Huoltopäivä

Viimeinkin aurinkoinen pakkaspäivä! Huurteisessa säässä ei tuntunut ihan ankealta kuluttaa aikaa erilaisissa välttämättömissä huoltotehtävissä; päinvastoin, matkan varrella tuli tavattua monia iloisia palvelualan työntekijöitä.

Kello, tietokone ja pyörä vaativat kaikki kunnostusta, joten matka kulki huoltopisteiden kautta kohti keskustaa. Fillaricenterin pyörähuollosta ostettiin pyörän suojapressu, joka osoittautui heti uskollisen ajokin hyväksi huurresuojaksi, vaikka on mitoitettu osin vähän sutjakammalle kilpapyörälle.

Hyvinkään kierrätyskeskuksesta lähti viidellä eurolla toimivaksi testattu mehupuristin, jonka on tarkoitus tehdä aamuisesta tuoremehun teosta vähän helpompaa.

Ekojäärässä oli torstainen tuoretuotteiden päivä, tällä kertaa myynnissä mm. kaskinauriita ja hedelmiä. Taannoin Ekojäärästä ostetuista maa-artisokista syntyi muuten (ja helposti) aivan mahtavaa keittoa. Keiton maistelija esitti epäilyn, että joku vihamielinen salaliitto yrittää salata suurelta yleisöltä, miten hyviä ruokia juureksista voi tehdä. (Resepti, jota voi muunnella helposti, löytyy esimerkiksi täältä.) Maa-artisokat näyttelivät tärkeää roolia illemmallakin, sillä bloggaaja osui havaitsemaan niitä Prisman luomuhyllyssä. Jäi sinne vielä muutama pussi jäljelle, tai ainakin yksi; nopeat syövät hitaat.

Ekojäärän uutuus, talvisuklaa, päätyi myös heti maistiaisten jälkeen mukaan ostoskoriin. Päivän leipälöytö puolestaan osui kohdalle lähimaastossa Herkkuleipurien myymälässä (Hämeenkatu 20), jonka kahvilapöydässä täytyy ehtiä joskus istahtaa vähän pitemmäksi aikaa ja jonka ruisleipiä tulee varmasti ostettua jatkossakin. Viimeinkin löytyi ruokakuntaa ehdottomasti miellyttävä ruisleipä!

Itsenäisyyspäivänä Hyvinkää pääsee esittämään kulttuuripuoltaan, kun ohjelmassa on luvassa Katri Lehdon kirjoittama ja Leena K. Lehdon uudelleen sovittama, Kulkuriteatterin esittämä Leiwo-näytelmä. Sitä odotellessa ilta kului perunateatterin etäisen vastineen, maa-artisokka -oopperan parissa: artisokkasaaliin kuorintaa kevensi Fidelio-oopperan nauhoituksen katselu. Olipa kerran onnellinenkin loppu osunut oopperalle…

http://www.hyvinkaa.fi/en/Asuinymparisto-ja-rakentaminen/Kierratyskeskus/ <!– /* Font Definitions */ @font-face {font-family:”Cambria Math”; panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4; mso-font-charset:1; mso-generic-font-family:roman; mso-font-format:other; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:0 0 0 0 0 0;} @font-face {font-family:Calibri; panose-1:2 15 5 2 2 2 4 3 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:swiss; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:-1610611985 1073750139 0 0 159 0;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-unhide:no; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:””; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; mso-bidi-font-size:11.0pt; font-family:”Times New Roman”,”serif”; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-fareast-language:EN-US;} a:link, span.MsoHyperlink {mso-style-priority:99; color:blue; mso-themecolor:hyperlink; text-decoration:underline; text-underline:single;} a:visited, span.MsoHyperlinkFollowed {mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; color:purple; mso-themecolor:followedhyperlink; text-decoration:underline; text-underline:single;} .MsoChpDefault {mso-style-type:export-only; mso-default-props:yes; font-size:12.0pt; mso-ansi-font-size:12.0pt; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-fareast-language:EN-US;} .MsoPapDefault {mso-style-type:export-only; line-height:150%;} @page Section1 {size:595.3pt 841.9pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} –>
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-qformat:yes;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
line-height:150%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:”Calibri”,”sans-serif”;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-font-family:”Times New Roman”;
mso-fareast-theme-font:minor-fareast;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;}

Huoltopäivä

Viimeinkin aurinkoinen pakkaspäivä, joten ei tuntunut totaalisen ankealta kuluttaa aikaa erilaisissa välttämättömissä huoltotehtävissä; päinvastoin, matkan varrella tuli tavattua monia iloisia palvelualan työntekijöitä. Kello, tietokone ja pyörä vaativat kaikki kunnostusta, joten matka kulki huoltopisteiden kautta kohti keskustaa, missä kasattiin mukaan ruokaostoksia. Hyvinkään kierrätyskeskuksesta http://www.hyvinkaa.fi/en/Asuinymparisto-ja-rakentaminen/Kierratyskeskus/

lähti halvalla mukaan mehupuristin, jonka on tarkoitus tehdä aamuisesta tuoremehun teosta vähän helpompaa.

Ekojäärässä http://www.ekojaara.fi/ oli torstainen tuoretuotteiden päivä, tällä kertaa myynnissä mm. kaskinauriita ja hedelmiä. Taannoin Ekojäärästä ostetuista maa-artisokista syntyi muuten (ja helposti) aivan mahtavaa keittoa, jota nauttivien joukossa heitettiin ilmaan kysymys, yrittääkö joku salaliitto salata suurelta yleisöltä, miten hyviä ruokia juureksista voi tehdä. (Resepti löytyy täältä.)

http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Samettinen%20maa-artisokkakeitto/771.html Jäärän uutuus, talvisuklaa, päätyi myös heti maistiaisten jälkeen mukaan ostoskoriin. Päivän leivät puolestaan löytyivät lähimaastosta Herkkuleipurien myymälästä (Hämeenkatu 20).

http://www.herkkuleipurit.fi/

Mainokset