Hyvinkään harjumailta

Svenska litteratursällskapet i Finland julkaisi äskettäin kokoelman Helene Schjerfbeckin kirjeitä taiteilijaystävälleen Maria Wiikille. Kokoelma Och jag målar ändå kattaa suuren osan ajasta, jonka Schjerfbeck asui äitinsä kanssa Hyvinkäällä. Kirjasta on myös ilmestynyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisema suomenkielinen rinnakkaisversio Silti minä maalaan.

Olen joskus miettinyt, pähkäilevätkö kirjeitä tutkivat historioitsijat liiankin paljon sitä, mitä kirjeiden kirjoittajat olisivat ajatelleet viestiensä julkaisemisesta ja käsittelystä. Kun tutkin myöhäiskeskiaikaa ja 1500-lukua, valinnanvaraa ei juuri ole – jos en käytä kaikkea saatavilla olevaa aineistoa, en voi sanoa juuri mitään. Tutkimani aikakauden ihmiset myös suhtautuivat asiakirjoihin ja kirjeisiin puolijulkisina, kirjeet saatettiin lukea ääneen tai ne saattoivat levitä kopioina.

Kirjekokoelmasta Och jag målar ändå ilmenee kuitenkin, että Schjerfbeck itse, kuten osa aikalaisistaankin, piti kirjeitä todella yksityisinä, vain vastaanottajan silmille tarkoitettuina. Hän sekä kehotti muita polttamaan kirjeet, joita näille lähetti, että itse poltti suuren osan saamistaan kirjeistä. Hän myös järkyttyi, kun Albert Edelfeltin kirjeenvaihtoa julkaistiin ilman taiteilijan omaa valtuutusta. Koska Schjerfbeck kuitenkin itse valitsi nyt julkaistut kirjeet säilytettäviksi jälkipolville, niiden julkaiseminen tuntuu perustellulta.

Tuntuu hämmentävältä, että Schjerfbeck, joka kaipasi Pariisiin, muutti Hyvinkäälle. Hänen ranskalainen maalaustyylinsä ei ollut saanut vastakaikua Helsingissä, ja aikakauden kansallisromanttinen taidesuuntaus tuntui vieraalta – mutta mitä oli odotettavissa pikkuisessa taajamassa rautatien varrella? Hyvinkään terveelliseksi kehuttu ilmanala näyttää houkuttaneen, ja kuten kirjekokoelman toimittaja Lena Holger toteaa, maantieteellinen etäisyys tuo vapautta.

Hyvinkäälle muuton jälkeen vierähti 15 vuotta, ennen kuin Schjerfbeck uudestaan matkusti Helsinkiin, kaukaisemmista seuduista puhumattakaan. Kuitenkin hän seurasi taiteilijajulkaisujen kautta ulkomaista taidemaailmaa ja kehitti omaa tapaansa maalata. Toisinaan hänen luonaan kävi myös taiteilijaystäviä, näiden joukossa Maria Wiik, jolle Schjerfbeck kirjoittaa kirjeitä niin taiteesta kuin elämästäkin.

Kirjekokoelman kuvituksena löytyy rinnakkain Schjerfbeckin ja hänen taiteilijaystäviensä tekemiä maalauksia, joista näkyy, että Schjerfbeck ja Wiik maalasivat silloin tällöin saman teeman, jopa saman mallin mukaan. Maalauksista näkyvät sekä yhteiset piirteet että kummankin persoonallinen siveltimenjälki.

Lisähavaintoja kirjeenvaihdosta seuraa toivottavasti tuonnempana.