa ovet ke 9.9.2009 klo 9. Kyseessä on näköjään pöytäkirppari.

Helluntailaiskirppis Kirjokaari, joka nykyään on vähän kauempana Uudenmaankadulla, on aiemmin toiminut samoissa tiloissa, joten voisi ajatella, että kohdeyleisö löytää paikalle vanhasta tottumuksesta. Lisähavaintoja tuonnempana.

Aseman Osto- ja myyntiliikkeen aukiolojen kanssa on ollut kroonisen huono tuuri, kun enimmäkseen olisi aikaa viikonloppuisin. Taannoin olin arkiaikaan asemalla ja ajattelin, että nytpä kurkistan kauppaan – mutta ovella oli lappu, jossa kerrottiin, että juuri tuona päivänä kauppa avattaisiin vasta 15.30. Mutta viel’ uusi päivä kaikki muuttaa voi…

Kommentointi poissa käytöstä

Kirppistelyä

(Lisää kirpputorivertailuja Syyskatselmus-päivityksessä)

Vapaana lauantaipäivänä oli näppärää piipahtaa pariin paikalliseen divariin ja kirpparille. Harmi, että Pelastusarmeijan iso kirpputori joutui sulkemaan ovensa, kun se saneerattiin ulos Valvillan tiloista eikä uutta paikkaa löytynyt. Mutta onhan näitä muita vielä, tässä tällä kertaa haaviin tarttuneita:

Jotkut liikkeet tulevat ja menevät, mutta Hämeenkatu 44:n Divari on jo pitkään tarjonnut luettavaa paikkakunnan asukkaille. Hyvin järjestetyt kirjavalikoimat pokkareista sarjiksiin ja kaunokirjallisuuteen. Sarjakuvavalikoimat olivat kukkaron kannalta hiukan tuhoisankin hyviä. Myös antiikkihuone löytyy, spesiaalina syntymäpäivänurkkaus, jossa on myynnissä tasavuosiin liittyvää tavaraa (tasan 10, 20, 30, 40 jne. vuotta sitten ilmestyneitä levyjä, kirjoja yms).

Hämeenkatu 61:ssä puolestaan sijaitsee osoitteen mukaan nimetty Kirppari 61, pöytäkirppis vanhassa pientalon liikehuoneistossa. Sieltä löytyy vaatetavaraa, kirjoja ja kaikenlaista pientä koriste-esinettä. Tämä kirppari on auki myös sunnuntaisin.

Helluntaiseurakunnan kirpputorilla on huonekaluja, vaatetta ja pientä irtainta. Kukille löytyi parit hauskat telineet, jollaisia ei kaupassa ole tullut vastaan. Hupaisana löytönä taidokkaasti oluttölkistä leikelty kuninkaallinen valtaistuinkiikkustuolineulatyyny. Hyvinkään kierrätyskeskus ei nyt osunut tälle kierrokselle, mutta kirppistelyn ystäviä on odotettavissa vierailuille, joten jatkohavaintojakin on luvassa.

Kommentointi poissa käytöstä

Hyvinkää. Nyt.

Paluumuuttoa tehdessä uteloittaa, miltä vanha kotipaikkakunta näyttää aikuisen silmin. Ja syistä johtuen kiinnostaa erityisesti, mikä on kulttuuritarjonnan, luomun ja reilun kaupan tilanne. Siinä viisitoista vuotta sitten täällä oli kehitysmaakauppa-kirjakahvilan tapainen paikka, mutta se on saneerattu pois… Pelastusarmeijan kirpputorikin on kadonnut, ja mitä tapahtui kaupunginteatterille?

Toisaalta paikallisen Prismankin luomuhylly on nykyään aika monipuolinen. Ja kenkäkaupassa on tarjolla ekologisuutta lupailevia jalkineita. Jussintorilta löytyy Body Shop, vanhalla kenkätehtaalla toimii uudenkarhea kierrätyskeskus, eikä pidä unohtaa divareita ja kirppareita. Entä sitten kulttuuripuolta, mikä on Kinoman tarjonta, mitä teattereista löytyy ja mitä kaikkia museoita – Nallemuseosta vanhan villatehtaan näyttelyyn – lähimaille kätkeytyy?

Näissä havainnoissa on pääasiallinen virike tähän blogiin: kirjata ylös havaintoja lähiseudun luomusta, kierrätyksestä, reilusta kaupasta ja kulttuurista. Mitä on saatavilla täältä ja lähimaastosta? Ensimmäisellä paluumuuttoviikolla hain turvaa ennen kaikkea edellämainitun ison kaupan luomuhyllystä. Toisen viikon pyöräretkellä haaviin jäi havainto Pohjolan Luomun liiketiloista – niiden anti tavalliselle asukkaalle tosin ei ole suuri, mutta hauskaa että sellainenkin on kotiutunut Techvillaan.

Kolmannen viikon alussa oli aika noudattaa vanhaa kunnon KVG-neuvoa. Haku Luomu + Hyvinkää tuotti muun muassa Luontaishoitola Viridiksen, Baldrianin, Hyvinkään luontaistuotteen ja Terveyskauppa Arja Ketonen Oy:n.  Seuraavaksi vastaan tuli käsintehdyn kosmetiikan tuotantoa. Pari tuntia myöhemmin vastaan oli tullut myös Ekojäärä-kauppa ja ruokapiiri. Seuraavaksi tavoitteena on jalkautua tutustumaan näiden tarjontaan.

Kokoilen tänne omaan käyttöön ja ehkä muidenkin hyödyksi havaintoja ja linkkejä, vaikkei ole sanottua että näiden löytöjen vihreys / kulttuurisuus vastaa kaikkien käsityksiä (tai edes omiani – testailuun menee aikaa). Löytyi jo pari hauskaa teemablogia – sangen nuoren oloisen ”museotädin” bloggauksia ja toinen sivusto Hyvinkää-kuvia. Katsotaan mitä seuraavaksi.

Leave a comment »