Helene Schjerfbeck & Hyvinkää

Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862 – 1946) asui Hyvinkäällä yli kaksikymmentä vuotta, ja monissa kuuluisissa teoksissaan hän kuvaa paikallisia asukkaita. Schjerfbeck piirsi myös luonnoksia esimerkiksi aseman seudulla liikkuvista ihmisistä. Tuohon aikaan siirtolaiset matkustivat Hyvinkää-Hanko -rataa pitkin kohti Amerikkaa ja rautatien tuntumasta löytyi paljon kuvattavaa:

…yhtä asiaa täällä voi tehdä, luonnostella, ja minä tutkin _ryhmiä_, erityisesti perjantaisin, jolloin emigrantit matkustavat ohi. Juuri sitä haluaisin tehdä, jos vain saan voimia monen mallin kanssa ulkona työskentelemiseen, ensi kesänä. … kaikki täytyy tehdä silmänräpäyksessä, ajattelematta taiteellisuutta tai suhteita, aika ei riitä muuhun kuin rytmien tutkimiseen. (Konttinen 2004, 221)

Pienellä paikkakunnalla taiteilija herätti myös epäluuloja ja kummastusta piirrosvälineineen. Mallien puuttuessa Schjerfbeck otti kohteekseen kukat ja asetelmat, kuten hän kertoi ystävälleen:

Sanoit aikovasi maalata omenankukkia, ja niin täytyi sitten minunkin! Mutta eivät ne ole minun raskasta kättäni varten, hukuin siihen sotkuun ja niin tuli eräs tuulinen päivä, vei kaiken ja vapautti minut. Nyt minulla on eräs tyttö, eräs poliisinrouva ja äiti, jotka istuvat vuorotellen ja olen lisäksi yrittänyt kuvata kukkia. (Konttinen 2004, 245.)

Taidehistorioitsija Riitta Konttisen mukaan Helene löysi maalaamisen ilon uudelleen Hyvinkäällä, vaikka etääntyikin Helsingin taide-elämästä ja joutui omistamaan paljon aikaansa huolehtiakseen vanhasta äidistään. Taiteilija piti edelleen yhteyttä opiskeluaikoinaan saamiinsa taiteilijaystäviin. Muuan vierailija kuvasi Helen asuntoa:

Huvilan edessä oli perunamaa syysmustine varsineen, puoleksi paleltunutta, vanhanroosanväristä floksia ja kehäkukkia… Hän otti minut vastaan hiljaisella, hienotunteisella rakastettavuudella. Menin omenantuoksuisen porstuan ja suurehkon, viihtyisän, yksinkertaisesti kalustetun huoneen [keittiön!] läpi melkein askeettiseen kamariin. Muistan vain pyöreän pöydän, öljylampun uhkaavan korkean ja hennon jalustan päässä ja seinällä Holbein-jäljennöksen. (Konttinen 2004, 254)

Nyttemin Hyvinkäältä on purettu talot, joissa Helene asui, ja näkyvimmin hänestä muistuttavat muistomerkki ”Ovi” Hämeenkadun alussa sekä pienempi, paikala sijainneesta talosta kertova muistolaatta ”nykyisen Kalevan tornin” seinässä (eli Riihimäenkatu 2:n kerrostalohan se siinä). Myöhemmin Schjerfbeck muutti hiukan syrjäisempään, ”kuvakirjan taloksi” kutsumaansa taloon, jota hän kuvasi näin:

Olenko kertonut koivujen hienosta vihreästä pitsistä, joka liehuu kattomme yläpuolella – liehuu sinne tänne. Aamulla viiden tienoissa kaihtimeni vedetään ylös ja auringonläikässä tanssivat hentojen oksien varjot. Piha on niin kaunis ja on paras voikukka-aika – illalla istutaan ulkona, penkillä ikkunoiden alla – ympäröivässä metsän köynnöksessä ja keskelle jävässä pyöreässä sireenimajassa on jotain teatterimaista… (Konttinen 2004, 333-334)

Hyvinkään taidemuseosta löytyy Schjerfbeck-huone, jossa esitellään hänen hyvinkääläisiä mallejaan. Tosin komeammat kokoelmat ovat Riihimäellä (jonka taidemuseon kauppakin on nimeltän Helene). Aamupostissa todettiin kesällä 2009, että periaatteessa Schjerfbeck voisi olla alueen tärkeä taiteellinen supertähti.

Sitä odotellessa vielä muutamia Schjerfbeckin omia tunnelmia Hyvinkäältä, poimittu Riitta Konttisen kirjoittamasta elämäkerrasta Oma tie. Helene Schjerfbeckin elämä (Otava, Helsinki 2004). Kirjekatkelmista ilmenee, että vaikka Hyvinkää oli pieni paikkakunta, siellä liikkui välillä paljonkin väkeä. Parantolan kesävieraille järjestettiin konsertteja, sirkusohjelmaa, tanssia ja elokuvia. Helene raportoi, että teillä liikui ”paljon juutalaisia ja kreikkalaisia… kun äiti meni käymään kotileipomossa, siellä istui upseeri pidellen naisihmistä sylissään!” (Konttinen 2004, 218)

Kesällä 1907 paikkakunnalla liikkui myös iso venäläisten sotilaiden joukko.

Täällä on kuin kylpyläpaikassa, ihmisiä ja elämää, ja viikko sitten meillä oli venäläisten invaasio, vähän isompi kuin sinun, 10.000 miestä. Se merkitsi suurten manöövereiden alkamista … mutta kolmen päivän kuluttua he lähtivät muualle … hirvittävä, surullinen näky, monilla oli jalat haavoilla ja he raahautuivat eteenpäin tukien itseään johonkin, ja nämä tuhannet vailla työtä ja ammattia! … (Konttinen 2004, 218, 219)

Myöhemmin paikkakunnalle ratsasti kasakkajoukko solmuruoskineen. Helenen kuvauksen mukaan he ratsastelivat hänenkin talonsa ympärillä ja ammuskelivat ilmaan.

Ihmiset sanoivat ’mitä tämä merkitsee, he _sanovat_ että se on leikkiä’, ehkä heille tekee hyvää kuitenkin nähdä tämä…” (Konttinen 2004, 218, 219)

Äitinsä kuoltua Helene Schjerfbeck muutti vuonna 1925 Tammisaareen, josta löysi oman viehätyksensä, mutta muisteli toisaalta Hyvinkäätäkin:

Hyvinkäällä ihmiset olivat villejä ja löivät toisensa kuoliaiksi, mutta sanoivat välillä jotain runollista ja tunteenomaista – täällä puhutaan kaduilla ruuasta. (Konttinen 2004, 348)

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s