Ääniä lapsuudesta

Parnasson numerossa 3/2013 Katri Kivilaakso kirjoittaa ”Ihmisen äänestä – Suomalaisen kirjallisuuden seuran äänitevarastosta, jossa voi kuunnella kirjailijahaastatteluja. Kivilaakson mielestä kannattaa kuunnella nauhoituksia, vaikka haastattelut olisi litteroitukin – haastateltujen kirjailijoiden äänestä kuulee ironian, huumorin, mielipahan ja haikeuden sävyjä. Ja haastattelijankin persoona ja sen vaikutus on selvempi, kun voi seurata ääniä ja keskustelun rytmiä.

Olen ajatellut samaa, kun olen kuunnellut Hyvinkää-Seuran ja Hyvinkään kaupunginmuseon vanhoja haastattelunauhoja. Ilman muuta on hyvä, että nauhoja on purettu myös paperille, mutta on ihan oma kokemuksensa kuunnella vuosikymmenten takaisia haastatteluja. Välillä haastattelija ja haastateltava ovat molemmat paikallishistorian ystäviä ja kaveruksia, jotka hetkittäin melkein äityvät riitelemään yksityiskohdista, välillä taas naureskelevat yhteisille muistoille tai häipyvät kaivelemaan kirjahyllystä Hyvinkään historiasta kertovia teoksia.

Muistellaan surkeissa homeisissa röttelöissä asuneita vanhuksia, kummastellaan oman perheen palvelustytön päätymistä punakaartiin.  Mieleen palautellaan, miten perheenisä koetti viinaryypyn voimin saada varakkaammilta kyläläisiltä takaajia talonrakennuslainalleen – paremmin kuitenkin onnisti, kun lainaa tarvitseva kääntyi Kytäjän kartanon avokätisen omistajan, Hjalmar Linderin puoleen. Välillä hämärtyy mielikuva siitä, kumpi ääni on haastattelijan, kumpi haastateltavan. Taustalta kuuluu välillä liikenteen ääniä, kellon lyöntejä tai terävä kutsu: ”Syömään nyt sieltä!”

Haastattelunauhoja kuunnellessani olen miettinyt myös sitä, että Hyvinkään historiasta monet tärkeiksi koetut tarinat, kokemukset ja muistot liittyvät nimenomaan muistelijoiden lapsuuteen. Helene Schjerfbeckiä muistelevat ne, jotka lapsina elivät heidän naapurissaan. Hyvinkää-Seuran haastattelunauhoissa vanhenevat miehet muistelevat, miten jännittävää oli pikkupoikana kuunnella metsästystorven soittoa, miten pojat kauppasivat sodan aiana viinaa tai tupakkaa saksalaisille (ja tyhjensivät sammuneiden taskuja) tai miten pihapiirissä taivasteltiin paikallista pankkineidin murhaa. Elokuvateatteri Arenan vaiheita muistellessaan paikkakuntalaiset palaavat usein nimenomaan lapsuuden varhaisiin elokuvakokemuksiin.

Varsinkin Kustaa Hautalan kirjoittamassa Hyvinkään seudun historiassa (1951) on käytetty lähteinäkin paljon paikallisten haastatteluja, ja yksi jos toinenkin entisajan ”merkkihenkilö” on kuvattu nimenomaan sellaisina kuin he ovat oman aikansa lapsille näyttäytyneet. Lapsuuden muistot korostuvat varmasti siksi, että muistitetoa on usein kerätty, jotta saataisiin talteen varhaisinta mahdollista suullista tietoa Hyvinkään seudun elämästä. Tällöin on käännytty ikääntyneiden muistelijoiden puoleen, ja nämä ovat tähynneet omiin varhaisimpiin muistoihinsa, lapsuuteensa. Nostalgia ja lapsen silmin nähty ympäristö luovat muisteluihin omaa tarunomaisuuttaan. Kaikki muistot eivät ehkä ole tasan tarkkoja kuvauksia menneestä Hyvinkäästä, mutta kertovat ainakin siitä, millaiset kokemukset ovat jääneet eliniäksi hyvinkääläisten mieliin.

Advertisements