Luomua Hyvinkään marketeissa (kevätkatselmus 2011)

Kevään tullen kirjaan joitakin päivitettyjä havaintoja luomutarjonnasta isoissa kaupoissa. Ekojäärän (ks. linkki oikealla) luomutarjonta ja luomuruokapiiri ovat luku sinänsä, markettien valikoimista Prisman kasvi- ja hedelmähylly ovat olleet selkeimmät ja monipuolisimmat.

Tänään poikkeilin Kauppahuone Pyrhösen päämyymälässä ja totesin, että siellä valikoimat olivat runsastuneet ja selkiytyneet huomattavasti sitten viime näkymän. Luomuhedelmät ja -vihannekset – mangoa, porkkanaa, omenaa, herneenversoja, tomaatteja ynnä muuta – oli aseteltu omaksi selkeäksi ryhmäkseen viher- ja hedelmäosastolla. Ja luomutuoremehujen osalta valikoima löi laudalta esimerkiksi Prisman viimekertaisen. Tämänhetkisen vertailun perusteella kauppahuone Pyrhönen voidaan siis nimetä kevään kehittyjäksi.

Myös CityMarket tuntuu panostaneen viimevuotista enemmän luomutarjontaan ja sen näkyvyyteen. (Kaikkien markettien valikoimat tosin vaihtelevat sesongin ja muiden olosuhteiden mukaan.) Ja muuan nuori nimipäiväsankari sai sieltä Reilun kaupan ruusukimpun ilokseen.

Sen sijaan paikalliskaupassa luomun ja reilun tarjonta ei ole koskaan ollut suurta, ja nyt ovat reilut banaanitkin kadonneet valikoimasta. Tiedotteen mukaan siksi, että asiakkailla pitää olla oikeus valita mitä ostavat. En nyt sitten tiedä, mitä erinomaista valitsemisen varaa siitä syntyy, että tarjolla on nyt aina samaa perustrendibanaanimerkkiä. Lähinnä sitten valitaan ostamatta jättäminen. Luomuista peruselintarvikkeista tarjolla on lähinnä maitoa, tuoremehua ja munia, reiluista kahvia ja sukkia. (Edit: Onhan Siwassa Primulan hiilijalanjäljetöntä leipää kuitenkin.)

Mainokset